Onko asennetta vai ei?

Kaikki urheilun parissa olevat varmasti tietävät että urheilijan tulokseen vaikuttavat ainakin lahjakkuus, lajitekniikka, harjoittelun sisältö, ravinto sekä yleisesti urheilijan asenne. Tietenkin kehittymiseen vaikuttaa myös älyttömän moni muu asia mutta tällä kertaa riittää näin yleisesti nuo viisi asiaa. Tämä sen takia, että kuitenkin ajattelin nyt kertoa omaa mielipidettäni vain yhdestä noista, eli asenteesta.

Viimeisen vuoden aikana olen monesti kuullut sanottavan että tuolla ja tuolla urheilijalla ei ole riittävästi asennetta jotta hän voisi kehittyä kovalle tasolle. Ja useasti on minultakin kysytty onko sillä ja sillä minun urheilijalla asenne kohdillaan. Joissain tilanteissa olen sitten ”yllättäen” ollut asiasta eri mieltä kuin kysymyksen kysyjä. Ja joskus olen jopa ollut oikeasti yllättynyt että sellaista on edes kysytty kyseisestä urheilijasta. Mistä se sitten johtuu? Kysymys on varmasti siitä, että minä valmentajana tunnen urheilijani paljon paremmin kuin sellaiset jotka näkevät heitä vain silloin tällöin. Ja toisaalta eri ihmiset määrittelevät asenteen eri tavalla.

Urheilussa asenne on helppo nähdä urheilijasta. Kovan asenteen omaava urheilija ei välitä siitä, että urheillessa paikat kipuilevat. Hän jatkaa treeniä hammasta purren vaikka kipu yltyisi jokaisessa suorituksessa entistä kovemmaksi. Jos urheilija esimerkiksi huomaa nopeusharjoitusta tehdessään ettei juoksu kulje, hän jatkaa silti treenin valmentajan suunnitelmaa noudattaen loppuun asti. Hyvän asenteen omaava urheilija ei siis kevennä harjoitusta pienten kiputuntemusten takia. Jos harjoitusohjelmaan on kirjattu treeni, niin hyvän asenteen omaava ei jätä harjoitusta tekemättä vaikka treenipaikalla olisi kuinka huono keli tahansa. Kisakin saattaa nimittäin olla huonossa kelissä. Erinomaisia asenneharjoituksia urheilijalle ovat esimerkiksi Cooperin testi sekä pitkät porrasjuoksut. Näissä nähdään kenellä sitä asennetta on ja kenellä ei, kaikkien hyvän treeniasenteen omaavien pitää tykätä pahanolon tunteesta. Hyvästä asenteesta kertoo myös sekin, ettei urheilija koskaan kyseenalaista valmentajan tekemää harjoitusohjelmaa, valmentaja nimittäin tietää mitä ja milloin pitää tehdä.

Harjoituksissa hyvä asenne erottuu myös seuraavissa tilanteissa: Jos urheilijalla on asenne kohdillaan niin hän ei saavu paikalle koskaan myöhässä. Hyvällä asenteella mukana olevat eivät myöskään näpräile kännykkää harjoitusten aikana, silloinhan keskittyminen menisi epäolennaiseen. Hyvän asenteen omaava keskittyy harjoituksen ajan omiin tekemisiinsä, eikä siis häiritse urheilijakavereita eikä etenkään valmentajaa jatkuvasti juttelullaan.

Hyvän asenteen omaavalla urheilijalla ei tule mieleenkään, että koulusta (tai harjoituksista) oltaisiin poissa pikkuseikkojen (kuten pienen kuumeen tai kisamatkan tuoman väsymyksen takia) takia. Tosissaan urheiluun satsaavat helpottavat lukiotaan käymällä sen neljässä vuodessa. Urheilun ulkopuoliset asiat pitää nimittäin hoitaa viimeisen päälle hyvin. Hyvän asenteen omaavalle urheilijalle ei tulisi mieleenkään valvoa viikonloppuiltana normaalia pidempään. Urheilijahan kehittyy nimenomaan levossa eikä unirytmiä saa rikkoa. Hyvän asenteen omaava urheilija ei koskaan herkuttele, elimistö tarvitsee oikeanlaista ravintoa kehittyäkseen. Ei siis koskaan karkkia, jäätelöä, leivoksia, limppareita eikä etenkään roskaruokaa.

Tämä listahan jatkuisi vaikka kuinka pitkälle. Näinhän sen urheilijan asenteen moni määrittelee. Jos urheilija jostain edellä olleesta kohdasta lipsuu, kertoo se heti asenteen heikkoudesta. Tuskin kyseessä olevasta urheilijasta koskaan mitään tulee.

Viimeistään tässä vaiheessa urheilijani (toivottavasti) miettivät että ajatteleeko Anssi oikeasti noin. Ja ei syytä huoleen, ei se ajattele. Itse asiassa yksikään noista asioista ei minun mielestä kerro varsinaisesti hyvästä asenteesta. Melkeinpä sanoisin että jos urheilija toimii kuten edellä kerroin niin joissain tapauksissa hän toimii tyhmästi. Urheilijan pitää kyllä olla urheilija 24/7/365 mutta se ei tarkoita sitä, että aina pitäisi toimia ”täydellisesti”.

Alla on kriteereitä, joilla itse määrittelen sen kenellä urheilijoista on asenne kohdillaan ja kenellä ei. Kaikkien kohtien ei välttämättä tarvitse olla täydellisesti kunnossa, mutta suurimman osan mielellään. Asenne ja motivaatio eivät ehkä ole täysin samoja asioita, mutta käytän nyt enemmänkin motivaatio-sanaa vaikka kyse voikin olla asenteesta tai jostain muusta saman tyyppisesti sanasta.

Urheilijana olo 24/7:
Tässä avainasemassa on kaksi sanaa: Ruoka ja lepo. Nämä ovat oikeastaan kaiken perusta, puuhastelijat puuhastelevat (ja se näkyy kehittymisessä) ja urheilijat hoitavat nämä hyvin (ja sekin näkyy tuloksissa). Urheilijan täytyy pitää huoli siitä, että ravintoa tulee tarpeeksi paljon ja tarpeeksi usein. Puolikas peruna ja kaksi salaatin lehteä kouluruualla (tai muulla lounaalla) ei riitä. Ja jos päivällistä ei ehdi syömään ennen pääharjoitusta niin välipalan tulee olla sellainen, että treeni pystytään tekemään hyvin. Treenin jälkeen pitää sitten joka tapauksessa pitää huoli ruokailuista. Ilman riittävää lepoa urheilija ei kehity. Yöunilla on hyvin ratkaiseva merkitys ja motivoitunut urheilija kyllä sisäistää sen.

Yksittäiset valvomiset:
Urheilija palautuu harjoituksista parhaiten säännöllisen yöunen ansiosta. Jos urheilija valvoo illalla pari tuntia pidempään kuin normaalina iltana, menee hänen elimistöllään siitä palautumiseen ainakin yksi päivä. Siis yksi liian pitkään valvottu ilta joka viikko vähentää 1-2 tehokasta harjoituspäivää viikossa. Jotkut voivat ajatella, että ennen viikon keveintä harjoituspäivää voisi valvoa pitkään. Tällöin viikon ainoa oikeasti palauttava päivä meneekin palautellessa edellisestä yöstä, joten viikkoon ei jää yhtään oikeasti palauttavaa päivää ja tämähän näkyy taas seuraavina treenipäivinä. Jos urheilija kuitenkin valvoo noin kerran kuukaudessa normaalia pidempään, ei se huononna urheilijan kehittymistä juuri ollenkaan. Päinvastoin joskus voi olla urheilijan kannalta parempikin saada ajatuksia kunnolla pois urheilusta ja harjoittelusta. Hyvin motivoitunut urheilija ei siis valvo joka viikonloppu öitä mutta silloin tällöin valvomiset eivät mielestäni kerro motivaation heikkoudesta.

Herkuttelut ja roskaruoka:
Herkut ja roskaruuat eivät ole urheilijan ravintoa. Mutta näissäkin pätee sama kuin valvomisissa: silloin tällöin herkkuja ja roskaruokia voi syödä jos normaaliruokailut ovat kunnossa.

Koulu ja työ:
Koulunkäynti ja työt eivät saa liikaa häiritä urheilua. Urheilijan tehtävänä on järjestää nämä asiat niin, että treenien alkaessa hän on tarpeeksi virkeässä tilassa. Hyvin motivoituneen urheilijan ei tarvitse saada kaikista kouluaineista kymppiä, ysitkin riittävät ihan hyvin. Oikeasti aika paljon heikommatkaan numerot eivät haittaa sellaisissa aineissa, mistä tulevaisuudessa ei ole paljoa hyötyä. Urheilijan työt ja kesätyöt eivät minun mielestä saa olla liian rankkoja tai työajoiltaan ”hölmöjä”. Monesti olen nähnyt ja kuullut kuinka fyysisesti rankka tai ulkona suurimmaksi osaksi tehty kesätyö on vienyt urheilijan niin väsyneeksi ettei työpäivän jälkeen ole ollut voimia treenata juuri ollenkaan. Kesän pitäisi olla kuitenkin urheilijan tärkeintä kehittymisen aikaa etenkin lajitekniikoiden osalta ja väsyneenä niiden kehittyminen ei onnistu.

Harjoitusohjelman tarkka noudattaminen:
Treeniohjelma on laadittu etukäteen ja motivoitunut urheilija ymmärtää ettei se välttämättä ole paras mahdollinen. Etenkin nuoremmilla ja kokemattomilla (sekä liian tunnolliseksi opetetuilla) urheilijoilla on tapana tehdä kaikki harjoitteet juuri niin kuin on sovittu, vaikkei siinä ehkä olekaan mitään järkeä. Voi olla, että valmentajalle on tullut jokin virhe ohjelmaa laatiessa tai urheilijan vireystila ei olekaan sellainen kuin valmentaja on etukäteen ajatellut. Treenin sisältöä pitää siis pystyä muokkaamaan harjoituksen aikana jos tilanne sitä vaatii. Esimerkiksi kovaa nopeusharjoitusta ei minun mielestä ole järkeä juosta jos urheilijan vireystila ei ole riittävän hyvässä kunnossa juuri sinä päivänä.

Harjoitusten väliin jättäminen:
Hyvin motivoitunut urheilija ymmärtää ettei yksittäisen harjoituksen väliin jättäminen vaikuta kokonaisuutta heikentävästi. Väsyneen urheilijan kohdalla yhden treenin väliin jättäminen ja kunnon päiväunet voivat auttaa tulevien päivien treenejä huomattavasti. Yhden huonon harjoituksen väliin jättäminen saattaakin siis tuoda neljän huonon harjoituksen tilalle kolme hyvää, jotka tietysti kehittävätkin enemmän. Hyvin motivoitunut urheilija ei kuitenkaan jätä treenejä väliin ilman hyvää syytä.

Kehon kuuntelu:
Motivoitunut urheilija kuuntelee tarkasti oman kehon signaaleja. Joskus kroppa on sellaisessa vireessä, että sillä kannattaa treenata kovempaa ja enemmän kuin harjoitusohjelmassa lukee. Lyhytvauhtiset korkeushypyt pystytäänkin vaihtamaan täysvauhtisiin kun on vaan niin hyvä ”pomppufiilis”. Normaalimpaa on kuitenkin se, että takareisi tai pohkeet kiristävät sen verran, että suunnitellusta aitatreenistä jätetään osa tekemättä. Huonommalla motivaatiolla mukana oleva ”suorittaja” tekee aina niin kuin on sovittu vaikka pieniä kipuja tuntuisikin.

Lihasten huoltaminen:
Usein urheilijat (ja monet muutkin) ajattelevat, että kehittymiseen riittää kun harjoitukset tehdään hyvin. Kuitenkin riittävällä lihashuollolla on merkittävä vaikutus. Juminen lihas ei vaan ota kehittymisärsykkeitä vastaan kuten normaalisti toimiva lihas. Lihakset täytyy siis pitää kunnossa. Jos ”oikeissa harjoituksissa” ei aikaa käytetä tarpeeksi huoltotoimenpiteisiin niin sitten niitä pitää huoltaa harjoitusten ulkopuolella. Motivoituneet urheilijat näin tekevätkin, vähemmän motivoituneet eivät.

Kehittävä treeni vai rääkkitreeni:
Motivoitunut ja fiksu urheilija ymmärtää, ettei kehittävän harjoituksen tarvitse tuntua pahalta. Sekä 8 kertaa 3-loikka 10 askeleen vauhdilla, että 6 kertaa Lykynlammen portaiden juokseminen aiheuttavat elimistölle kehitysärsykkeet joista pitää palautella pari päivää. Toinen näistä tuntuu pahalta ja toinen ei. Yleisurheilussa ainakin kenttälajien ja pikamatkojen kisojen jälkeen pitäisi minun mielestä tuntua hyvältä eikä pahalta. Joten miksi treeneissä pitäisi hakea pahaa oloa?

Kyseenalaistaminen ja luottamus tekemiseen:
Motivoitunut urheilija luottaa siihen, että tehdyt ja tulevat harjoitukset kehittävät häntä suunnitellulla tavalla. Itseluottamus on nimittäin kaiken kehittymisen edellytys. Jos kuitenkin tuntuu, että jotkin asiat harjoituksissa olisi mahdollista tehdä paremmin kannattaa urheilijan kyseenalaistaa harjoitusohjelman sisältöä valmentajalle. Kyseenalaistaminen tarkoittaa kuitenkin eri asiaa kuin virheiden etsiminen.

Halu kehittyä:
Motivoituneella urheilijalla on palava halu kehittyä. Harjoituksissa hän pyrkii tekemään harjoitteet paremmin kuin aiemmin ja pyrkii oppimaan uusia asioita mahdollisimman paljon. Urheilijalla täytyy olla myös pidemmän ajan tavoitteita joita kohti hän harjoittelee. Fiksu urheilija ymmärtää ettei kehittymistä tapahdu (yleensä) nopeasti vaan se vaatii pitkäjännitteisesti harjoittelua.

Myöhästyminen harjoituksista:
Monien mielestä harjoituksista myöhästyminen kertoo paljon urheilijan asenteesta. Minun mielestä urheilijan saama kehitysärsyke on ihan sama, olipa hän sitten treenaamassa 10.00-11.30 tai 10.10-11.40. Tietenkin muita samaan harjoitukseen osallistujia ja valmentajaa ajatellen olisi parempi että kaikki olisivat treenaamassa silloin kun on sovittu. Säännöllinen myöhästyminen ei siis kerro asenteesta vaan enemmänkin se on luonteenpiirre. Ja urheilijalle voi (ehkä) olla hyväkin ettei hän stressaa liikaa siitä, että ehtii harjoituksen alkuun juuri sovittuun aikaan.

Keskittyminen tekemiseen ja jutustelu treenien aikana:
Motivoitunut urheilija keskittyy treeneissä hyvin omiin suorituksiinsa. Kuitenkaan se ei tarkoita, sitä että viiden minuutin palautukset juoksujen välissä täytyisi olla hiljaa ja istua omassa rauhassa. Eikä kännykän vilkaisukaan palautuksen aikana pitäisi häiritä ketään. Mutta jos jutustelu ja kännykän näprääminen vähentävät suunniteltujen sarjojen määrää kymmenestä kahdeksaan tai pidentävät palautusaikaa kahdesta minuutista neljään, ollaan tulossa kysymykseen kumpi on tärkeämpää treenaaminen vai sosiaalinen elämä.

Valinnat:
Motivoitunut urheilija tekee elämässään paljon valintoja urheilu-uraansa ajatellen. Minkä koulun valitsen peruskoulun jälkeen? Järjestelenkö korkeakouluopintoni niin, että pääsen aamutreeneihin vai opiskelenko samalla tavalla kuin muutkin? Luenko historian kokeeseen 5 tuntia vai ottaisinko vähemmällä lukemisella kokeesta seiskan? Teenkö kesällä kesätöitä ja jos teen niin millaisia? Otanko vastaan kesätyön, missä joka aamu pitää herätä puoli kuudelta vai satsaisinko koko kesän urheiluun? Mitä teen perjantai-iltana kun kaverit lähtevät juhlimaan? Lähdenkö kisoihin vai kaverin synttäreille? Ostanko hyvät vai hyvännäköiset kengät? Käynkö hieronnassa vai säästänkö vähät rahani uusiin vaatteisiin? Menenkö näyttämään kipeytynyttä kyynärpäätä lääkärille heti vai yritänkö sinnitellä sen kanssa ensin pari kuukautta? Käynkö palauttavalla lenkillä vai pelaanko pleikkaria? Murehdinko harjoitusolosuhteita vai käytänkö senkin ajan treenaamiseen? Järjestelenkö oman aikatauluni niin, että pääsen tekemään lajitreenin sopivan tasoisten treenikaverien kanssa vai teenkö harjoituksen yksin? Jätänkö itselleni sopivat kisat väliin koska matkaa kisapaikalle on 250 kilometriä?