Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2017

Yhteistyön tekemisestä

Tässä kesän aikana yritän taas kirjailla muutamia omia mielipiteitäni seuratoiminnasta ja valmentamisesta. Ensimmäisenä asiana muutama sana yhteistyön tekemisestä.

Käytännössä kaikki urheiluseurat tekevät (tai joidenkin mielestä joutuvat tekemään) yhteistyötä liikuntapaikkahoitajien kanssa. Suurin osa urheilijoista, valmentajista ja seuratoimijoista tekee tässä jo tässä yhteistyössä hyvin ratkaisevat virheen. Monet nimittäin antavat vain negatiivista palautetta näille kenttä-/hallimiehille. Yleensä heille mennään antamaan palautetta vain silloin jos suorituspaikat eivät ole kunnossa tai esimerkiksi harjoitusvälineitä ei ole tarpeeksi käytössä. Ja moni urheilupaikkojen käyttäjä antaa ulospäin sellaisen vaikutelman, että liikuntapaikkojen hoitajat tahallaan vaikeuttaisivat urheilijoiden/seurojen tekemisiä.

Itse olen huomannut, että liikuntapaikanhoitajat tekevät aika älyttömän hyvin työnsä. Hyvin usein ”ongelmia” tulee siinä vaiheessa kun heille ei ole riittävän hyvissä ajoin etukäteen kerrottu omia tarpeita. Otetaan esimerkiksi vaikka yleisurheilukisat. Kun kenttämiehille toimittaa pari viikkoa ennen kisoja lajilistan ja listan lajeissa tarvittavista erikoisjutuista (esim. heittolajeihin tarvittavat sektoriviivat, hyppylajeissa tarvittavat lankut, seiväspatjan haluttu sijainti, tarvittavat heittovälineet, tarvittavat sadesuojat yms.) niin käytännössä joka kerta nämä asiat onkin hoidettu hyvin etukäteen. Mutta jos vasta 15 minuuttia ennen lajin alkua ruvetaan etsimään sopivan painoisia heittovälineitä, saattaa kaikille tulla kiire. Tai tuossa vaiheessa hyppylankkuja jos joutuu vaihtamaan niin lajin alut voivat helposti viivästyä. Kenttämiesten työvuorot on usein laadittu niin, että jos kisa on illalla, on aamuvuorossa töissä enemmän porukkaa ja tällöin aikaa on varattu kisojen valmisteluun. Jos valmistelut on onnistuu hyvin, ei kenttämiesten työpanosta kisojen aikana juurikaan tarvita.

Toinen juttu on sitten se, että hyvästä työstä kannattaa kiittää. Itse ainakin yritän aina kun mahdollista (ja kun aihetta on) kiittää kenttämiehiä hyvästä työstä. Ja voin kyllä sanoa, että yhteistyö onkin toiminut todella hyvin.

Toinen tärkeä asia on valmennuksellisen yhteistyön tekeminen. Ja yhteistyön lisäksi myös vaikutteiden ottaminen muilta valmentajilta. Itse valmentajana olen huomannut sen etten ole läheskään täydellinen valmentaja. Vaikka monissa valmentamisen osa-alueissa kokemusta alkaa jo olemaan melkoisesti, on edelleen asioita joita moni muu valmentaja osaa itseäni paremmin. Edelleenkin itsenikin täytyy siis olla koko ajan korvat ja silmät auki tarkkailemassa mitä muut tekevät, jotta oppisin itse lisää. Ja tietyissä jutuissa täytyy kysellä toisilta kuinka he valmennusta tekisivät jos edessä olisi samanlaisia ongelmia kuin mihin itse olen törmännyt. Itselleni oudot ja uudet tilanteet voivat hyvinkin olla sellaisia joihin joku muu kokenut valmentaja on törmännyt viisi tai kymmenen kertaa ja johon hänellä on jo lähes valmis selviytymisresepti olemassa.

Mutta se mikä itseäni ihmetyttää, on se, ettei kovin moni kokemattomampi valmentaja kysele minulta tai joltain muulta kokeneemmalta valmentajalta neuvoja ”isojen ongelmien ratkaisemiseksi”. Otetaan esimerkiksi vaikkapa nuorten naispuoleisten urheilijoiden kehittyminen urheilijana/ihmisenä. Joka vuosi meidänkin alueella tulee hyviä tyttöryhmiä, joissa urheilijat tekevät kovia tuloksia 14-15-vuotiaana. Hyvin usein näiden valmentajat ovat sellaisia, joille urheilijat ovat vasta oman valmentajauran ensimmäisiä. Itsekin aikoinaan ajattelin, että kehitys tulee jatkumaan suoraviivaisena myös tulevaisuudessa, onhan me ”keksitty” valmennussysteemi joka toimii nyt ja tulee toimimaan myös jatkossa. Kuitenkin keskimäärin jokaisen kohdalla tulee ennemmin tai myöhemmin vaihe, jossa lajitulokset eivät kehitykään enää suoraviivaisesti. Jossain vaiheessa tuloksen paikallaan pysyminen voi kuitenkin tarkoittaa urheilijan kehittymistä. Ja tälläinen ”suvantovaihe” voi hyvinkin kestää vaikka pari vuotta. Kun valmentaja ja urheilija kokevat omilla urillaan tälläisen vaiheen yhtä aikaa ja molemmille kerta on vielä ensimmäinen eikä siihen olla osattu varautua, ollaan tilanteessa josta voidaan selvitä eteenpäin vain tuurilla. Ja urheilussa ei perinteisesti kannata luottaa pelkästään tuuriin.

Jotkin perusjutut on kyllä sellaisia, joita minultakin useampikin valmentaja (pääasiassa muista lajeista on kysellyt). Esimerkiksi perinteinen kysymys on ”Miten 13-vuotiaan jalkapalloilijan pitäisi treenata, jotta nopeus parantuisi?”. Joissain tilanteissa yritän vastata viisaan kuuloisesti jotain tyyliin ”Kerran viikossa kannattaa juosta maksiminopeutta esim 2x3x60 metriä täysillä ja kerran viikossa tehdä juoksutekniikkatreeniä” mutta joskus kyllä kerron myös ihan oikean mielipiteeni. Ja sehän on se, että tämä kysymys on yleisurheiluvalmentamisen peruskysymys johon vastausta ei pysty antamaan minuutissa, ei kymmenessä minuutissa, ei tunnissa eikä parissa tunnissakaan. Koska tämän asian kanssahan yleisurheiluvalmentajat painivat koko ajan. Jos tähän olisi helppo vastaus, kaikki tekisivät niin. Jos nopeus kehittyisi parhaiten joillain kahdella tietyllä harjoituksella, tekisivät kaikki yleisurheilijat vain niitä. Alkuperäinen vastaus vie kyllä oikeaan suuntaan mutta pelkästään nuo kaksi harjoitusta eivät tule riittämään parhaaseen mahdolliseen tulokseen.

Mitäs tästä kirjoituksesta piti sitten jäädä mieleen? No, ensimmäiseksi se, että yhteistyötahojen (ja myös kaikkien muiden) kanssa kannattaa olla hyvissä väleissä. Hyvin tehdystä työstä kannattaa kiittää. Ja jos antaa aina vaan negatiivista palautetta niin toisen osapuolen yhteistyökyky yleensä heikkenee ja tämä on aivan luonnollista toimintaa. Toinen juttu on se, että kokeneemmilta/viisaammilta valmentajilta kannattaa pyrkiä oppimaan. Ja usein parhaiten oppii kysymällä. Vaikka itsekin nuorehkona valmentajana välillä kuvittelen että osaan jo monia juttuja hyvin ja olen olevinaan kehittänyt joihinkin juttuihin uusia toimintatapoja, on kokeneemmat tehneet usein samoja juttuja jo vuosia sitten.

Jukola-reissu onnistui täydellisesti

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä juostu Jukolan Viesti oli itselleni tämän vuoden urheilujen päätavoite. Enossa juostu viesti oli sen verran lähellä kotimaisemia että tällä kertaa saatiin nauttia jonkin verran jopa kotikenttäedusta. Maastotyyppi oli ehkä hieman tutumpaa kuin jossain muualla Suomessa mutta tällä kertaa kotikenttäetu tuli enemmänkin muualta kuin maaston tuntemisesta.
Meidän joukkueen pääorganisoija Petri ilmoitti talvella meidän (Kuusiston Jylhän) kaksi joukkuetta kisaan heti ensimmäisenä (KuJy1 ja KuJy2 olivat siis ilmoittautuneiden listalla kaksi ensimmäistä joukkuetta) ja varasi kaksi telttapaikkaa kisakeskusta lähimmiltä paikoilta. Majapaikoista vaihtoalueelle ei olisi ollut varmaan juuri paljoakaan yli 100 metriä. Torstaina saatiin sitten Petrin kautta tieto, että kaikki joukkueen jäsenten autot saataisiin parkkiin noin 200 metrin päähän kisakeskuksesta Petrin erään tutun kotipihaan. Perjantaina sitten samainen kaveri lupasi, että saamme pystyttää majoitustelttamme hänen pihalleen. Näin majapaikkamme siirtyi hieman kauemmaksi alkuperäisestä, mutta samalla telttapaikat muuttuivat epämääräisestä metsäleirinnästä viimeisen päälle huollettuun pihanurmikkoon. Samaan ilmaiseen palveluun kuului vielä sähköt ja juokseva vesi. Näin joukkueen virallisessa mediakeskuksessa oli televisio päällä koko tapahtuman ajan ja siitäkin pystyttiin seuraamaan viestin etenemistä. Lisäksi mediakeskuksessa seurattiin joukkueiden väliaikojen kehittymistä useamman kännykän/padin avulla. Tähän kun lisättiin vielä täydellinen suunnistuskeli, oli puitteet enemmän kuin kohdallaan. Virallinen veikkaus onkin, ettei näin hyviin puitteisiin enää meidän joukkueet pääse missään tulevissa Jukolan Viesteissä.

Omalla kohdallani edessä oli siis KuJy:n kakkosjoukkueen kakkososuus. Osuus oli viestin pisin (13,8-14,2km) ja yöosuus (lähtö noin 1.00 sunnuntaiaamuna). Koskaan en ollut juossut yli 10 kilometrin lenkkiä ja pisin suunnistuskin oli noin 9 kilometrin radalla, joten oli olemassa pieni epävarmuus siitä miten voimat riittäisivät koko matkalle. Lisäksi pari viime aikojen viimeistelytreeniä oli ollut hieman heikkoja. Esimerkiksi kahden viikon takainen yösuunnistus noin 6 kilometrin radalla kesti noin 2 tuntia ja 14 minuuttia ja viime viikolla kävin yhdellä Jukolan harjoituskartalla suunnistamassa mutten löytänyt kaikkia rasteja, joten suunnistin reitin lyhennettynä. Torstain viimeinen kuntosuunnistus Vallisärkällä tosin meni omalle tasolleni hyvin joten siitä sain jonkin verran lisää itseluottamusta.

Tavoitteeksi olin asettanut itselleni reilun kolmen tunnin suunnistuksen, todennäköisesti radalla menisi noin 3,5 tuntia mutta pidempäänkin olin henkisesti varautunut. Koska tulossa olisi pitkä reissu, yritin tehdä viimeisen päivän valmistautumisen mahdollisimman hyvin. Ruokailut pyrin hoitamaan päivän aikana hyvin, nestettä join riittävästi, ylimääräistä jalkojen rasittamista pyrin välttämään ja otin suunnistusreissulle mukaan pieneen selkäreppuun mm. energiageelejä. Kun kelin oli ennustettu olevan yölläkin melko selkeän, päätin viimeisen päivän aikana että valitsen suunnistuslampuksi kahdesta vaihtoehdosta hieman pienemmän kun lampun pääasiallisena tehtävä tulisi kuitenkin olemaan vain kartanlukemisen helpottaminen.

Suunnistuskartta 18.6.2017

Suunnistus eteni rastiväleittäin lopulta näin:
0-1: Olin päättänyt, että K-pisteelle juoksen ja sitten menen vaikka kävelemällä ykkösrastille, mutta tämä väli on osuttava mahdollisimman hyvin kohdilleen että suunnistus saisi hyvän alun. Väli oli kolmen kilometrin mittainen ja rastivälillä oli jo ensimmäinen juottopistekin. Tulin käytännössä koko välin lopulta juoksemalla ja kävin katsomassa väärän hajontarastinkin mutta siirryin siitä melko kätevästi omalle rastillekin. Startti kuitenkin omalle osuudelle oli kokonaisuudessaan erinomainen.
1-2: Lyhyt väli, mutta etukäteen olin päättänyt, että kaikki lyhyet rastivälit otan rauhassa koska usein näissä tulee helposti pummeja. Nyt rastille tulin suoraan.
2-3: Tarkoistus oli juosta isolle polulle ja sitä kautta rastille. Tulinkin polulle, jota lähdin  lyhyen matkan ajaksi seuraamaan mutta näköjään polku oli väärä. Onneksi huomasin, ja paikkasin nopeasti. Itse rasti löytyi sitten nopeasti.
3-4: Tässä oli lyhyt väli ja helppo rasti. Ilmeisesti tämä rasti oli myös väliaikarasti.
4-5: Tämä väli meni kävellen kun väli sisälsi ison mäen. Onneksi rastille oli menossa muitakin, joten rasti löytyi helposti.
5-6: Lyhyt ja helppo väli.
6-7: Lyhyt väli mutta lähdin hieman oikealle (näköjään väärille hajonnoille menevälle polulle). Rastilta sitten toisten neuvoilla kohti omaa hajontaa.
7-8: Helppo väli aukon kautta tietä kohti.
8-9: Juomapisteen kautta ja varman päälle tien kautta koukku.
9-10: Lyhyt väli mutta varmistin taas vielä tien kautta. Näköjään tässäkin olisi ollut muitakin rasteja lähellä, joten onneksi varmistin tuolta tieltä.
10-11: Varman päälle teitä pitkin mahdollisimman lähelle rastia ja sitten suoraan etelään.
11-12: Suon yli rinteeseen. Suo oli sen verran hankala, että seurasin vain polkua. Rinteessä oli paljon kiviä, joten oma sijainti ei ollut oikein hallussa. Joten kävin väärän hajontarastin kautta ottamassa suuntaa. Pieni koukku siis muttei mikään paha.
12-13: Periaatteessa helppo suunnalla ja vihreiden reunassa mentävä väli. Alkupätkällä oli kuitenkin paljon kivikkoa joka ohjasi vihreälle. Sen jälkeen helpohkosti lähelle rastia ja pienen katselun jälkeen rastillekin.
13-14: Varman päälle linjaa ja teitä pitkin rastille.
14-15: Letkassa polkuja pitkin rastille.
15-16: Letkassa kävellen hieman vasemmalta ohi, mutta kuitenkin riittävän varmasti.
16-17: Lyhyt väli, josta juomapisteen kautta rastille.
17-18: Rauhassa kävellen rastille.
18-19: Alkuun tosi hankala vihreä pätkä. Kuitenkin suunnalla ”tuurilla” oikealle rastille.
19-20: Suunnalla rastille. Kävin varmuuden vuoksi katsomassa yhden vääränkin rastin mutta silti oma suunta säilyi oikeana. Tämä ja edellinen rasti olivat paikoissa, joissa olisi normisuunnistuksella ollut mahdollista pummailla vaikka kuinka paljon. Nyt onneksi ”satuin” molemmille hyvin.
20-21: Kiersin varmuuden vuoksi vasemman kautta isoja polkuja/teitä pitkin mahdollisimman lähelle rastia. Monesti kuntorasteilla ja muissa suunnistuksissa polkujen suuntien hahmottaminen on tuottanut hankaluuksia ja olen joskus lähtenytkin ainakin 90 astetta väärään suuntaan, nyt pyrin ottamaan nämäkin varman päälle. Ja onnistuinkin täysin suunnittellusti. Lähellä rastia olisi ollut mahdollista ajatua väärälle rastille mutta onneksi rastinotto onnistui taas hyvin.
21-22: Tähän asti suunnistus oli mennyt lähes täydellisesti ja juoksukin oli tuntunut hyvältä. Tässä vaiheessa päätin, että loput rastit otan vielä entistäkin varmemmin etenemisvauhtia vähentämällä ettei hyvä suunnistus mene pilalle. Lisäksi seuraavat kaksi rastia näyttivät haastavilta, joten otin molemmat välit ihan kävellen. Rastille osuinkin suoraa ja jopa vedin paria takana suunnistavaa oikeaan suuntaan.
22-23: Tämänkin välin kävelin varovasti, mutta suoraan rastille. Rastivälillä ja rastillakin piti muutamille muille näyttää kartalta tarkkaa sijaintia kun olivat hieman erikohdassa missä olivat kuvitelleet.
23-24: Väli näytti haastavalta, joten päätin kiertää vasemmalta jopa polun kautta. Välillä kuitenkin tuli pari nopeampaa takaa ohi joten lähdin seuraamaan heitä enkä mennyt ihan polulle asti. Tämä oli oikeastaan ainoa kohta koko suunnistuksessa jossa en noudattanut omaa suunnitelmaani reitinvalinnassa vaan päätin vaihtaa oman suunnitelman toisten peesaamiseen. Tällä muutoksella varmistin sen, etten jää yksin pööpöilemään minnekään jos en rastia löytäisikään. Rastivälin lopulla koko ryhmälle tuli jo pieni epävarmuus omasta sijannistamme mutta pienellä tuurilla etenimme kuitenkin oikeaan suuntaan ja löysimme rastin hyvin.
24-25: Suunnalla suoraan rastille. Jälkikäteen kävi ilmi, että nämä kaksi rastia olivat olleet todella potentiaalisia pummauspaikkoja. Näihin olisi saanut helposti menemään 10 ylimääräistä minuuttiakin, jopa enemmänkin.
25-26: Helppo väli ja suoraan rastille.
26-27: Helppo väli.
27-maali: Yllättäen voimia oli vielä jäljellä, joten sain ohiteltua vielä muutamia.

Kartalla matkaa osuudella oli 13,8 kilometriä ja itselleni pienten kiertojen jälkeen matkaa kertyi 16,5 kilometriä. Varsinaista pummaasti (nämäkin ”ainoastaan” väärillä hajoinnilla käymistä) ei tullut kuin ehkä 150 metriä koko matkalla. Aikaa reissuun meni 2 tuntia ja 23 minuuttia.
Etukäteen olin ajatellut että täydellisellä suorituksella pääsisin 3 tuntiin ja 3,5 tuntia olisi sellainen johon voisin edelleen olla tyytyväinen. Nyt meni 40 minuuttia kovempaa kuin ”täydellinen” suoritus ja yli tunnin kovempaa kuin mihin realistisesti olin odottanut. Pitkän osuuden rasitukset pelottivat etukäteen mutta lopulta matkakaan ei tuntunut edes pahalta vaikka suuren osan reitistä meninkin juoksemalla. Ja yöosuuskaan ei aiheuttanut ongelmia, alkupätkä oli sellaista jossa lamppua tarvittiin, mutta puolimatkan kohdilla jo ensimmäisen kerran sammutin lampun hetkeksi kun ei siitä paljoa apua ollut.

Joten omasta mielestäni tämä oli nyt täydellinen suoritus. Veikkaisin, ettei tälläisiä satu omalle kohdalle kovin usein. Kovempaa tietenkin on mahdollista edetä vaikka kuinka paljon ja sitä kautta saada parempia aikoja samanlaisille matkoille. Mutta näin pienillä pummeilla eteneminen tullee olemaan harvinaista.

Jukolan Viestissähän on mahdollista edetä pelkästään toisia seuraten jos eteen sattuu saman osuuden juoksija/juoksijoita, jolla on samat hajontarastit. Itse kuitenkin yritin tehdä koko ajan omaa suoritus, ainakin pyrin pysymään mahdollisimman hyvin kartalla omasta sijainnistani. Kaikilta rasteilta lähtiessäni tein suunnitelmat, joita pyrin noudattamaan koko rastivälin. Aika usein moni muukin oli sitten tehnyt samat valinnat. Melko puhtaasti toisia seuraamalla menin vain rasteille 5, 7 (loppupätkä väärältä hajonnalta), 13, 15, 16, 19, 21 (loppupätkä) ja 24 (loppupätkä). Kaikki muut välit menin sitten omien valintojen mukaan, yleensä tosin muiden uria pitkin.

Suunnistuksen hienouksia on mahdollisuus verrata omaa suoritusta kaikkiin muihin. Itse ajattelen Jukolan viestistä niin, että 1, 2 ja 7 osuuksilla normijoukkueilla on parhaat suunnistajat ja näin noilla osuuksilla hyvät osuussijoitukset ovat kaikkein vaikeimpia saavuttaa. Minä olin nyt kakkososuudella loppuajoissa sijalla 982. Viime vuonna olin helpoimman (eli neljännen) osuuden listalla 1133. Nyt siis sijoituin korkeammalle vaikka osuuden tasokin oli varmasti kovempi. Lisäksi nyt karttakilometrivauhti oli 10:25 mikä on minulle aivan loistava. Tuota keskivauhtia vertaamalla omaa aikaa pystyy vertailemaan myös muiden osuuksien juoksijoiden aikoihin.

Kakkosjoukkueen lopullinen sijoitus viestissä oli 1080 mikä on pääosin hyvin kokemattomalle joukkuelle loistosuoritus. Huomattavasti kokeneempi ykkösjoukkue suunnisti sijalle 630.

Tälläinen oli siis omalta osaltani tämän vuoden Jukolan Viesti. Hieno reissu mutta tulipahan tehtyä. Todennäköisesti ensi vuonna Hollolassa juostaan sitten uudestaan.

Viimeistely Jukolaan takana onnistuneesti

Tänään kävin suunnistamassa viimeisen kerran ennen viikonlopun Jukolan Viestiä. Joensuun seudun kuntorastit olivat Enon Vallisärkällä eli noin kolmen kilometrin päässä viikonlopun kisamaastoista. Nyt suunnistetut maastot vastaavatkin monin paikoin kisamaastoja, joten tämän päivän suunnistus oli loistavaa valmistautumista Jukolaan.

Suunnistin A-radan, joka oli tällä kertaa 7,8 kilometrin mittainen. Minulla tosin matkaa kertyi 9,5 kilometriä eli ihan linnuntietä en välejä kulkenut.

Eteneminen maastossa näytti tältä:

Suunnistuskartta 15.6.2017

 

Rastiväleittäin suunnistus meni näin:

0-1: Olin menossa aivan oikein mutta sitten tuli kaksi pientä perusvirhettä. Ensin kävin katsomassa lähistöllä olleen väärän rastin. Ja kun väliä etenin toisen suunnistajan perässä niin, kävin olin vielä hänen perässään lähdössä väärän rastin jälkeenkin väärään suuntaan. Kuitenkin riittävän hyvä avausväli.

1-2: Kun en sattunut rastille ihan suoraan niin hieman jouduin etsimään. Liikuttiin Mr. Pyylammen kanssa tällä välillä peräkkäin ja Tomi löysi rastin ensin.

2-3: Ensin tielle ja siitä suunnalla poluille ja poluilta rastille. Hyvä suoritus. Tomi teki eri reitinvalinnan, mutta rastilla oltiin samaan aikaan.

3-4: Tomin kanssa tämä väli ja satuttiin ihan rastillekin.

4-5: Pitkähkö väli ja ajattelin ottaa varman päälle aukon nurkan kautta. Ja metsässä ison kiven kautta rastia kohti. Riittävän hyvä, mutta ennen kaikkea varma, väli.

5-6: Piilari irtosi taas toisesta silmästä rastivälin alussa. Jostain syystä tälleen kuivalla ja lämpimällä kelillä toinen piilari ei pysy, joten loppu matka mentiin taas yhdellä silmällä. Onneksi Jukolan yö on toivottavasti hieman kosteampaa (ei kuitenkaan sada) joten piilarit pysynee paikallaan mutta kuitenkin otan myös lasit mukaan metsään. Rastiväli meni kävellen rastille. Tomi oli muuten täälläkin rastin lähellä odottelemassa.

6-7: Varman päälle polkua pitkin tielle. Ja tieltä hallitusti pikkuaukon kohdalta rastia kohden. Todella hyvä väli. Tomi oli täälläkin.

7-8: Olevinaan menin hyvin polkua pitkin rastin lähelle ja siitä etelään rastille. Olin kyllä polulla mutta ei se ollutkaan kartassa näkyvä, joten ajauduin länteen. Onneksi vastaan tuli tosi iso jyrkänne, joten palasin aukolle, siinä nopea paikannus ja hyvin rastille.

8-9: Ihan hyvä väli rinteessä.

9-10: Varman päälle pääasisassa kävellen kun kartalla oli paljon vihreää.

10-11: Varman päälle polkua pitkin rastin lähelle. Lopussa hieman hätäilin ja menin jyrkännettä alas liian aikaisin.

11-12: Taas varman päälle ja rasti löytyi vihreältä riittävän hyvin.

12-13: Polun pohjaa pitkin tielle, tietä polulle asti ja loppu oli tarkoitus ottaa samoin kuin 8:lle (joka siis oli sama rasti) mennessä. Nyt löysinkin oikean polun mutta lähdin polulta liian itään, joten pari minuuttia etsiskelin rastia.

13-14: Valitsin kaikkein varmimman vaihtoehdon eli isoimmat polut/urat joita pitkin menin 16 rastille ja siitä sitten suunnalla 14:lle.

14-15: Hyvä väli

15-16: Hyvä väli

16-17: En halunnut mennä vihreiden kautta joten kiersin ekan vihreän ja siitä polkuja pitkin mahdollisimman lähelle ja sitten suunnalla rastille.

17-18: Ajattelin mennä rastille ilman että nousisin rinnettä ylös. Ihan loppuun asti en kuitenkaan malttanut. Mutta hyvä väli tämäkin

18-maali: Helppoa

Aikaa meni kokonaisuudessaan reilut 1.37, joka on minulle tälläisessä maastossa hyvä suoritus. Viime vuonna kävin kahdesti Vallisärkällä ja kummallakaan kerralla aika ei riittänyt koko radan kiertämiseen kun pummeja tuli niin paljon. Nyt siis kuitenkin ihan ehjä suoritus. Tämän tyyppistä suunnistusta kun saisin Jukolassa aikaan niin olisin kyllä tyytyväinen.

20 vuotta ohjaustoimintaa takana

Viime syksynä rupesin laskemaan, että nyt kesäkuun alussa tulee 20 vuotta yleisurheiluohjaamista täyteen. Olin koko ajan kuvitellut, että tarkka päivämäärä olisi tämän viikon torstai mutta tänään yht’äkkiä huomasinkin päivämäärän olevan juuri tänään. Pari tuntia sitten tuli siis täyteen tasan 20 vuotta yhtäjaksoista ohjaustoimintaa, ja toivottavasti paljon on vielä edessäkin.

Vuonna 1997 Lieksassa laitettiin pystyyn ensimmäistä kertaa maksullinen yleisurheilukoulu. Neljän ohjaajan voimin ensimmäinen kerta oli tiistaina 3.6.1997. Tuolloin lapsia tuli paikalle 72 mikä oli hieman turhan paljon neljälle vetäjälle. Joten torstaina 5.6. paikalle rekrytoitiin pari täysin uutta vetäjää joilla ei ollut mitään kokemusta ohjauksesta mutta vähintään hieman yleisurheilutaustaa. Itse kuuluin tuolloin 15-vuotiaana nuorena yhtenä noihin uusiin ohjaajiin. Ohjaustoiminta oli itselläni tuolloin taatusti melko heikkoa, mutta paremman puutteessa senkin oli kelvattava.

Tuosta hetkestä noin puolitoista vuotta eteenpäin ja 16-vuotiaana sain (tai jouduin ottamaan) vastuulleni koko reilun sadan lapsen urheilukoulutoiminnan ja reilut kymmenen ohjaajaa. Kaippa toiminta oli melko laadukasta kun lähes 15 vuoden ajan olin LU:n urheilukouluvastaava ja joka vuosi urheilukouluissa oli reilusti yli 100 lasta.

Melko pian urheilukouluohjaajana aloittamisen jälkeen alkoi urheilukouluohjaamisten lisäksi tulla pienimuotoista nuorisovalmennustakin. Ja pikkuhiljaa valmennettavien määrä kasvoi ja kasvoi. 2002 vuoden syksyllä lähdin Joensuuhun opiskelemaan, mutta Lieksassa vietin kaikki viikonloput ja silloin vedin myös junnujen treenejä.

2002-2003 valmensin myös yhtä junnuryhmää Joensuun Katajassa mutta tuo kokeilu jäi tuossa vaiheessa yhden talven kokeiluksi. Pikkuhiljaa urheilijat alkoivat nousta 14-15-vuotiaiden Sm-kisoihin ja osa pärjäsi siellä jopa pistesijoille. Seuraava selkeä harppaus tapahtui 2007 kun yksi meidän LU:n ryhmistä nousi osittain Sm-kisaikäisiksi ja mitaleita alkoi tulla Sm-kisoistakin. 2008 kyseisen ryhmän muutkin urheilijat pääsivät 14-vuotiaiden kisoihin ja menestys oli valtavan hyvää. LU oli tuona vuonna 14-15-vuotiaiden Sm-pisteillä mitattuna Suomen neljänneksi paras yleisurheiluseura, yhteensä taidettiin saada 9 Sm-mitalia.

2009 tulivat valmennushommat Joensuussa uudestaan isommin kuvioihin. Vuodesta 2007 olin valmentanut yhtä tyttöä (Pykäläisen Marianne) mutta tuolloin 2009 tulin Katajaan nuorisovalmennuspäälliköksi ja otin 12-14-vuotiaiden tyttöjen ryhmän vastuulleni. Tuon ryhmän kanssa teinkin sitten valmennushommia viime vuoteen asti ja näen yleisurheilun parissa olevia tyttöjä (tai nykyisin nuoria naisia) edelleen useita kertoja viikossa. Nuorisovalmennuspäällikkönä en kuitenkaan jatkanut kovin pitkään mutta tyttöryhmän ja Lieksan ryhmien valmennus jatkui entistä tehokkaammin.

Tuosta kolme vuotta eteenpäin, vuonna 2011, oli ehkä minun valmentajaurani tähän mennessä paras vuosi, ainakin menestyksen suhteen. Sm-kisoissa mitaleille ylsi yhdeksän urheilijaa ja kahdeksan joukossa lisäksi viisi muuta ja koin ensimmäiset urheilijoiden nousemiset nuorten maajoukkueisiin. Tuona vuonna voitin myös SUL:n valmentajayhdistyksen valmentajakilpailun, jossa ”valmentajat kilpailevat keskenään” siitä kenen urheilijat pärjäävät kokonaisuudessaan kesän Sm-kilpailuissa parhaiten.

2012 oli sitten jälleen poikkeuksellinen vuosi. Vuoden alussa aloitin Katajassa myös päätoimisena Seuravalmentajana, joka sitten myöhemmin samana vuonna muuttui valmennuspäälliköksi. Tuolloin ensimmäistä (ja toistaiseksi ainoata) kertaa valmentamani urheilija pääsi arvokisoihin kun Heikkisen Jutan kanssa käytiin Barcelonassa nuorten maailmanmestaruuskisoissa. Samana viikonloppuna Jaatisen Sanna sai vasta 15-sarjalaisena aikuisten Sm-mitalin juoksemalla Katajan naisten pikaviestin pronssijoukkueessa. Tuo mitali edelleen ainoa aikuisten Sm-mitali, jonka valmennettavani ovat saavuttaneet.

2013 valmennettavani saavuttivat taas uuden portaan kun Hertta pääsi ensimmäisenä aikuisten maajoukkueeseen kun hän oli hyvän alkukauden ansiosta mukana moniottelumaaottelussa Sveitsissä.

2014 tuli myös yksi uusi menestystaso urheilijoilleni. Sanna juoksi ensimmäisenä valmennettavani pisteille Kalevan Kisoissa. Tuolloin 17-vuotias Sanna oli pika-aidoissa kahdeksas. Vuoden alussa jätin myös valmennushommat Lieksassa käytännössä kokonaan. Tähän asti olin siis valmentanut LU:ssa ja Katajassa ja usean vuoden ajan ajanut Lieksan ja Joensuun väliä (100km suuntaansa) pari kertaa viikossa.

2015 ja 2016 keskityin valmennuksessa oikeastaan pelkästään 2009 vuonna valmennukseeni ottamaani tyttöryhmään sekä muutamaan heitä pari vuotta vanhempaan urheilijaan. Lisäksi noin vuonna 2015 tulin Katajassa mukaan yhden noin 12-vuotiaiden tyttöjen ryhmän valmennukseen. Katajan valmennuspäällikkyyden takia en juurikaan muita varsinaisia valmennushommia tehnytkään.

Nyt vuoden ajan Lieksan Liikunnan ja Urheilun seurapäällikkönä ollessani varsinainen valmennustoiminta on ollut ainoastaan Katajan 14-15-vuotiaiden tyttöjen valmennusryhmän toisena valmentajana toimiminen.

Vaikkei tällä hetkellä valmennettavia ole edes 17-sarjassa, ei se tarkoita sitä ettei vanhempien valmentaminen kiinnostaisi. Nyt olen vuoden ajan pystynyt katselemaan hieman ”sivusta” niin Katajan kuin LU:nkin toimia, ja ideoita siihen kuinka seurojen toimintoja voisi parantaa on tullut vaikka kuinka. Ja valmentajana kehittyminen tuntuu siinä sivussa kehittyvän hyvällä tahdilla. Näin jälkikäteen voin todeta, että kymmenen vuotta sitten olin valmentajana huomattavan paljon raakileempi kuin tällä hetkellä. Ja uskallankin väittää, että tämä näkyy myös valmennustoiminnan laadussa. Kaikkein parhaiten koen auttavani urheilijoita kun pääsen heitä auttamaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Nytkin 14-vuotiaiden tyttöjen reeneihin olen päässyt vaikuttamaan reilun parin vuoden ajan ja ensimmäiset tulokset alkavat pikku hiljaa näkyä. Jos/kun intoa tytöillä riittää niin parin vuoden päästä ollaan jo varsin hyvällä tasolla…

Jukola lähestyy – eilen käytiin yösuunnistamassa

Tasan kahden viikon kuluttua Jukolan Viesti alkaa olla ohitse. Kuusiston Jylhä lähtee viestiin kahden joukkueen voimin ja tällä hetkellä näyttää että minulle olisi tulossa kakkosjoukkueen kakkososuus. Viime vuonna juoksin ykkösjoukkueessa nelososuuden eli viestin lyhimmän osuuden ja osuus oli aamulla melko valoisaan aikaan. Silloin osuus meni ensimmäisen rastin hakua lukuunottamatta riittävän hyvin.

Nyt kakkososuus on viestin pisin osuus eli kartalla noin 14,3 kilometriä ja käytännössä minun tapauksessa varmaankin noin 18 kilometrin luokkaa. Lähtö tuolle osuudelle (riippuen avausosun juoksijan onnistumisesta) on todennäköisesti noin yhden ja kahden välillä yöllä. Eli minun osuus tulee alkamaan pimeällä tai auringon nousun aikaan ja loppuosuus pimeähkössa/aamulla. Vielä ennen eilistä minun yösuunnistuskokemus oli täysi nolla.

Eilen käytiin KuJyn kolmihenkisellä joukkueella suunnistamassa Jukolaan valmistava, Liperin Taimen Huhmarin maastoissa järjestämä, ”yöviestisuunnistuskisa” 5,8 kilometrin reitillä jossa kaikki osuudet lähtivät samaan aikaan. Mukana harjoituskisassa oli noin 30 suunnistajaa joista muutama oli maailmanhuippuja, osa kansallista kärkeä, osa tälläisiä harrastelijoita ja osa jotain tuolta väliltä. Tämä onkin suunnistuksessa yksi parhaista puolista. Samalla kertaa samalla radalla ja samalla aikaa lähdössä voi mukana olla kaikentasoisia suunnistajia, eivätkä he häiritse toisiaan millään tavalla. KuJyn väreissä juoksemassa minun lisäksi olivat yösuunnistusexpertti Petri sekä minun tavoin vähemmän expertti Tomi.

Kärkijuoksija juoksi eilen reitin noin 36 minuutissa, meistä kukaan ei päässyt ihan siihen. Kärjen tullessa maaliin olin nimittäin itse ohittanut vasta 5:nnen rastin, Tomi oli silloin melko lähellä rastia numero 6 (tosin oli ollut siellä jo melko pitkään) ja Petri oli juuri ohittanut 8:nnen rastin. Minun suunnistus eteni seuraavasti:

Suunnistuskartta 3.6.2017
Lähtö-1: Lähtö oli maalin lähettyviltä josta juostiin tietä pitkin K-pisteen kautta. Olin ajautumassa mäen päällä oikealle mutta onneksi oli muitakin etsimässä rastia ja lopulta löydettiin oikea rastikin.

1-2: Helppo väli, mutta otin rauhassa ettei tule toista pummia heti alkuun.

2-3: Hyvin hallitusti löytyi. Oikean silmän piilari alkoi temppuilemaan tällä välillä.

3-4: Piilari tippui ja loppumatka mentiin sitten yhdellä silmällä. Rasti löytyi kuitenkin hyvin.

4-5: Väli oli lyhyt ja luulinkin olevani rastilla nopeasti. Rastin etsimistä useita minuutteja, kuitenkin vielä ihan siedettävä pummi minun tasoiselle.

5-6: Pitkä väli, joten päätin mennä varman päälle tietä pitkin, joka olikin oikea reitin valinta. Lähdin kuitenkin vähän huolimattomasti rastilta ja ajauduin polulle, ihan heti en saanut kiinni sijainnistani ja epäilin jo olevani tien eteläpuolella eli kartan ulkopuolella. Vajaan 10 minuutin paikantamisen jälkeen sain kartasta kiinni ja löysin oikean tien. Tässä vaiheessa tuli fiilis, että olen taatusti porukan viimeisenä ja toiset joutuu odottelemaan maalissa melko pitkään. Tietä pitkin mentäessä ja lopun varman päälle rastinotolla rasti löytyi hyvin. Rastin lähettyvillä oli muitakin, mikä helpotti oloa. On metsässä näköjään samantasoisiakin menijöitä.

6-7: Suunta oli ihan oikea mutta viime hetkillä ajauduin tulosuunnassa hieman vasemmalle. Ei kuitenkaan paha pummi.

7-8: Lähdin rastilta hieman vasemmalle. Onneksi rastilla oli muuta porukkaa niin ei tullut pummia enempää.

8-9: Melko haastava väli pimeässä. Ja rasti oli minun mielestä vaikeassa paikassa. Taas toisten suunnistajien apu auttoi rastin otossa, muuten oisin ajautunut vasemmalle.

9-10: Kiersin kumpareet nätisti ja suot olivat hyviä paikannuspisteitä. Menin kuitenkin vähän rastin ohi vasemmalta. Ihan hyvä väli kuitenkin.

10-11: Lyhyt väli ja melko suoraan rastille, vain vähän vasemmalle.

11-12: Melko haastava väli pimeässä. Kuitenkin pienessä porukassa lähelle rastia ja sitten haravoitiin useamman miehen voimin, jälleen oltiin vähän vasemmalla. Rasti kuitenkin löytyi riittävän hyvin.

12-13: Ajatuksena oli yhden toisen suunnistajan kanssa mennä rastille kompassisuunnalla. Rastivälin alkupätkällä Tomi juoksi vastaan ja oli etsimässä edellistä rastia. Joten taas helpotti kummasti, en ole KuJystäkään viimeisenä. Rastiväliä käveltiin rauhassa ja Tomi otti lopulta meidät kiinni. Oltiin olevinaan ihan rastin tuntumasssa mutta rastia ei vaan löytynyt. Ja ei meinannu löytyä vaikka etsittiin kolmestaan ihan urakalla, oltiin näköjään koko ajan vähän oikealla. Rastivälille meni lopulta puolituntia. Maalissakin olivat ihmetelleet kun valot vilkkuivat rastin lähettyvillä mutta katosivat joksikin aikaa kunnes taas vilkkuivat. Käytiin pari kertaa nimittäin paikantamassa (kaikkein varminta oli paikantaa maalirakennuksen valoihin suhteutettuna) ennenkuin saatiin kunnolla kartasta kiinni. Lopulta rasti sitten löytyi.

13-14: Periaatteessa haastavahko rastipaikka mutta maali oli niin lähellä ettei oikein voinut erehtyä, kun tältä rastilta maaliin oli kuitenkin nauhoitettu viitoitus.

14-maali: Nauhoitusta pitkin.

Yhteenveto:

Jos yöllä ei sada niin yö tullee olemaan Jukolassakin melko valoisa mutta lamppua kuitenkin tarvitsee. Aikaa minulla voi mennä vaikka 4 tuntia (jo kolmen tunnin suoritus vaatii täydellistä onnistumista) joten lisäenergiaa ja juomista tarvitsee. Yöllä pitää vain ottaa välit ja rastit varmemmin kuin päivällä, muuten yösuunnistus ei periaatteessa eroa päiväversiosta. Jos oisin nyt ottannut 5-6-välin alun oisin huolellisemmin ja 12-13-välin lopulla älynnyt varmistaa jyrkänteitten avulla olisi ajasta lähtenyt puoli tuntia pois. Ja se olisi ollut minulle tosi hyvä.

Kun oikean silmän piilari tippui niin siitä saattoi johtua se, että rastien otot  ajautuivat lähes kaikki (7-12) vasemmalle. Jos näin on niin tämäkin on arvokasta tietoa tulevaisuutta ajatellen.

Yöllä ainakin minuntasoisten kannattaa turvautua toisten kanssa tehtävään yhteistyöhön, kahdestaan rastin löytää yleensä helpommin kuin yksin. Tosin itse pitää koko ajan pysyä kartalla. Aika moni harjoituksessa olleista harrastelijoista oli tulossa Jukolaan myös kakkososuudelle. Joten tieto siitä, että siellä on ihan samantasoista porukkaakin helpottaa oloa huomattavasti. Ja ammattilaisten sanat siitä, että tämänkertainen reitti oli paljon haastavampi kuin mitä Jukolassa tulee olemaan, helpottaa myös valmistautumista.