Lauantain aitatreeni

Tänään käytiin tekemässä aitajuoksutreeni Nean, Emilian ja Sofian kanssa. Tästä kolmikosta kaikki ovat sillä tavalla samassa tilanteessa, että ovat palailemassa rasitusvammojen jälkeen kohti normikuntoa. Ihan vielä ei kukaan ole kunnollisessa kisaiskussa mutta ainakin osalla on vielä tarkoitus hallikaudellakin kisata hyvällä tasollakin.

Verryttelyn aluksi tytöt hölkkäilivät kaksi kierrosta. Lisäksi tehtiin kolmiossa liikkumisia eteen-/taakse-/sivullepäin ja samalla kopiteltiin palloa toisten kanssa. Tällaisia liikkumisia tehtiin noin 10×25 metriä. Liikkuvuuskoordinaatioita tehtiin noin 5×15 metriä, askelkyykkyjä 8, mittarimatoja 4 ja tasajalkahyppyjä polvenhallintaliikkeenä korkeuspatjalle 10 kertaa. Näiden jälkeen venyteltiin omatoimisesti.

Aitakävelyinä ja -drilleinä yliteltiin noin 20×5-6 aitaa (suoraan, takaperin, väliaskeleella, askelkyykyt taemman jalan ylityksen jälkeen, taempi jalka kävellen, saksaukset, taempi jalka laukkarytmillä, keskeltä laukkarytmillä). Näiden jälkeen juostiin 2×4-aitaa (68cm, 8,5m) viiden askeleen rytmillä. Tässä vaiheessa laitettiin piikkarit jalkaan.

Piikkareissa juostiin yksi 40 metrin avausveto. Kolmen askeleen rytmeillä juostiin 4-aitaa (68-76cm, 7,3-7,6m) noin 10 kertaa. Aitatreeninä tämä oli kaikilla kolmella vuoden paras. Tälläisiä treenejä kun saadaan pari vielä tehtyä niin riittävän hyvä taso kisoja varten alkaa olla lähellä.

Loppuverryttelyjen kanssa treeni kesti vähän urheilijasta riippuen puolestatoista tunnista vajaaseen kahteen tuntiin.