Keskiviikon Lieksatreeni

Lieksassakin siirryttiin harjoituksissa kesäaikaan ja eilinen treeni käytiin tekemässä keskellä päivää. Tällä kertaa treenaamassa oli pelkästään Aino.

Kahden hölkkäilykierroksen jälkeen verryttelynä heiteltiin keihästä. Nurmella paikaltaan ja yhdellä hypähdyksellä heittoja heiteltiin parikymmentä kertaa. Kovalta alustalta ja hieman reilummalla vauhdilla heittoja heitettiin näiden jälkeen reilut kymmenkunta kertaa.

Verryttelyosion jälkeen juostiin tikapuilla reilut kaksikymmentä kertaa ja tehtiin juoksukoordinaatioina pelkästään pakara- ja suorinjaloin juoksua. Lisäksi juostiin yksi avausveto.

Juoksuosion teemana oli tässä treenissä telinelähdöt. Niitä otettiin yhteensä ehkä noin 12 ja juoksumatkoina 10-20 metriä. Telinelähtöjä ei Ainon kanssa ole otettu koko harjoituskaudella yhtään, eikä viime kesänäkään kovin montaa kertaa. Joten tässäkin harjoituksen aikana saatiin jo monia juttuja tehtyä aiempaa paremmin, mutta tekemistä jäi vielä seuraaviin harjoituksiinkin.

Loppuun tehtiin vielä nurmella vähän nilkkakävelyitä. Treeni kesti hieman reilun tunnin.