Arkistot kuukauden mukaan: toukokuu 2018

Lieksassa lähtöjä ja kiekkoa

Lieksan treenissä oli eilen pelkästään Eero, joten treenin sisältöä muokattiin taas paikanpäällä kaikkein sopivimmaksi. Viikonlopun kisoissa Eero juoksi 13-sarjalaiseksi tosi hyviä aikoja (60 metriä alle 8 sekuntia, 60 metrin aidat alle 9,80 sekuntia ja 200 metriä alle 27 sekuntia) mutta selkeänä kehityskohteena on ainakin lähdöt. Eikä oikeastaan ihmekään kun ei talvella telinelähtöjä treeneissä otettukaan. Joten tässä treenissä nyt niitä sitten vähän treenattiinkin.

Verryttely alkoi totuttuun tapaan kahdella nurmihölkkäkierroksella. Siitä jatkettiin sitten pikkuaitojen kanssa tehdyillä rytmi-, koordinaatio- ja kimmoisuusharjoituksilla. Näitä tehtiin suunnilleen 26×8-aitaa (35cm) eli melko paljon. Näiden jälkeen sitten vähän venyteltiin.

Telinelähtöosio sisälsi noin kymmenkunta kiihdytystä 10-40 metrin matkoilla. Oikeastaan näissä oli kaksi mietittävää asiaa, valmiit asennossa takapuoli tarpeeksi korkealle ja ensimmäinen askel tarpeeksi matalana ja tarpeeksi nopeasti maahan. Välillä nämä onnistuivatkin mutta ei vielä läheskään joka kerta.

Juoksujen jälkeen viskottiin vielä kiekkoa. Nurmella paikaltaan heiteltiin noin 11 heittoa ja ringistä vauhdilla 4 heittoa. Näin kesän ensimmäiset kiekonheitot on saatu heitettyä ja joskus tulevaisuudessa jatketaan sitten tästä.

Koko treeni saatiin kasaan tasan tunnissa.

Tiistain juoksuharjoitus

Tiistain treenissä mukana oli kolmikko Nea-Elina-Emilia, lisäksi Tuuli oli vähän aikaa alkuverryttelyssä ennenkuin siirtyi keihästreeneihin. Verryttely alkoi parilla hölkkäkierroksella nurmella sekä 15 minuuttin pelailuilla poikien kanssa.

Aitakävelyitä tehtiin noin 16×7-aitaa (väliaskeleella, viivi-liikkeet, hypähdellen, jaana-liikkeet) joiden jälkeen vähän venyteltiin. Juoksukoordinaatioita tehtiin 3x2x20 metriä.

Nea ja Emilia juoksivat aitatreeniä, jonka alkuun juostiin noin 3×4-aitaa (76cm, 8,5m) viidellä askeleella. Emilia juoksi noiden jälkeen noin 8×4-aitaa (76cm, 8-8,35m) kolmella askeleella. Tämän treenin perusteella näyttäisi, että 17-vuotiaiden pika-aitavälit eivät tänä vuonna tule ongelma olemaan vaan ne kyllä menevät hyvin, ja vielä hyvällä rytmilläkin. Nea juoksi muutamia kertoja kolmea aitaa (76cm, 17m) hieman pidempien aitojen aitomista hakien sekä pari kertaa 300 metrin väleillä kahta aitaa. Elina puolestaan juoksi noin 5×60 metriä reipasta vauhtia, tarkoitus oli juosta vähän enemmänkin, mutta olotila ei vieläkään ollut sairastelujen jäljiltä kovin hyvä, joten jätettiin tuohon.

Treenin loppuun tehtiin vielä vähän lihaskuntoa sekä pitoliikkeitä ja Emilia höntsäili vähän nurmella ja Nea pelaili poikien kanssa jalkapalloa.

Treeni kesti puolisentoista tuntia.

Kisakausi käynnisteltiin viikonloppuna

Tämän viikonlopun oli tarkoitus olla käytännössä kaikilla kunnollinen kisakauden avausviikonloppu. Joensuussa kisattiin nimittäin neljän joukkueen (Kataja, Savonlinnan Riento, Kuopion Reipas ja Pokaryn piirijoukkue) 11-15-vuotiaiden seuraottelu lauantaina sekä lauantaina ja sunnuntaina PKO Gamesit. Olosuhteet olivat lähes täydelliset kun pikamatkat saatiin juosta molempina päivinä hyviin myötäisiin ja lämpöäkin riitti lauantaina helteeksi asti ja tänäänkin vielä noin 20 asteen verran. Mahdollisuuksia olisi ollut siis tehdä vaikka minkälaisia tuloksia.

Ehkä ikinä ennen ei minun urheilijoille ole yhdelle kisaviikonlopulle tullut näin paljon vastoinkäymisiä jo ennen kisoja, kuin mitä nyt tuli. Oonan kanssa päätettiin jo pari viikkoa sitten, ettei kisakausi alakaan suunnitellusti nyt vaan Oona oli pesäpalloa pelaamassa viikonlopun. Peppi-Rosan piti juosta 200 metriä lauantaina ja pika-aidat sunnuntaina. Perjantaina kuitenkin nilkka pyörähti sen verran pahasti, että ainakin nämä kisat jäivät nyt väliin ja kisakauden avaus siirtyy. Elinan puolestaan piti juosta lauantaina 100 metriä. Hän kuitenkin valitteli hieman sairasta oloa jo viikolla, ja nyt sitten jäivät kisat sen takia väliin. Sofia puolestaan sairastui juuri ennen kisoja ja kaikki suunnitellut 6 lajia jäivät kisaamatta. Nea puolestaan jätti vielä juoksumatkat juoksematta jalkaansa säästellen ja osallistui pelkästään kuulantyöntöön. Tähän kun vielä lisätään Tuuli, joka tuli työntämään tänään pelkän kuulan palattuaan Suomeen Italian leirikoulustaan tänään aamulla, jäi varsinainen tuloksenteko mahdollisuus melko harvoille.

Nea työnsi siis kuulan, jossa hallissa työnnetty oma ennätys parantui noin metrin. Nyt pisin työntö kantoi 10,14 ja sillä irtosi seuraottelun voitto 15-vuotiaiden kuulasta. Tuuli puolestaan työnsi tänään 17 sarjassa 10,89. Tulos on näin puolinukuksissa työnnetyksi hyvä tulos.

Emilia sai kisattua viikonlopun suunnitellusti eli lauantaina kaksi starttia 100 metrillä ja tänään 300 metrin kisan. Sataset päästiin juoksemaan siis täydellisissä olosuhteissa kun lämpöä oli hellelukemien verran ja juoksut juostiin takasuoralla myötätuuleen, kuten Joensuussa lämpiminä päivinä yleensä on tapana. Ensimmäisessä juoksussa Emilia juoksi ajan 13,17 ja toisessa 13,23 ollen kisan kakkonen. Molemmat juoksut juostiin sallituissa myötätuulissa ja Emilia paransi viime vuoden ennätystään 43 sadasosaa. Tämän päivän 300 metriselle olosuhteet eivät olleet ihan optimaaliset kun takasuoralla puhalsi melko suoraan vastainen tuuli ja lisäksi mukana oli vain yksi toinen juoksija, eikä loppusuoralle täten ollut kirittäjää. Emilia juoksi kuitenkin melko hyvän juoksun ja ajan 44,21. Talven Tampereella juostu aika parani täten reilut puoli sekuntia.

Lieksassa olen juoksuharkkoja pitänyt nyt vajaan parin vuoden ajan noin kerran viikossa. 13-sarjalainen Eero Mauro on ollut noissa treeneissä mukana noin vuoden ajan. Eerokin avasi nyt kesäkautensa kunnolla (seipään kisakausi aukesi jo viikko sitten). Lauantaina seuraottelussa Eero otti lajivoitot 60 metrin aidoissa (9,77, +2,3 m/s) ja pituudessa (472, +1,7 m/s). Tänään Eero voitti vielä sileän 60 metrisen (7,94, +1,4 m/s), 200 metriä (26,98, +4,0 m/s) ja korkeuden (153) sekä oli toinen kuulassa (10,31). Kaikki nuo tulokset ovat kovempia kuin aiemmat ennätykset. Ja etenkin juoksumatkat sujuivat tosi kovasti, vaikkei varsinaisesti kovia juoksuvetoja piikkareissa olla treeneissä kovin montaa juostukkaan.

Nean perjantaitreeni

Eilisessä treenissä mukana oli vain Nea. Yhden kierroksen hölkkäilyn jälkeen verryttelyksi potkittiin/pomputeltiin jalkapalloa ja tehtiin reilusti tikapuujuttuja sekä venyteltiin hyvin vähän.

Treenin pääosiona oli kuulantyönnöt tämänpäiväistä Seuraottelun kuulakisaa varten. Vauhditta työntöjä tuli noin 8 ja vauhdilla kymmenkunta.

Aikaa treenin alusta viimeisiin urheilusuorituksiin meni puolitoista tuntia, mutta tehokasta suorittamista ei koko aika ollut. Enemmänkin tämä oli tälläinen kevyt kisaan valmistava harjoitus.

Torstain nopeustreeni

Torstain treenissä mukana olivat Nea, Peppi-Rosa, Elina, Venla ja Sofia verryttelyn alku oli normaali: pari kierrosta hölkkää, jalkapalloilua noin 15 minuuttia. Tuosta treeniä jatkettiin sitten aitakävelyillä (suoraan, takaperin, alituksilla, pyörien, sivuttain koukussa/suoralla jalalla) ja yksittäisen aidan yli tehdyillä aitapyörittelyillä sekä venyttelyillä.

Näiden jälkeen treeniä jatkettiin juoksukoordinaatioilla, joita tehtiin noin 8×20-30 metriä. Nea, Peppi-Rosa, Venla ja Elina juoksivat juoksutreeniä, jossa oli tarkoitus juosta noin 2×3-4×60 metriä vauhtia kiihdyttäen, Venla ei ihan kaikkia ehtinyt juosta ja Elina teki osan juoksuista ajan muutamia huoltavia/vahvistavia liikkeitä.

Sofia ei juoksuja juossut vaan teki tilalla loikkatreeniä. 10-vuoroa hypittiin puolenkymmentä kertaa, 3-loikkaa noin 6 askeleen vauhdilla suunnilleen yhtä monesti, noin 8 askeleella pari kertaa ja muutamia kertoja myös täydellä vauhdilla.

Loppuverryttelyksi tehtiin nurmella avojaloin juoksentelua tai muutama kevyt rullailu.

Treeni kesti puolisentoista tuntia.

Keskiviikon Lieksa-treeni

Keskiviikkona Lieksassa tehtiin treeni Eeron ja Ainon kanssa. Kahden verryttelyhölkkäkierroksen jälkeen verryttelyä jatkettiin muutamilla aidan alituksilla sekä reilulla kymmenellä kierroksella tikapuujuttuja. Perusverryttelyn loppuun tehtiin vielä yhdet noin 10 toiston sarjat penkille nousuja, yhden jalan kyykkyjä, tasahyppyjä korokkeelle, takadippejä, punnerruksia jalat korokkeella, vatsarutistuksia, selkäliikkeitä ja kylkiliikkeitä. Verryttelyn loppuun vähän venyteltiinkin.

Juoksukoordinaatioita tehtiin noin 8×20 metriä, joiden jälkeen sitten juostiin nopeustreeniä. Eero juoksi telinelähtöjä aitojen kanssa noin 8×3-aitaa (76cm ja 7,5m) ja Aino puolestaan 8×30 metriä täysillä.

Treenin loppuun Eero teki vielä muutamia pituushypyn vauhtijuoksuja sekä hyppyjä ja Aino hyppi muutaman kerran kolmiloikkaa.

Treeni kesti tunnin.