Maanantain juoksutreeni

Eilen virallisesti alkoi talven peruskuntokauden treenit. Osa porukasta on tosin jo viikon ajan tehnyt peruskuntotreeniä mutta viime viikonloppuna lopuillakin loppui talven kilpailukausi ja nyt sitten palaillaan perusasioiden äärelle muidenkin kanssa. Eilisessä treenissä mukana oli viisikko Peppi-Rosa, Emilia, Tuuli, Oona ja Lumi.

Verryttelyn alkuun tytöt hölkkäilivät kilometrin ja käsipalloa pelailtiin noin 15 minuuttia. Hyppynaruhyppyjä/-juoksuja tehtiin 5×50 metriä sekä paikallaan jonkin verran tuplapyörityksiä. Näiden jälkeen venytelriin omatoimisesti.

Juoksukoordinaatioita tehtiin noin 5×50 metriä. Näiden jälkeen porukka jakaantui tekemään vähän eri juttuja.

Tuuli heitteli möykkyä seinään keihäänheittotyylillä noin 50 kertaa ja ajoi kuntopyörällä 8×90 sekunnin vetoja 30 sekunnin palautuksilla. Emilia ja Lumi puolestaan juoksivat määräintervallitreeninä 2x(300m noin 65 sekuntiin, 200 metriä 40 sekuntiin ja 150 metriä 30 sekuntiin). Vauhdit olivat hieman suunniteltua reippaampia mutta tuollaisilla vauhdeilla juoksu pysyi paremman näköisenä kuin mitä olisi ollut pykälää rauhallisemmalla vauhdilla.

Oona puolestaan hyppi 3×50 metriä pituusponnistuksia laukkarytmillä, 3×35 metriä vaihtokinkkoja, 4×15-vuoroloikkaa ja 2×5-kinkkaa parin askeleen vauhdilla. Näiden jälkeen Oona juoksi vielä 200 metriä 40 sekuntiin ja 150 metriä 30 sekuntiin, 100 metriä 16,5 sekuntiin ja 60 metriä 9,5 sekuntiin.

Peppi-Rosa ei juoksuja tehnyt ollenkaan, vaan teki reilusti venyttely-/liikkuvuusjuttuja sekä nilkkakävelyitä ja erilaisia pito-/hallintaliikkeitä.