Maanantain aitatreeni

Eilen tyttöjen treenissä oli taas porukkaa mukavasti paikalla kun mukana oli seitsikko Nea, Peppi-Rosa, Emilia, Sofia, Elina, Lumi ja Venla. Verryttelyksi hölkkäiltiin reilu kilometri, tehtiin verryttely- ja liikkuvuuskoordinaatioita noin 13×20 metriä, tehtiin liikkuvuus- ja venyttelyliikkeitä ja keskivartaloa 5 eri liikettä.

Aitakävelyitä käveltiin noin 18×6-aitaa (suoraan, takaperin, sivuttain, väliaskeleella, taempi jalka väliaskeleella, polvennostojuoksulla välit).

Aitajuoksuina juostiin 4 aitaa (68cm, 8,5m) viiden askeleen rytmillä kolme kertaa, 5-aitaa (68cm, 7-7,3m) kolme kertaa ja 5-aitaa (68-76cm, 7,3-7,6m) noin neljä kertaa. Aitajuoksussa ollaan tällä hetkellä sellaisessa vaiheessa, että Peppi-Rosa on ainut kuka tästä porukasta on vielä tällä kaudella juossut oikeilla (tai edes lähes oikeilla) väleillä aitoja. Toisten kanssa ollaan vasta lähestymässä kovavauhtista aitajuoksua ja useampikin tytöistä on vasta muutaman kerran aitojen ylityksiä saanut tehtyä. Hyvään suuntaan ollaan kuitenkin menossa ja varmasti seuraavan parin viikon aikana jo osa porukasta pääsee suunnilleen kisavälejäkin hyvin juoksemaan.

Elina ei aitajuttuja tehnyt vaan teki niiden tilalla reilusti lihaskuntoa ja ajoi kuntopyörällä 3x4x30 sekunnin vetoja.

Loppuverryttelyn kanssa treeni kesti reilut puolitoista tuntia.