Moniottelut Kiihtelysvaarassa

Tiistai-iltana Kiihtelysvaarassa kisattiin moniottelujen piirinmestaruuksista. Mukana meidän ryhmästä olivat 15-sarjassa Peppi-Rosa ja Elina sekä 14-sarjassa Sofia. Aitajuoksussa 14- ja 15-vuotiaat juoksivat eri erissä, mutta muuten sarjat tekivät lajit samaan aikaan.

80 metrin aidoissa Sofia juoksi oman ennätyksensä 12,42 eli paransi viime viikkoisesta 7 sadasosaa. Juoksu on tällä hetkellä sellaista perusnättiä, josta varmasti muutamalla kisastartilla ja sopivalla vastuksella tulee tippumaan vielä aika paljonkin. Korkeutta Sofia ei tänä kesänä ole kovinkaan monesti hypännyt ja siten 145:n tulos on tällä hetkellä aikalailla perustulos. Talvikaudella meni kuitenkin 158 joten potentiaalia on paljon parempaankin. Pituudessa syntyi niinikään perustulos 482. Keihäässä puolestaan oma ennätys kohentui hieman, nyt meni 32,72. 800 metriä taittui ajassa 3.03,17. Yhteispisteitä kertyi 2109.

Peppi-Rosa teki itselleen hyvät perustulokset aidoissa (13,03), korkeudessa (120), keihäässä (18,38) ja 800 metrillä (2.55,82). Pituudessa tuli päivän paras onnistuminen kun pisin mitattu hyppy oli 461. Elinalla aitajuoksussa tuli pieni uskonpuute heti ensimmäisellä aitavälillä ja kaikki välit menivät sitten 5 askeleella (aika 15,26). Korkeudessa Elina ylitti Pepin tavoin 120 ja pituutta meni 442. Keihään tuloksen varmistusheitto kantoi 8,85 ja päätöslaji 800 metriä meni aikaan 3.13,71.