Perjantain huoltavatreeni

Tällä kaudella perjantain treeni on ollut profiloitumassa huoltavan harjoituksen päiväksi. Yleisesti ottaen vuosien saatossa on todettu perjantai-illan olevan kaikkein haastavin treeniaika. Kouluviikon loputtua energiatasot eivät ole ihan parhaimmillaan ja tämän takia usein on järkevämpää tässä treenissä tehdä vähemmän ajatustyötä vaativia juttuja.

Tänään verryttelyksi tytöt hölkkäilivät kilometrin, jonka päälle tehtiin hyvin helppoja ponnistuksia erilaisilla pehmeillä alustoilla noin 20×9-hypyn sarjana. Näiden jälkeen tehtiin vähän keppiliikkuvuutta sekä lihaskuntoa kepin kanssa. Lisäksi tehtiin muutamia parilihaskuntoliikkeitä. Treenin loppuosiona tehtiin liikkuvuusjuttuja.

Aikaa treeniin meni jälleen puolitoista tuntia. Mukana olivat Peppi-Rosa, Siiri, Emilia, Tuuli ja Elina.