Valmentajia

Allaolevassa listassa on sellaisia valmentajia, jotka jollain tavalla ovat olleet vaikuttamassa minuun valmentajana:

Ilkka Vänskä

Ilkan kanssa meillä on oikeastaan melko samanlainen tuo valmentajauran alkuosa suunnilleen vuosina 2002-2009 asti. Yhdessä vedettiin melkeinpä kaikki treenit samoille urheilijoille, tosin pikkasen hommia jaettiin niin että Ilkka hieman enemmän keskittyi heittopuolelle ja minä hyppypuolelle. Silloin aikoinaan käytettiin melko paljon myös aikaa vuosi-, viikko- ja päiväsuunnitelmien tekemiseen. Noista perinteisen suomalaisen valmennusmallin mukaisista suunnitelmista on paljon opittu sitä kuinka harjoituksia voi suunnitella mutta myös paljon sellaisia juttuja joita ei välttämättä kannata tehdä. Viime vuosina olemme molemmat siirtyneet melko paljon pois tuollaisesta ”suomalaisen valmennusoppikirjan mukaisesta” valmennuksesta.

Timo Joronen

Timoon pääsin tutustumaan itäisen alueen Alueleireillä, joissa hän oli korkeusryhmän kouluttajana usean vuoden ajan. Monissa valmennukseen liittyvissä jutuissa Timo on äärimmäisen lähellä omia ajatuksiani. Timo on myös näyttänyt loistavasti sen kuinka leireillä toimivan kouluttajan pitää olla sitoutunut ja heittäytynyt tehtäväänsä. Timon suurin vahvuus on se, että hänellä on selkeä omalinja valmennuksessa mutta kuitenkin niin, että pieniä tarkistuksia suuntaan jos toiseenkin tulee koko ajan. Timolta on myös tarttunut monia harjoiteliikkeitä ihan päivittäiseen valmennukseenkin.

Juha Isolehto

Juhan käytännön valmennusta en ole juurikaan päässyt seuraamaan, mutta koska hän on muutamaa Suomen ennätyshyppääjää valmentanut niin varmasti tietoa, taitoa ja kykyjä on. Juha oli hyppyryhmän kouluttajana Valmentajatutkinnolla ja siellä oikeastaan ensimmäistä kertaa tuli esille se kuinka aikuishyppääjän oikeasti kannattaa harjoitella. Määrä ei korvaa laatua vaan monesti nimenomaan on toisinpäin, siis määrä tuhoaa laatua. Siis kovia tehokkaita treenejä ei yleensä kannata olla kuin enintään kahtena peräkkäisenä päivänä. Juha on myös kommentoinut hyppääjien tekniikoita paljon korkeuskarnevaaleilla ja yleisurheilulehdissä. Näin hän on lähes tulkoon ainut suomalainen korkeusvalmentaja, joka julkisesti minun valmennusuran aikana on oman mielipiteensä korkeushypyn kokonaissuorituksesta tuonut julki.

Jarmo Hirvonen

Keihäsvalmentaja Hirvonen on omalla esimerkillään näyttänyt sen, että myös itä-Suomesta voidaan yleisurheilijoita nostaa maailmanmestareiksi hyvässä valmennuksessa. Jarmo on myös kova suomalaisen valmennuskoulutusjärjestelmän puolestapuhuja. Jarmon bravuuriharjoituksia valmentajana ovat tosi rankat treenit, joista paikat menevät helposti jumiin useiksi päiviksi. Joillekin urheilijoille ja valmentajille nuo treenit sopivat hyvin. Itse tosin en niitä käytä valmennuksessani, perustelut löytyvät valmennusfilosofiaa-osiosta.

Erkki Gröhn

Aikoinaan kun olin NMV-leireillä Tanhuvaarassa urheilijana seitsemän talven ajan, oli Erkki leireillä kolmiloikkaryhmän valmentajana. Tosin hän kyllä veti muillekin hyppääjille säännölisesti harjoituksia ja meille korkeushyppääjillekin silloin tällöin tekniikkatreenejäkin. Erkiltä olen oikeastaan oppinut kaksi asiaa. Ensiksikin sellainen yleispositiivinen asenne ja kannustavan ilmapiirin luominen. Toinen seikka liittyy sitten valmentajan puheiden ja käytännön yhdistämiseen harjoituksen rasittavuudesta. Oikeastaan on olemassa kolmenlaisia valmentajatyyppejä: jotkut valmentajat puhuvat että tehdään kova treeni ja reeni oikeasti onkin lopulta rasittavuudeltaan kova. Jotkut toiset taas puhuvat samoin kovasta treenistä mutta oikeasti rasittavuus ei kohoa kuitenkaan kovin kovaksi. Kolmas valmentajatyyppi puolestaan puhuu valmennettavilleen vain treenistä tai helpohkosta treenistä vaikka oikeasti harjoituksen rasittavuus onkin kovaa luokkaa. Ainakin minusta tämä viimeinen on paras tilanne urheilijan kannalta ja juuri sellainen valmentaja Erkki oli (ja on).

Kimmo Hyppönen

Kimmo oli piirileireillä kouluttajana silloin kun itse olin mukana urheilijana. Kimmolta on tullut paljon vinkkejä käytännön harjoituksiin joita olen toteuttanut urheilijana ja valmentajana. Kimmo oli myös pituusryhmän kouluttajana NMV-leirivuosinani ja Erkin tavoin hän silloin veti reenejä myös meille muille hyppääjille. Tietyllä tapaa Kimmon bravuureita olivat ”surffailutreenit” esimerkiksi aamuharjoituksissa ja kaikenlaiset muut alkuverryttelyjutut, jotka opettivat sitä ettei verryttelyjen aina välttämättä tarvitse olla sitä samaa hölkkää.

Matti Luostarinen

Matti oli NMV-leireillä korkeusryhmän kouluttajana. Kun minulla ei silloin aikoinaankaan ollut henkilökohtaista valmentajaa oli Matti sitten leirikouluttajana ainoa valmentaja, joka säännöllisesti pääsi vaikuttamaan hyppäämiseeni. Matin vahvinta osa-aluetta oman harjoittelukokemuksensa jakamisen lisäksi oli voimaharjoittelu, josta tiettyjä juttuja on tullut mukaan vetämiini voimaharjoituksiin.

Yannick Tregaro

Paras esimerkki siitä, että myös nuori valmentaja voi olla maailman paras. Oli 23-vuotias kun valmennettavansa Christian Olsson voitti ensimmäisen aikuisten MM-kisamitalinsa ja 26-vuotias kun samainen urheilija voitti Olympiakultaa. Vuotta myöhemmin Kajsa Bergqvist voitti Tregaron valmennuksessa korkeuden MM-kultaa ja Emma Green samassa kisassa pronssia. Tregaroltakin on tarttunut harjoituksiin muutamia liikkeitä, joita tehdään viikottain.

Raimo Summanen

En ole koskaan tavannut tai edes nähnyt livenä Raimoa, mutta silti hänellä on oma osansa siinä miten valmentamisesta ajattelen. Kaikkia Summasen tapoja toimia valmentaja en kannata (tosin enhän tiedäkään kuin jotain mitä on julkisuudessa kirjoiteltu), mutta on hänessä siis hyvääkin. Raimo nimittäin on kirjoittanut kirjan ”Meidän Päivä”, jossa hän kirjoittaa omista kokemuksistaan erityisesti niinä aikoina kun hän toimi Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajana. Raimon päätavoitteena oli saada Suomen joukkueelle ”Meidän Päivä” Torinon Olympialaisten jääkiekkofinaalin loppuottelupäiväksi. Käytännössä tämä siis tarkoitti sitä, että suurimmalla osalla joukkueesta pitäisi olla kyseisenä päivänä ”Minun Päivä”, siis kaiken valmistautumisessa ja ottelun alussa pitäisi natsata niin että pelistä tulisi henkilötasolla loistava, jopa täydellinen. Näistä kaikista ”Minun Päivistä” muodostuisi ”Meidän Päivä”, joka lopulta veisi joukkueen Olympiakultaan.

Tätä samaa ajatusta voi/pitää soveltaa myös yleisurheiluun. Esimerkiksi kisaan valmistauminen, kisapaikalle saapuminen, verryttelyt, kommunikointi valmentajan kanssa, kisan avaus ja kisan ratkaisuvaiheet pitää hoitaa niin että tulos tulee olemaan paras mahdollinen. Ja kaikkiin noihin vaiheesiin oikeasti voi myös vaikuttaa ja kaikki ne vaikuttavat lopputulokseen.

Juhani Tamminen

Tätäkään herraa en ole koskaan tavannut. Eikä hän ole niin paljoa vaikuttanut kuin edellinen herra mutta Tammiseltakin tulee mieleen pari hyvää sitaattia, joiden merkitystä valmennustoimintaani yritän alla selvittää:
”Kun mennään tarpeeksi kovaa, niin paska tippuu rattailta”. Tätähän se on usein valmentaminen ja urheilu muutenkin.
”95 prosenttisesta keskittymisestä seuraa 50 prosenttinen suoritus”. Niinpä niin. Siis harjoittelu on oikeastaan turhaa (tai ainakin tehotonta), jos pää ei ole harjoituksessa mukana. Tämän voisin oikeastaan kääntää suosiolla toisinkin päin, eli ”100 prosenttisesta keskittymisestä seuraa 100 prosenttinen suoritus”.
”K-I-S-S, Keep It Simple Stupid”, valmentaminen ja urheilu kannattaa pitää yksinkertaisena juttuna. Miksi tehdä kaikki vaikeimman kautta kun kehittyä voi myös tekemällä asioita helpomminkin.