20 vuotta ohjaustoimintaa takana

Viime syksynä rupesin laskemaan, että nyt kesäkuun alussa tulee 20 vuotta yleisurheiluohjaamista täyteen. Olin koko ajan kuvitellut, että tarkka päivämäärä olisi tämän viikon torstai mutta tänään yht’äkkiä huomasinkin päivämäärän olevan juuri tänään. Pari tuntia sitten tuli siis täyteen tasan 20 vuotta yhtäjaksoista ohjaustoimintaa, ja toivottavasti paljon on vielä edessäkin.

Vuonna 1997 Lieksassa laitettiin pystyyn ensimmäistä kertaa maksullinen yleisurheilukoulu. Neljän ohjaajan voimin ensimmäinen kerta oli tiistaina 3.6.1997. Tuolloin lapsia tuli paikalle 72 mikä oli hieman turhan paljon neljälle vetäjälle. Joten torstaina 5.6. paikalle rekrytoitiin pari täysin uutta vetäjää joilla ei ollut mitään kokemusta ohjauksesta mutta vähintään hieman yleisurheilutaustaa. Itse kuuluin tuolloin 15-vuotiaana nuorena yhtenä noihin uusiin ohjaajiin. Ohjaustoiminta oli itselläni tuolloin taatusti melko heikkoa, mutta paremman puutteessa senkin oli kelvattava.

Tuosta hetkestä noin puolitoista vuotta eteenpäin ja 16-vuotiaana sain (tai jouduin ottamaan) vastuulleni koko reilun sadan lapsen urheilukoulutoiminnan ja reilut kymmenen ohjaajaa. Kaippa toiminta oli melko laadukasta kun lähes 15 vuoden ajan olin LU:n urheilukouluvastaava ja joka vuosi urheilukouluissa oli reilusti yli 100 lasta.

Melko pian urheilukouluohjaajana aloittamisen jälkeen alkoi urheilukouluohjaamisten lisäksi tulla pienimuotoista nuorisovalmennustakin. Ja pikkuhiljaa valmennettavien määrä kasvoi ja kasvoi. 2002 vuoden syksyllä lähdin Joensuuhun opiskelemaan, mutta Lieksassa vietin kaikki viikonloput ja silloin vedin myös junnujen treenejä.

2002-2003 valmensin myös yhtä junnuryhmää Joensuun Katajassa mutta tuo kokeilu jäi tuossa vaiheessa yhden talven kokeiluksi. Pikkuhiljaa urheilijat alkoivat nousta 14-15-vuotiaiden Sm-kisoihin ja osa pärjäsi siellä jopa pistesijoille. Seuraava selkeä harppaus tapahtui 2007 kun yksi meidän LU:n ryhmistä nousi osittain Sm-kisaikäisiksi ja mitaleita alkoi tulla Sm-kisoistakin. 2008 kyseisen ryhmän muutkin urheilijat pääsivät 14-vuotiaiden kisoihin ja menestys oli valtavan hyvää. LU oli tuona vuonna 14-15-vuotiaiden Sm-pisteillä mitattuna Suomen neljänneksi paras yleisurheiluseura, yhteensä taidettiin saada 9 Sm-mitalia.

2009 tulivat valmennushommat Joensuussa uudestaan isommin kuvioihin. Vuodesta 2007 olin valmentanut yhtä tyttöä (Pykäläisen Marianne) mutta tuolloin 2009 tulin Katajaan nuorisovalmennuspäälliköksi ja otin 12-14-vuotiaiden tyttöjen ryhmän vastuulleni. Tuon ryhmän kanssa teinkin sitten valmennushommia viime vuoteen asti ja näen yleisurheilun parissa olevia tyttöjä (tai nykyisin nuoria naisia) edelleen useita kertoja viikossa. Nuorisovalmennuspäällikkönä en kuitenkaan jatkanut kovin pitkään mutta tyttöryhmän ja Lieksan ryhmien valmennus jatkui entistä tehokkaammin.

Tuosta kolme vuotta eteenpäin, vuonna 2011, oli ehkä minun valmentajaurani tähän mennessä paras vuosi, ainakin menestyksen suhteen. Sm-kisoissa mitaleille ylsi yhdeksän urheilijaa ja kahdeksan joukossa lisäksi viisi muuta ja koin ensimmäiset urheilijoiden nousemiset nuorten maajoukkueisiin. Tuona vuonna voitin myös SUL:n valmentajayhdistyksen valmentajakilpailun, jossa ”valmentajat kilpailevat keskenään” siitä kenen urheilijat pärjäävät kokonaisuudessaan kesän Sm-kilpailuissa parhaiten.

2012 oli sitten jälleen poikkeuksellinen vuosi. Vuoden alussa aloitin Katajassa myös päätoimisena Seuravalmentajana, joka sitten myöhemmin samana vuonna muuttui valmennuspäälliköksi. Tuolloin ensimmäistä (ja toistaiseksi ainoata) kertaa valmentamani urheilija pääsi arvokisoihin kun Heikkisen Jutan kanssa käytiin Barcelonassa nuorten maailmanmestaruuskisoissa. Samana viikonloppuna Jaatisen Sanna sai vasta 15-sarjalaisena aikuisten Sm-mitalin juoksemalla Katajan naisten pikaviestin pronssijoukkueessa. Tuo mitali edelleen ainoa aikuisten Sm-mitali, jonka valmennettavani ovat saavuttaneet.

2013 valmennettavani saavuttivat taas uuden portaan kun Hertta pääsi ensimmäisenä aikuisten maajoukkueeseen kun hän oli hyvän alkukauden ansiosta mukana moniottelumaaottelussa Sveitsissä.

2014 tuli myös yksi uusi menestystaso urheilijoilleni. Sanna juoksi ensimmäisenä valmennettavani pisteille Kalevan Kisoissa. Tuolloin 17-vuotias Sanna oli pika-aidoissa kahdeksas. Vuoden alussa jätin myös valmennushommat Lieksassa käytännössä kokonaan. Tähän asti olin siis valmentanut LU:ssa ja Katajassa ja usean vuoden ajan ajanut Lieksan ja Joensuun väliä (100km suuntaansa) pari kertaa viikossa.

2015 ja 2016 keskityin valmennuksessa oikeastaan pelkästään 2009 vuonna valmennukseeni ottamaani tyttöryhmään sekä muutamaan heitä pari vuotta vanhempaan urheilijaan. Lisäksi noin vuonna 2015 tulin Katajassa mukaan yhden noin 12-vuotiaiden tyttöjen ryhmän valmennukseen. Katajan valmennuspäällikkyyden takia en juurikaan muita varsinaisia valmennushommia tehnytkään.

Nyt vuoden ajan Lieksan Liikunnan ja Urheilun seurapäällikkönä ollessani varsinainen valmennustoiminta on ollut ainoastaan Katajan 14-15-vuotiaiden tyttöjen valmennusryhmän toisena valmentajana toimiminen.

Vaikkei tällä hetkellä valmennettavia ole edes 17-sarjassa, ei se tarkoita sitä ettei vanhempien valmentaminen kiinnostaisi. Nyt olen vuoden ajan pystynyt katselemaan hieman ”sivusta” niin Katajan kuin LU:nkin toimia, ja ideoita siihen kuinka seurojen toimintoja voisi parantaa on tullut vaikka kuinka. Ja valmentajana kehittyminen tuntuu siinä sivussa kehittyvän hyvällä tahdilla. Näin jälkikäteen voin todeta, että kymmenen vuotta sitten olin valmentajana huomattavan paljon raakileempi kuin tällä hetkellä. Ja uskallankin väittää, että tämä näkyy myös valmennustoiminnan laadussa. Kaikkein parhaiten koen auttavani urheilijoita kun pääsen heitä auttamaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Nytkin 14-vuotiaiden tyttöjen reeneihin olen päässyt vaikuttamaan reilun parin vuoden ajan ja ensimmäiset tulokset alkavat pikku hiljaa näkyä. Jos/kun intoa tytöillä riittää niin parin vuoden päästä ollaan jo varsin hyvällä tasolla…

Jukola lähestyy – eilen käytiin yösuunnistamassa

Tasan kahden viikon kuluttua Jukolan Viesti alkaa olla ohitse. Kuusiston Jylhä lähtee viestiin kahden joukkueen voimin ja tällä hetkellä näyttää että minulle olisi tulossa kakkosjoukkueen kakkososuus. Viime vuonna juoksin ykkösjoukkueessa nelososuuden eli viestin lyhimmän osuuden ja osuus oli aamulla melko valoisaan aikaan. Silloin osuus meni ensimmäisen rastin hakua lukuunottamatta riittävän hyvin.

Nyt kakkososuus on viestin pisin osuus eli kartalla noin 14,3 kilometriä ja käytännössä minun tapauksessa varmaankin noin 18 kilometrin luokkaa. Lähtö tuolle osuudelle (riippuen avausosun juoksijan onnistumisesta) on todennäköisesti noin yhden ja kahden välillä yöllä. Eli minun osuus tulee alkamaan pimeällä tai auringon nousun aikaan ja loppuosuus pimeähkössa/aamulla. Vielä ennen eilistä minun yösuunnistuskokemus oli täysi nolla.

Eilen käytiin KuJyn kolmihenkisellä joukkueella suunnistamassa Jukolaan valmistava, Liperin Taimen Huhmarin maastoissa järjestämä, ”yöviestisuunnistuskisa” 5,8 kilometrin reitillä jossa kaikki osuudet lähtivät samaan aikaan. Mukana harjoituskisassa oli noin 30 suunnistajaa joista muutama oli maailmanhuippuja, osa kansallista kärkeä, osa tälläisiä harrastelijoita ja osa jotain tuolta väliltä. Tämä onkin suunnistuksessa yksi parhaista puolista. Samalla kertaa samalla radalla ja samalla aikaa lähdössä voi mukana olla kaikentasoisia suunnistajia, eivätkä he häiritse toisiaan millään tavalla. KuJyn väreissä juoksemassa minun lisäksi olivat yösuunnistusexpertti Petri sekä minun tavoin vähemmän expertti Tomi.

Kärkijuoksija juoksi eilen reitin noin 36 minuutissa, meistä kukaan ei päässyt ihan siihen. Kärjen tullessa maaliin olin nimittäin itse ohittanut vasta 5:nnen rastin, Tomi oli silloin melko lähellä rastia numero 6 (tosin oli ollut siellä jo melko pitkään) ja Petri oli juuri ohittanut 8:nnen rastin. Minun suunnistus eteni seuraavasti:

Suunnistuskartta 3.6.2017
Lähtö-1: Lähtö oli maalin lähettyviltä josta juostiin tietä pitkin K-pisteen kautta. Olin ajautumassa mäen päällä oikealle mutta onneksi oli muitakin etsimässä rastia ja lopulta löydettiin oikea rastikin.

1-2: Helppo väli, mutta otin rauhassa ettei tule toista pummia heti alkuun.

2-3: Hyvin hallitusti löytyi. Oikean silmän piilari alkoi temppuilemaan tällä välillä.

3-4: Piilari tippui ja loppumatka mentiin sitten yhdellä silmällä. Rasti löytyi kuitenkin hyvin.

4-5: Väli oli lyhyt ja luulinkin olevani rastilla nopeasti. Rastin etsimistä useita minuutteja, kuitenkin vielä ihan siedettävä pummi minun tasoiselle.

5-6: Pitkä väli, joten päätin mennä varman päälle tietä pitkin, joka olikin oikea reitin valinta. Lähdin kuitenkin vähän huolimattomasti rastilta ja ajauduin polulle, ihan heti en saanut kiinni sijainnistani ja epäilin jo olevani tien eteläpuolella eli kartan ulkopuolella. Vajaan 10 minuutin paikantamisen jälkeen sain kartasta kiinni ja löysin oikean tien. Tässä vaiheessa tuli fiilis, että olen taatusti porukan viimeisenä ja toiset joutuu odottelemaan maalissa melko pitkään. Tietä pitkin mentäessä ja lopun varman päälle rastinotolla rasti löytyi hyvin. Rastin lähettyvillä oli muitakin, mikä helpotti oloa. On metsässä näköjään samantasoisiakin menijöitä.

6-7: Suunta oli ihan oikea mutta viime hetkillä ajauduin tulosuunnassa hieman vasemmalle. Ei kuitenkaan paha pummi.

7-8: Lähdin rastilta hieman vasemmalle. Onneksi rastilla oli muuta porukkaa niin ei tullut pummia enempää.

8-9: Melko haastava väli pimeässä. Ja rasti oli minun mielestä vaikeassa paikassa. Taas toisten suunnistajien apu auttoi rastin otossa, muuten oisin ajautunut vasemmalle.

9-10: Kiersin kumpareet nätisti ja suot olivat hyviä paikannuspisteitä. Menin kuitenkin vähän rastin ohi vasemmalta. Ihan hyvä väli kuitenkin.

10-11: Lyhyt väli ja melko suoraan rastille, vain vähän vasemmalle.

11-12: Melko haastava väli pimeässä. Kuitenkin pienessä porukassa lähelle rastia ja sitten haravoitiin useamman miehen voimin, jälleen oltiin vähän vasemmalla. Rasti kuitenkin löytyi riittävän hyvin.

12-13: Ajatuksena oli yhden toisen suunnistajan kanssa mennä rastille kompassisuunnalla. Rastivälin alkupätkällä Tomi juoksi vastaan ja oli etsimässä edellistä rastia. Joten taas helpotti kummasti, en ole KuJystäkään viimeisenä. Rastiväliä käveltiin rauhassa ja Tomi otti lopulta meidät kiinni. Oltiin olevinaan ihan rastin tuntumasssa mutta rastia ei vaan löytynyt. Ja ei meinannu löytyä vaikka etsittiin kolmestaan ihan urakalla, oltiin näköjään koko ajan vähän oikealla. Rastivälille meni lopulta puolituntia. Maalissakin olivat ihmetelleet kun valot vilkkuivat rastin lähettyvillä mutta katosivat joksikin aikaa kunnes taas vilkkuivat. Käytiin pari kertaa nimittäin paikantamassa (kaikkein varminta oli paikantaa maalirakennuksen valoihin suhteutettuna) ennenkuin saatiin kunnolla kartasta kiinni. Lopulta rasti sitten löytyi.

13-14: Periaatteessa haastavahko rastipaikka mutta maali oli niin lähellä ettei oikein voinut erehtyä, kun tältä rastilta maaliin oli kuitenkin nauhoitettu viitoitus.

14-maali: Nauhoitusta pitkin.

Yhteenveto:

Jos yöllä ei sada niin yö tullee olemaan Jukolassakin melko valoisa mutta lamppua kuitenkin tarvitsee. Aikaa minulla voi mennä vaikka 4 tuntia (jo kolmen tunnin suoritus vaatii täydellistä onnistumista) joten lisäenergiaa ja juomista tarvitsee. Yöllä pitää vain ottaa välit ja rastit varmemmin kuin päivällä, muuten yösuunnistus ei periaatteessa eroa päiväversiosta. Jos oisin nyt ottannut 5-6-välin alun oisin huolellisemmin ja 12-13-välin lopulla älynnyt varmistaa jyrkänteitten avulla olisi ajasta lähtenyt puoli tuntia pois. Ja se olisi ollut minulle tosi hyvä.

Kun oikean silmän piilari tippui niin siitä saattoi johtua se, että rastien otot  ajautuivat lähes kaikki (7-12) vasemmalle. Jos näin on niin tämäkin on arvokasta tietoa tulevaisuutta ajatellen.

Yöllä ainakin minuntasoisten kannattaa turvautua toisten kanssa tehtävään yhteistyöhön, kahdestaan rastin löytää yleensä helpommin kuin yksin. Tosin itse pitää koko ajan pysyä kartalla. Aika moni harjoituksessa olleista harrastelijoista oli tulossa Jukolaan myös kakkososuudelle. Joten tieto siitä, että siellä on ihan samantasoista porukkaakin helpottaa oloa huomattavasti. Ja ammattilaisten sanat siitä, että tämänkertainen reitti oli paljon haastavampi kuin mitä Jukolassa tulee olemaan, helpottaa myös valmistautumista.

Kesän suunnistuskausi aluillaan

Omien urheilujeni kesän tärkein kisa, Jukolan Viesti, on noin kuukauden päästä. Talvella treenaaminen keskittyi peruskunnon hankkimiseen hiihtämällä. Sainkin kasaan tasan tuhat kilometriä eli lähes tuplamäärän verrattuna entiseen ennätykseen (560 kilometriä 24 vuoden takaa eli noin 11-vuotiaana). Edelliset talvet ovat olleet noin 200 kilometrin talvia.

Helmi-huhtikuussa tuli myös jonkin verran suunnistettua talven kuntosuunnistuksissa. Tosin nuo suunnistukset olivat enemmänkin polkuja ja teitä pitkin kulkeneita reittejä eikä varsinaista suunnistamista juurikaan tarvittu.

Torstaina kuntosuunnistuksissa Liperin Pärnävaaralla päästiin jo suunnistamaankin oikeasti. Hiihtoladuilla oli vielä lunta ja paikoitellen metsissäkin mutta metsissäkin pystyi jo juoksemaan. Eikä rastit olleet enää polkujen/teiden varrella.

Itse kiersin A-radan, joka tällä kertaa oli 6,7 kilometriä. Itselleni matkaa kertyi 9,0 kilometriä muutamien turvallisempien reitinvalintojen ja pikkupummailujen takia.

Suunnistus näytti kartalla tältä:

Suunnistuskartta 11.5.2017

Väleittäin suunnistus eteni suunnilleen näin:

0-1: Helppo aloitus

1-2: Valitsin varman päälle pidemmän reitin pohjoispuolelta. Ehkä ois kannattanut kiertää etelän kautta, ainakin kesällä.

2-3: Helppo ja lyhyt väli

3-4: Lopussa vähän turhan paljon etsimistä. Mutta ei ongelmia

4-5: Parin kilometrin rastiväli, jossa oli monta eri vaihtoehtoa. Otin varmimman ja kiersin latuja/polkuja pitkin suurimmaksi osaksi koska suoraan yrittäessä  itselläni tulee helposti isoja pummeja (luokkaa 20 minuuttia). Lopussa nytkin etsiskelyyn meni noin 4 minuuttia ylimääräistä.

5-6: Tämän otin vähän turhaan varman päälle polkua pitkin

6-7: Selkeähkö väli

7-8: Isommalta polulta pienemmän polun kautta rastille

8-9: Ajattelin ottaa varman päälle isoihin polkuihin tukeutuen, mutta meninkin turhan varman päälle. Tästä väliltä olisi voinut sen 4 minuuttia tiputtaa helposti.

9-10: Lähdin vähän turhan etelään ja rastin läheisyydessäkin meni turhaan aikaa.

10-11: Jostain syystä tämä oli vaikea rasti. Olin menossa ihan oikein mutta viime hetkillä iski epävarmuus ja etsiskelin noin 4 ylimääräistä minuuttia.

11-12: Lyhyt väli ja meni hyvin.

12-13: Rastilta lähtiessä nilkka pyörähti, joten loppumatka meni rauhalliseen tahtiin. Mutta näyttäisi siltä ettei nilkka enää parin päivän jälkeen vaivaa ainakaan paljoa.

13-maali: Rauhallista hölkkäilyä.

Aikaa meni yhteensä 1.27, josta 10 minuuttia ihan turhaa pööpöilyä rastien lähellä.

Tulosten uutisoinnista

Yhtenä seuratoiminnan tärkeimmistä tavoitteista on saada mahdollisimman moni harrastaja pysymään lajin parissa mahdollisimman kauan. Valmentajilla ja ohjaajilla tähän liittyy vielä se, että valmennustoiminnan pitäisi olla sillä tavalla nousujohteista, että valmennettavien tulosten olisi hyvä kehittyä koko ajan.

Urheiluun liittyy oleellisesti myös kilpailut, ja kilpailuissa joku voittaa ja joku jää viimeiseksi. Osassa lajeista eri kilpailujen tuloksia voi helposti vertailla keskenään (esim. kuulantyöntö), joissain lajeissa lopputulokseen vaikuttaa oleellisesti vastustaja (esim. pallopelit) ja joissain lajeissa olosuhteet vaihtelevat kaikissa kisoissa (esim. hiihto). Yhteistä kaikille lajeille kuitenkin on, että niiden tuloksista uutisoidaan.

Esimerkkejä 11-vuotiaasta ja 23-vuotiaasta

Lasten vanhemmat kehuvat Facebookissa kuinka 11-vuotias juniori voittaa mestaruuksia ja mitaleita. Seurojen nettisivuilla on juttu samasta kisasta jossa mainitaan kuinka 11-vuotias tekee piirinennätyksen ja Suomen tilaston kakkostuloksen lajissaan. Paikallislehdessäkin on vielä juttu ja siellä on maininta kuinka paikkakunta pysyy tulevaisuudessakin urheilurintamalla näkyvillä kun sieltä ponnistaa tälläisiä lahjakkuuksia. Maakuntalehden kisajutussa on mainittu kyseinen juniori pm-kisojen päivän tähtenä piirinennätyksensä ja Suomen tilaston kakkostuloksensa ansiosta.

23-vuotias nuori aikuinen yltää Kalevan Kisoissa ensimmäistä kertaa pisteille, seitsemänneksi. Omaan ennätykseen hän ei yllä mutta tekee kuitenkin omaan tasoonsa nähden perustuloksen. Urheilijan vanhemmat päivittävät Facebookkiin kuinka iloisia ovat lapsensa edesottamuksista. Seuran nettisivuillakin on juttu, jossa todetaan pistesija mutta mahdollisuuksia olisi ollut parempaankin. Paikallislehdessä julkaistaan myös juttu, siinä on lyhyesti todettu paikallisen seuran urheilijan olleen seitsemäs lajissa jonka voitti kansallinen urheilusuuruus. Jutun vieressä on tuplakokoinen juttu paikallisen E-juniorijoukkueen vieraspelistä naapurikunnassa. Maakuntalehdessä Kalevan Kisoista on puolen sivun juttu, siinä mainitaan kyseisen urheilijan sijoittuminen seitsemänneksi itselleen heikolla tuloksella.

Mitä ylläolevat uutisoinnit tarkoittavat?

Kuten alussa jo sanoin, valmentajilla pitäisi tarkoituksena olla valmennettavien tason nosto koko ajan. Ja toisaalta seuran tavoitteena mahdollisimman monen harrastajan jatkaminen mahdollisimman kauan. Tällöin myös uutisoinnin kannattaisi olla sellaista, että se kasvaa iän karttuessa. Jos valmennuksessa käytetään aikuismaisia keinoja (esim. runsaat happovedot, kova voimaharjoittelu, runsaat vauhtiloikat, runsaat leirivuorokaudet, ulkomaan leirit yms.) 10-15-vuotialle, on tuloksen teko mahdollisuudet hurjat mutta kehitysnäkymät 15 ikävuoden jälkeen heikot.

Täysin sama koskee uutisointia. Jos hehkutetaan 11-vuotiaan piirinennätystä tai Suomen tilastotulosta vanhempien Facebookissa, seuran nettisivuilla/Facebookissa ja paikallis-/maakuntalehdissä , miten uutisointi voi enää kehittyä vuosien saatossa? Vastaus on ettei juuri mitenkään. Vaikka kaikki tahot (vanhemmat, seurat ja lehdet, jotka tosin julkaisevat seuran lähettämät jutut) haluavat tehdä hyvää uutisoinneillaan, tekevät he lopulta vain vaikeammaksi sen, että harrastajat pysyisivät pitkään lajin parissa. Eihän siinä vaan ole mitään järkeä, että 11-vuotiaan piirinennätyksestä uutisoidaan yhtä paljon (eli käytännössä yhtä hyvänä urheilusuorituksena) kuin Kalevan Kisojen pistesijaa. 15-vuotiaana nuoresta saattaa jo tuntua, että hänestä on ollut ihan tarpeeksi juttuja lehdissä. Tai mikä vielä pahempaa hänestä saattaa tuntua, että hän on jo hyvä urheilija kun lehdetkin hänestä kirjoittavat. Jos tälläinen ajatus hiipii mieleen, tarkoittaa se usein sitä, että nuori alkaa nostaa itseään turhan korkealle jalustalle. Ja usein jalusta romahtaa siinä vaiheessa kun juttujen määrä ei enää kasvakaan vaan päinvastoin alkaa vähentyä.

Aikoinaan (noin vuodet 2000-2010) teimme Ilkan (joka siis on isoveljeni) kanssa kaikki Lieksan Urheilijoiden uutiset nettiin ja toimitimme Lieksan Lehteenkin juttupohjat. Aluksi teimme jutut ja otsikot niin, että huomioimme kaiken ikäisten tulokset lähes samalla tavalla. Jossain vaiheessa sitten itse huomasimme, että eihän 10-vuotiaan kova tulos vaadi oikeastaan mitään muuta kuin lahjakkuutta, kun vastaavasti 15-vuotiaan Sm-kisarajan ylitys on jo usein tulosta parin vuoden systemaattisesta harjoittelusta. Tässä vaiheessa teimmekin radikaalin linjavedon: Sm-kisaikäisten Sm-kisarajojen ylitys on (lähes) aina kovempi tulos kuin alle 13-vuotiaiden tulokset. Kun meillä oli seurassa kasvamassa noihin aikoihin kaikkien aikojen kovin ikäluokka (1992-1994 syntyneet), halusimme ettei heidän tuloksiaan hehkutettaisi liian aikaiseen liian paljoa. Ja vastaavasti lisääntyvällä 14-17-vuotiaiden näkyvyydellä halusimme tukea tuon ikäisiä nuoria jatkamaan entistä määrätietoisempaan urheilemiseen.

Omia ohjeitani tulosten uutisoinnille

Jos saisin itse päättää pienten ja keskisuurten yleisurheiluseurojen uutisoinnista, tekisin seuraavantyyppisiä linjavetoja:

Alle 15-vuotiaiden lasten vanhemmat: uutisointi mielellään tapahtumien tunnelmasta. Mitalleista voi vähän mainita, mutta tilastot ja piirinennätykset eivät ole järkeviä uutisoida.

Seurojen ja paikallislehtien uutiset 9-13-vuotiaiden osalta: piirinmestaruuskisojen mitalisijoituksia voi uutisoida. Pienemmissä kisoissa voi jonkun yksittäisen tuloksen/sijoituksen nostaa juttuun. TJIG ja YAG-kisoista hyvät sijoitukset voi mainita jutuissa. Suomen tilastojen sijoituksia ei kannattaisi julkaista jutuissa, piirinennätyksistä voi mainita mutta niistä ei kannata erikseen uutisoida. Paikallislehdissä riittää pääasiassa tulokset kisoista, jos kisat ovat pääasiassa lasten kisat niin jutussakin voi sitten mainita joitain lasten tuloksia yms. Paikallislehtien osalta keskittyisin tämän ikäisissä lähinnä normaaliin harrastustoimintaan, eli juttuihin harjoitusryhmistä ja kisoissa juttuihin haastateltavat ”arvottaisiin” eikä siis valittaisi menestyksen perusteella.

Seurojen ja paikallislehtien uutiset 14-17-vuotiaiden osalta: kaikki Sm-kisarajan ylitykset kannattaa uutisoida. Piirinmestaruuskisojen menestyjät kannattaa jutuissa mainita. Sm-kisajutuissa kaikki osallistujat (jotka siis ovat Sm-kisarajan tehneet) ovat jo sen tasoisia, että jutuissa kannattaa mainita vaikkei mitaleille tai pistesijoille yltäisikään. Suomen tilaston sijoituksia ei kesken kauden kannata juurikaan tutkailla, ei ainakaan uutisoida. Kauden lopulla, kun kaikki urheilijat ovat kilpailleet useissa lajeissa, niistä vasta alkaa nähdä ”oikeita” sijoituksia. Kauden alun uutiset  tyyliin ”Ville heitti tilastokakkoseksi”, ovat lähinnä tilastoharhaa ja ylimääräisten paineiden luomista, niitä kannattaa siis välttää. Tämänkin ikäisten uutisoinnissa kannattaa kuitenkin käyttää malttia, turhan usein saman urheilijan tuloksia ei kannata uutisoida näyttävästi.

Seurojen ja paikallislehtien uutiset yli 18-vuotiaiden osalta: Yli 18-vuotiaat ovat niitä, keneen liittyviä uutisia kannattaa julkaista paljon. Kansallisissa kisoissa menestyminen, Sm-kisarajojen tekeminen, Sm-kisamenestys, Kalevan Kisa-rajojen rikkominen ja Kalevan Kisa -tulokset ovat kaikki sellaisia joista kannattaa kertoa. Ja Kalevan Kisa -urheilijoilla omien ennätysten tekeminen on myös aina sellainen asia, jonka voi uutisissa mainita. Aikuisilla tuloksista voisi kertoa jo hieman muutakin kuin pelkän tuloksen, kisan eteneminen jne. ovat sellaisia joista voi kertoilla jotain.

Yhteenveto

Lapsilla tulokset tulevat pääasiassa peruslahjakkuuden ansiosta, nuorilla tulosten takana on jo jonkin verran harjoittelua ja aikuisilla harjoittelu on pääsyy tuloksiin. Uutisoinnissakin tämä kannattaisi huomioida. Lapsilla suorituksia ei kannata verrata toisiin (esim. tilastot ja ennätysluettelot), koska fyysiset kehityserot ovat niin valtavia. Nuorten edesottamuksia kannattaa huomioida seurojen kisajutuissa lapsia enemmän, heillä seuran antama huomiointi voi hieno lisäpiristysruiske harjoittelun motivointiin. Aikuisten tekemät hyvät tulokset ansaitsevat aina isomman huomion kuin lasten tulokset. Kalevan Kisojen pistesijasuoritus on aina kovempi suoritus kuin 14-19-vuotiaiden nuorten sarjan Sm-mitali. Ja vastaavasti minusta 14-19-vuotiaiden Sm-kisojen pistesija on kovempi kuin 9-13-vuotiaiden piirinennätys tai Suomen tilaston hyvä sijoitus. Nämä olisi hyvä huomioida juttujen palstamillimetreissä.

Harjoitusten yleinen laatu

Ryhmien harrastajamääriin mainostamisen lisäksi vaikuttaa tietenkin myös toiminnan laatu. Jos toiminta on kokonaisuudessaan laadukasta, pysyvät nykyiset harrastajat toiminnassa mukana pitkään ja kehuvat toimintaa tutuilleen. Tälläinen positiivinen, suoraan harrastajilta tuleva, mainonta tuo taatusti lisää harrastajia.

Laadun mittariksi perinteisesti mielletään valmennuksen laatu. Ja sitä se tietenkin onkin. Hyvä ohjaaja/valmentaja vetää laadukkaita ja monipuolisia harjoituksia, ja näistähän ryhmäläiset tykkäävät. Harjoitukset ovat lisäksi sopivan haastavia ja ne kehittävät ryhmäläisiä asetettuja tavoitteita kohti. Oleellista on kuitenkin muistaa, että mukava harjoitus ei ole synonyymi helpolle. Ja vastaavasti haastavakin voi olla mukavaa. Näistä teemoista kirjoittelen myöhemmissä kirjoituksissa lisää.

Silloin tällöin ohjaajilta, valmentajilta ja muilta seuratoimijoilta usein jää huomioimatta se, että yleiseen laadukkuuteen vaikuttaa myös moni muu asia kuin harjoitusten sisällöt. Itse esimerkiksi olen aina pyrkinyt siihen, että mahdollisimman harva harjoitus jäisi pitämättä.

Esimerkkinä Lieksassa kesän yleisurheilukoulussa (ainakin) niinä vuosina kun itse olin vetämässä, sovittiin aina niin, että olipahan keli mikä tahansa, on ohjaajia paikalla. Kerran-pari kesässä sitten kävi niin, että vettä tihkutti tai satoi mutta ohjaajia oli silti paikalla ja lapsiakin aina vähintään muutamia. Tilanteen mukaan sitten harjoitus joko tehtiin lyhennettynä, sovellettiin jotenkin muuten tai odoteltiin sateen loppumista jonkin aikaa ennen harjoituksen perumista. Lieksassa talven urheilukouluissa puolestaan sovittiin niin, että joululoma on ainoa loma, jolloin harjoituksia ei pidetä. Ja joululomakin pyrittiin typistämään mahdollisimman lyhyeksi. Tällaiset pienet asiat ovat mielestäni kokonaisuuden kannalta tärkeitä, ja näillä ratkaisuilla harjoituskertoja saatiin vuoden aikana lisättyä helposti ainakin viidellä. Kun urheilukoulua oli pääasiassa kerran viikossa, tarkoittaa tuo viisi jopa kymmenen prosentin lisäystä harjoitusmääriin. Ja se on aika paljon se.

Joensuussa puolestaan Areena on aina silloin tällöin kiinni erilaisten tapahtumien takia. Usein nämä kiinniolot ovat pidennettyjä viikonloppuja, ja kun esimerkiksi yleisurheilijoilla ei ole oikeita korvaavia sisäharjoituspaikkoja tarjolla, joudutaan soveltamaan harjoitusten sisällöissä. Usein kuitenkin treenejä voidaan pitää viereisellä jäähallilla, lajijuttuja siellä ei voi tehdä mutta monia harjoitteita kuitenkin voi. Toinen vaihtoehto olisi tietysti jättää harjoitukset kokonaan pitämättä kun Areenaan ei pääse.

Toinen normaali esimerkki harjoitusten pitämättä jäämiseen on kisatapahtumat. Suuri osa lasten ryhmissä mukana olevista on sellaisia, joita varsinainen kisaaminen ei kovin paljoa kiinnosta. Jos ryhmällä on vaikka yksi harjoitus viikossa ja kovin usein harjoituskerran aikana sattuu kisat juuri sille päivälle, eivät tälläiset kilpailuttomat lapset vanhempineen ole kovin tyytyväisiä. Lieksassa tämä ongelma ratkaistiin jo parikymmentä vuotta sitten niin, että kesällä urheilukoulua pidettiin tiistaisin ja torstaisin mutta kaikki kisat pidettiin keskiviikkoisin. Tällöin kilpailemattomien ei tarvinnut käydä kisoissa ja silti kaikki urheilukoulukerrat saatiin pidettyä. Vastaavasti kilpailuista tykkäävät saivat lähes viikottain yhden ”ylimääräisen” yleisurheilukerran. Tällä tavalla kaikki urheilukoululaiset tavallaan voittivat.

Joten omien ryhmien kohdalla kannattaa miettiä kuinka paljon harjoituskauden aikana tulee ”turhia harjoitusten peruutuksia”. Kerran-pari harjoituskauden aikana se on ihan ymmärrettävää, mutta jos niitä tulee sen useammin alkavat ”laatupisteet” tippua. Ainakin minun silmissä.

Seuraavassa kirjoituksessa on tarkoitus pohtia hieman tilastoja ja ennätystuloksia.

Urheiluseuran toiminnan kasvattamisesta

Urheiluseurat ovat usein tilanteessa, jossa ne haluavat saada seuraansa uusia harrastajia. Ilman lisätoimia harrastajia harvoin kuitenkaan tulee lisää. Jotain tartteis siis tehdä. Mutta mitä? Seuraavassa muutaman asian muistilista, joita kannattaa ainakin pohtia. Ja pohtimisen jälkeen toteuttaa.

1) Missä olemme seurana nyt?

Kun muutosta lähdetään hakemaan, kannattaa aluksi tehdä analyysi siitä, missä olemme nyt. Paljonko on ryhmiä, harjoitusvuoroja, harrastajia ja ohjaajia/valmentajia? Minkä tasoisia ryhmiä, harrastajia ja ohjaajia/valmentajia on? Onko harjoitusvuoroja mahdollista lisätä? Onko lajin/seuran yleinen imago/tunnettavuus alueella riittävän hyvä?

Näihin kysymyksiin vastaukset löytyvät helposti ja ne ovat pohjana muutokselle.

2) Minne seurana haluamme lähitulevaisuudessa?

Hieman enemmän ajatustyötä vaaditaan siinä vaiheessa kun mietitään kehitystavoitteita tulevaisuudelle. Pelkästään ”haluamme lisää harrastajia”, ei ole ainakaan minusta riittävän motivoiva tavoite. Sopivampi tavoite esimerkiksi Lieksan kokoisessa kaupungissa voisi olla, että ”haluamme ensi syksyyn mennessä yhden uuden harjoitusryhmän ja 10 uutta lajin harrastajaa”.

Vähänkään suuremmissa seuroissa pelkästään harrastajamäärän lisääminen ei yleensä ole sopiva tavoite, vaan sen lisäksi olisi hyvä olla jotain laadullisia tavoitteitakin. Tälläisellä seuralla tavoitteena voisi olla vaikkapa ”tavoitteita on kaksi: 1) joka vuosi pyritään kasvattamaan harjoitusryhmämäärää yhdellä. 2) seuraluokittelussa tavoitteena on kasvattaa pistemäärää vuosittain 5%:n verran”.

Harrastajamäärän ja valmennuksen laadun lisäksi seura voi asettaa tavoitteita mm. harjoitusolosuhteisiin, seuran/lajin yleiseen asemaan alueella, seurayhteistyöhön, valmentajakoulutuksiin, talkoolaisten määrään, yhteistyökumppaneiden määrään yms. Näitä kaikkia kannattaa seurassa miettiä, mutta kaikkea ei kannata kerralla lähteä parantamaan. Toteutumismahdollisuus on huomattavasti suurempi kun työn alle ottaa kerrallaan vain yhden tai muutaman asian.

3) Tarvitseeko harjoituksiin tehdä selkeitä muutoksia kiinnostavuuden kasvattamiseksi?

Joskus avain suuremman harrastajamäärän saamiseen lajin pariin on harjoitusten selkeä muuttaminen entistä kiinnostavammaksi. Hieman karusti voisi sanoa, että 90-luvun toimintamallit eivät kaikilta osin toimi enää 2010-luvulla. Puhdas lajiharjoittelu ei enää ole ”se juttu”, jolla lajien kannattaa oman lajin urheilukerhoja lapsille pitää. Tietenkin myös lajijuttuja pitää harjoituksissa olla mukana, mutta tärkeimpänä osiona kannattaa olla monipuolisesti eri ominaisuuksia ja taitoja kehittäviä ratoja (tai muita vastaavia).

Liian usein näkee tilanteen, jossa seurat sanovat haluavansa lisää harrastajia, mutta eivät kuitenkaan muuta omaa toimintaansa mitenkään. Vanha totuuskin jo sanoo, että jos teet kaiken samalla tavalla kuin ennen, on tuloskin mitä todennäköisimmin sama.

Jos/kun huomataan, että harjoitussisältöihin kannattaa jotain päivityksiä tehdä, kannattaa eri lähteistä etsiä valmiita toteutustapoja. Yleensä nimittäin myös muut seurat ovat kamppailleet samojen haasteiden kanssa ja joku on jo keksinyt mitä kannattaa tehdä. Ja lajiliitoilta löytyy myös yleensä valmiita, ja jopa hyviä, materiaaleja joita kannattaa rohkeasti käyttää.

4) Onko meillä tarpeeksi hyviä vetäjiä treeneissä?

Erittäin tärkeä asia seuran vetovoimaisuuteen on harjoitusten vetäjät. Kun valmentajat treenissä ovat hyviä, alkaa puskaradio kyllä toimia jollain aikavälillä. Ja sitä kautta harrastajamäärä tulee kasvamaan jonkin verran ihan itsestäänkin. Valitettavasti sama toimii myös toisinpäin, jos treenin vetäjät eivät ole hyviä niin harrastajamäärät lähtevät nopeasti laskuun.

Mistä sitten tietää onko ryhmällä hyvä ohjaaja/valmentaja? Kaikkein helpoiten vastauksen saa kun kysyy ryhmäläisiltä, ryhmäläisten taustajoukoilta (yleensä vanhemmilta) ja seuran johdolta mitä mieltä he ovat valmentajan toiminnasta. Ja lisäksi kannattaa vielä seurata ryhmäläisten kehittymistä (lajitaidot ja tulokset). Nämä neljä kun näyttävät valmentajan olevan hyvä niin silloin hän lieneekin hyvä.

Oleellista on myös ymmärtää se, että yleensä ohjaaja/valmentaja ei ole hyvä kaikenikäisten kanssa, eikä välttämättä molempien sukupuolten kanssa. Voi myös olla niin että kaikki osa-alueet lajin sisällä tai yleisesti valmentamisessa eivät ole kovin hyvin hallussa. Siis 7-8-vuotiaiden yleisurheilukouluohjaaja voi olla aivan loistava ohjaaja omalle ryhmälleen vaikkei tietäisi seiväshypystä mitään, ei tietäisi kilpailutoiminnasta mitään eikä ole kuullutkaan maitohapollisesta tai maitohapottomasta nopeuskestävyysharjoittelusta. Vastaavasti 5 urheilijaa aikuisten arvokisoihin valmentanut valmentaja ei välttämättä ole hyvä vaihtoehto 10-12-vuotiaiden tyttöjen ryhmän valmentajaksi koska on tottunut toimimaan aikuisten valmentajana. Mutta toki hän myös voi olla hyvä tuonikäistenkin kanssakin.

Tärkeää olisi, että kaikki valmentajat pääsisivät tekemään valmennustyötä sellaisten ryhmien kanssa, joissa heidän vahvuutensa pääsevät parhaiten esille. Näin heidän ajankäyttönsä saadaan kaikkein parhaiten käyttöön.

5) Mistä saamme uusiin ryhmiin vetäjät?

Jos perustetaan uusia ryhmiä, tarvitaan niihin ryhmiin myös vetäjät. Ensimmäisenä kannattaa tietysti kartoittaa muiden ryhmien vetäjien mahdollisuus ottaa vastuulleen myös uusi ryhmä. Tämän jälkeen kannattaa kysellä aiemmin lähiaikoina ohjaustehtävissä olleet jos he voisivat nyt palata ohjaustehtäviin. Jos vieläkään ei ole vetäjää löytynyt, kannattaa kysellä seuran aikuisurheilijoiden ja yli 17-vuotiaiden harrastajien halukkuutta ohjaus-/valmennustehtäviin. Näiden jälkeen seuraavaksi kartoitus kannattaa tehdä paikkakunnalla oleviin aiemmin lajia harrastaneisiin. Ja tämän jälkeen katseet voi kohdistaa lajia harrastavien lähipiiriin (lasten vanhemmat, nuorten sisarukset jne.). Jos tässäkään vaiheessa ei vielä ole sitä yhtä tarvittavaa vetäjää löytynyt, kannattaa laittaa ohjaajan hakuilmoituksia paikkakunnan oppilaitosten ilmoitustauluille (tai sähköpostilistoille, somekanaviin jne.). Jossain vaiheessa ohjaaja kyllä löytyy. Mutta hyvin harvoin uudet ohjaajat tulevat omatoimisesti kyselemään ohjaustehtäviä itselleen.

Seuran kannattaa aina tarjota uusille ohjaajille/valmentajille seuran kustantamana koulutusmahdollisuus, tästä kannattaa mainita jo uutta ohjaajaa seuraan kyseltäessä. Ja mieluiten uudet ohjaajat kannattaa aluksi ottaa ”helppoihin” ryhmiin apuohjaajaksi ja siitä sitten sopivalla tahdilla kannustaa vastuullisimpiin tehtäviin.

6) Mistä uudet harrastajat saadaan mukaan?

Kun edellä oleviin viiteen kysymykseen on saatu vastaukset kasaan, voidaan siirtyä miettimään sitä miten harrastajia lopulta saadaan lisää lajin pariin. Oikeastaan vastaus tähän on hyvin helppo. Nimittäin sopivalla mainostamisella. Yleensä alkuun pääsee kahdessa edellisessä kirjoituksessani kertomillani ilmoitustaulu-, nettisivu- ja somemainonnalla. Tätä kannattaa tehostaa vielä lehtimainoksella ja kannattaa yrittää saada paikallislehteen juttu uuden lajin/ryhmän perustamisesta. Lisäksi jos aikaa löytyy niin kouluilla kannattaa käydä pitämässä demotunteja sopivalle kohderyhmälle. Ja kun ryhmä pyörähtää käyntiin kannattaa nettisivu- ja some-markkinointia jatkaa edelleen.

Yhteenveto

Jos muutosta halutaan, pitää ensin kartoittaa lähtötilanne ja sitten määrittää sopiva tavoite seuralle. Tämän jälkeen pitää miettiä miten harjoitussisällöistä saa entistä vetävämpiä. Uusille ryhmille (ja tietenkin nykyisillekin) pitää jostain löytää hyvät vetäjät. Jos nykyisistä vetäjistä ei niitä löydy, täytyy uudet vetäjät saada houkuteltua mukaan jostain muualta. Kun kaikki muut asiat on kunnossa, tarvitsee lopuksi enää markkinoida toimintaa. Hyvän markkinoinnin ansiosta mukaan on mahdollista saada uusia harrastajia, ilman markkinointia mitään muutosta ei varmasti tule tapahtumaan.