Tuulin kuulatreeni

Viikon ensimmäisen treeni oli eilen Tuulin kanssa tehty kuulatreeni. Parin verryttelyhölkkäkierroksen jälkeen verryttelyä jatkettiin heittelemällä kuntopalloa seinään noin 15×10-heittoa. Kuulanheittoina heitettiin noin 8x pään yli taakse heittoa.

Kuula työnnettiin paikaltaan ehkä reilut 10 kertaa, osittaisella vauhdilla noin 10 kertaa ja vauhdilla noin 15-20 kertaa. Vauhdilliset työnnöt eivät ihan niin helposti onnistunut kuin olisi voinut toivoa. Vaikka periaatteessa työntöjen pituuksien ei pitäisi liian paljoa vaikuttaa työntötekniikan arviointiin / omaan tunteeseen, vaikuttivat ne tällä kertaa varmasti. Nyt nimittäin maassa oli valmiina metriviivat, jotka mitattiin harjoituksen aikana jotenkin kahdesti väärin, ensin metrin liian lyhyeksi ja toista mittausta en jälkikäteen edes muista miten mitattiin mutta väärin kuitenkin. Tai näin ainakin itselleni jäi vaikutelma, että molemmat mietittiin työntöjen pituuksia lähes koko ajan väärin, jonka takia työnnöt jossain vaiheessa tuntuivat huonommilta kuin mitä olivatkaan. Kuitenkin lopulta työnnöt olivat normaalien harjoitustyöntöjen pituisia.

Työntöjen jälkeen Tuuli polki vielä kuntopyörällä 2x4x30 sekunnin vetoja. Treeni kesti reilut puolitoista tuntia.