Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2012

Hyvien juoksutreenien päivä

Aamulla (tai itseasiassa puolilta päivin) oli koko tämän hetken Joensuun porukka poikkeuksellisesti yhtäaikaa treenaamassa. Mukana olivat siis Marianne, Niina, Iida, Sanna ja Oona. Niinan ja Iidan kanssa aloitettiin treeni puoli tuntia etuajassa (itseasiassa Marianne oli vielä puoli tuntia ennen sitä tullut odottelemaan treenin alkua kentälle) kun tytöillä on nyt pari päivää ollut kova hinku moukaria heittämään. Oikeastaanhan tytöt halusivat jo sunnuntaina heittää pm-kisoissa kilpailun ulkopuolisina 3 kiloista moukaria 15 sarjan kanssa mutta silloin minä kilpailun järjestäjän ominaisuudessa en halunnut tyttöjä päästää heittämään ettei kisan viimeistä lajia tarvinnut venyttää vielä lisää. Valmentajan persoonassa silloinkin kyllä olisin halunnut tyttöjen heittävän mutta kilpailun järjestäjänä ajattelin toisin. Tänään kuitenkin käytiin sitten heittelemässä puolenkymmentä heittoa vauhditta ja suunnilleen saman verran yhdellä pyörähdyksellä. Käytössä oli 2,5 kilon moukarit kun 3 kiloista en varastosta löytänyt. Niinalla pisin heitto kantoi noin 31 metriä ja Iidalla 28 metriä, ihan hyviä heittoja siis tuolleen sen enempää harjoittelematta.

Marianne liittyi tuon jälkeen mukaan treeniin. Alkuverryttelyksi hölkkäiltiin kentän katsomossa verryttely Mariannen tyyliin. Sen jälkeen mukaan liittyi Oonakin. Koordinaatioita ja muita verryttelyjuttuja (menninkäiset, spidermanit, pässin pökkäysliike, kottikärrykävely, etunojassa liikkumiset ja etunojassa hyppelyt) tehtiin nurmikolla ilman kenkiä reilut 10 minuuttia ja sitten taas vähän venyteltiin. Tuossa vaiheessa mukaan liittyi myös Sanna joka oli herännyt vasta sillä hetkellä kun treenit alkoivat mutta ehti silti treenaamaan, tosin 30 minuuttia myöhässä. Joku muu valmentajahan olisi tuossa vaiheessa saattanut myöhästyjää jotenkin rangaista (esimerkiksi pakottanut verryttelemään toisia enemmän, haukkunut huonosta harjoitusmotivaatiosta kun myöhästelee tms) mutta minun reeneissähän sellaista ei harrasteta. Koska ei rangaistus yleensä tulevaa reeniä ainakaan paranna yhtään vaan yleensä päinvastoin heikentää harjoitusfiilistä. Eikös reeniin tuleminen lopulta osoitakin enemmänkin juuri sitä, että urheilija oikeasti haluaa kehittyä koska tulee paikalle vaikkei heti alkuun ehtinytkään. No puolisen tuntia myöhemmin sitten taas nähtiin että oliko meidän tapa toimia hyvä.

Koordinaatiojuttuja jatkettiin lenkkarit jalassa ja niitä tehtiin noin 8×20 metriä. Lisäksi kiihdytyksiä parin vastustaessa takaa ekat 5 metriä tehtiin 2×20 metriä. Tämän päivän juoksuosio oli 2x4x60 metriä niin, että vauhdit kasvoivat koko ajan, ekojen neljän ollessa melko rentoja ja palautukset hyvin lyhyitä. Seitsemäs veto oli sitten täysillä ja ajat siinä olivat kaikilla todella hyviä. Sanna juoksi 7,50, Niina 7,67, Marianne 8,17 ja Iida 8,22. Sanna juoksi vielä seuraavankin vedon täysillä, toisten jo hieman passaillessa. Tuossa viimeisessä juoksussa Sanna paransi vielä aikaa 7,47:ään. Aika huikea veto siis tuolla valmistautumisella, nyt juostu aika on Sannan kaikkien aikojen maailman ennätys. Niina puolestaan paransi tuolla parhaalla vedollaan ennätystään kolmisen kymmenystä ja Marianne ja Iidakaan eivät ole paljoa kovempaa koskaan juosseet. Oona juoksenteli päivän vedot aika paljon helpommilla tehoilla kuin muut ja osan nurmikolla. Juoksujen jälkeen tehtiin loikkaosiota. Iida, Niina ja Sanna hyppäsivät 5×10-vuoroa avojaloin nurmella, Iida ja Niina lisäksi noin 4×5+5-kinkkaa ja Niina noin 5×20 metriä pituusponnituksia 2 askeleen rytmillä. Oona juoksenteli vielä pari vetoa toisia enemmän ja nekin nurmikolla. Marianne puolestaan hyppi kinkkoja noin 4×6-kinkkaa oikealla jalalla, lisäksi kinkkoja niin että minä vastustin toisesta jalasta 2x6xoikealla jalalla. Lisäksi Marianne hyppi saksaushyppelyjä kyykystä pari sarjaa, penkkihyppelyitä vasemmalla jalalla pari noin 8 toiston sarjaa ja teki penkille nousuja kaukaa takaa hakien 2xnoin 6-toistoa.

Lieksassa urheilukoulussa olin vetämässä taas 5-vuotiaiden ryhmää. Tänään alussa pelattiin maa-meri-taivas juoksupeliä kymmenen minuuttia niin että kaikille tuli varmasti kivasti juoksemista. Sen jälkeen hypittiin korkeutta reilut kymmenen hyppyä normaalisti ja 4 hyppyä patjalla kumiriman yli. Hyppyjen jälkeen heitettiin vajaat kymmenen heittoa turbokeihäitä. Sitten juostiin pari 50 metrin juoksua ja vedettiin yhdet kerrat leukoja vähän avustettuna. Loppuun vielä jaettiin mitalit kaikille viime viikolla urheilukoulun kisoihin osallistuneille.

Illan treenissä mukana olivat Kimmo ja Maarit. Alkuhölkkäilyjen jälkeen tehtiin penkille nousuja normaalisti 10-toistoa ja yhdellä jalalla 6+6-toistoa, lisäksi punnerrettiin 10 punnerrusta jalat korokkeella ja tehtiin takadippejä 10 toistoa. Lisäksi hypittiin tasajalkaa ensin 10 helppoa hyppyä korokkeelle ja sitten vielä 6 hyppyä korkeammalle korokkeelle. Noiden jälkeen sitten tehtiin koordinaatioita noin 8x20metriä ja venyteltiin. Kimmo juoksi sitten lyhyen aitajuoksutreenin. Yhteensä juoksuja tuli noin 7×4-aitaa niin, että aluksi aidat olivat 7,5 metrin väleillä ja 76 senttisiä. Pikku hiljaa kuitenkin haastetta lisättiin ja lopussa välit olivat 8,3 metriä ja korkeus 84 senttiä. Käytännössä siis aikalailla se mitä kisassakin olisi. Ja niin vain Kimmo juoksi lenkkareissa välit kolmella askeleella ilman sen suurempia ongelmia. Siinä se taas nähdään mitä monipuolinen treeni teettää vaikkei aitoja ole kuin parissa treenissä talvella juostukaan ja nyt siis ekaa kertaa ulkona. Maarit teki isovuorohyppelyä 2×20 metriä ja korkeusponnistuksia 2- ja 4-askeleen rytmillä yhteensä noin 9×25 metriä. Noiden jälkeen Maarit siirtyi korkeuspaikalle, missä saksihyppyjä hypättiin noin 6 hyppyä ja normaalin hypyn yrityksiä tuli noin 15. Kaikki onnistuneet hypyt olivat ihan hyvän oloisia, keskeytyneitä suorituksia vain on ihan liikaa. Kimmo teki voimaosiota siinä samalla. Aurinkoliikettä 2×6+6x10kg, askelkyykky paino suorille käsille ylös nostaen 2x10x10kg, ylöstyöntö 10x28kg, rinnalleveto+ylöstyöntö 2x6x28kg, pohjeliike 2×5+5+5x28kg ja yhden jalan kurkiliike 2×6+6x28kg. Tuon jälkeen Kimmo hyppäsi yhden korkeushypyn (127cm) ja kuusi vauhditonta pituushyppyä. Maarit teki harjoituksen loppuun vielä nopeuskestävyysosion jonka oli tarkoitus sisältää 800 metrin kisavauhdilla 100m+400m+400m+400m. Viimeinen 400 metrinen muutettiin kuitenkin 200 metriseksi. Palautukset juoksujen väleissä olivat noin 2/3/6 minuuttia. Ajat vedoissa olivat 17sek / 1.25,17 / 1.13,97 / 33,62. Vauhti siis kiihtyi oikeastaan koko ajan ja nuo kaksi viimeistä olivat oikeastaan jopa aika reippaan kovia. No onpahan kroppaa ainakin availtu viikonlopun ottelukisaa varten.

Viikko alkuun kahdella puuhastelutreenillä

Tänään tuli sitten kesä Joensuuhun. Kentän mittari näytti päivällä pitkän aikaa 33 astetta, oikeasti lämpöä oli ehkä pari astetta vähemmän mutta kuumaa oli joka tapauksessa. Ja alla kun oli viikonlopun kisat niin päivän treenit olivat hyvin helppoja. Atson kanssa tehtiin vähän hölkkää ja venyttelyt verryttelyksi. Päivän treeni oli sitten juoksukoordinaatioita 10×20 metriä ja hyppely koordinaatioita 5×20 metriä sekä lisäksi loikkia 6×10-loikkaa. Muuta ei tänään sitten tehtykään.

Tyttöjen treenissä mukana olivat Oona, Sanna, Iida sekä pikkuisen toisten jälkeen mukaan tullut Niina. Alkuun hölkkäiltiin kilometri jonka päälle tehtiin lihaskuntoa noin 12×15-toistoa. Punttisalilla tehtiin jalanvaihtohyppelyä kädet ylhäällä 2x8x8kg (Oona teki normaalina askelkyykkynä), yhden jalan kyykkyä toinen jalka korokkeella 2×6+6x8kg, ylätaljaa 2x10x20-25kg ja vatsalaitetta 2x10xnoin 20kg. Kevyen voimailun jälkeen lähdettiin sitten 3,5 kilometrin kävely-/hölkkälenkille. Lenkin puolimatkan kääntöpaikalla käytiin ostamassa jäätelöt vihdoin tulleen kesän kunniaksi.

Tämmöistä siis tänään, huomenna jatketaan treenejä todennäköisesti normaalimmissa merkeissä.

Toisen päivän videot

Tänään ehdin kentälläkin kisoja pikkuisen seuraamaan ja siten videoitakin on vähän eilistä enemmän. Tällä kertaa nauhalle tarttui julkaisukelpoisia pätkiä 100:n ja 80:n metrin aitajuoksuista, satasen sileältä, kolmiloikasta, korkeudesta ja seipäästä. Kiekkoa, kuulaa ja keihästä en kameran kanssa en ehtinyt seuraamaan.

Videot näkyy samasta paikasta kuin eilisetkin, eli täältä

Pm-kisojen toisenakin päivänä paljon onnistumia

Pm-kisat jatkuivat tänään toisella kisapäivällä. Keli oli taas sopivan lämmin, etusuoralla tuulta oli välillä paljonkin ja kisojen aikana satoi muutama sadekuuro. Joka tapauksessa meidän tiimin urheilijatkin tekivät useita ennätyksiään.

Itse hyppäsin seivästä kun kyllähän pm-kisoissa kaikkien reilun kolmen metrin hyppääjien pitäisi paikalla olla. Tällä kertaa mestaruus tuli kun hyppäsin 320. Tuon jälkeen korotin 350:een mutta ei siitä ollut kuin yksi kohtalainen yritys. Atso oli kisan kakkonen kolmella metrillä. Atso heitti myös keihäskisassa 43,20 joka on pari metriä entistä ennätystä parempi. Naisten keihäskisassa Hertta heitti 35,23 ja Maarit 27,07. Molemmilla tulokset olivat sellaista omaa perushyvää tasoa.

Naisten 100 metrillä mukana oli viisi juoksijaa ja heidän joukossaan Sanna, Niina ja Iida. Juoksussa vastatuulta oli 1,8 metriä sekunnissa joten ennätysaikoja ei oikein voinut odottaakaan. Sanna juoksi kuitenkin loistojuoksun ja ennenkaikkea loppu tuli tällä kertaa paremmin kuin kesän aiemmissa kisoissa. Sannan voittoaika oli 12,96 ja se on kesän paras aika myötätuuliajatkin huomioiden. Niina juoksi juoksussa kolmanneksi ajallaan 13,32 ja se jäi tiistaina juostusta ennätyksestä vain kahdeksan sadasosaa. Iidan aika 13,97 jää sekin omasta ennätyksestä vain kuusi sadasosaa. Hyvin siis koko kolmikko juoksi tuollaiseen vastaiseen. Naisten 100 metrin aidoissa juostiin vieläkin kovempaan vastaiseen (-2,7 m/s). Jutta tykitti voittoon ihan kelpo ajalla 15,05. Mutta todella hyvän vastuksen antoi Hertta joka juoksi oman ennätyksensä 15,06. Pienessä myötätuulessa molemmat olisivat saattaneet painella jopa Kalevan Kisa-rajana olevan 14,75:n alle. Maarit oli juoksun kolmas ajallaan 17,14. Maarit ei ihan päässyt juoksun alussa sellaiseen rytmiin kuin harjoitellessa ja sitten loppumatkalla vastatuuli verotti huomattavasti aikaa.

15-vuotiaiden kiekossa Kimmo heitti tuloksen 32,45 ja oli kisan kolmonen. Jostain ihmeen syystä Kimmo ei kisassa saa irti sitä mitä harjoitellessa. Mistä se sitten johtuu niin siihen en oikein järkevää selitystä osaa sanoa.

Sanna juoksi 15-vuotiaiden 80 metrin aidat päivän toisena lajinaan. Tuokin juoksu käytiin kivaan vastatuuleen (-1,4) joten ennätysodotuksia ei kovin mahdottomasti ollut. Sanna tykitti kuitenkin selkeän ennätyksensä 11,93 hyvin puhtaalla juoksulla. Naisten kolmiloikkakisaan osallistuivat Niina ja Iida. Niina voitti kisan tuloksella 10,70 ja Iida oli toinen hypättyään 9,87. Loikkatulosten ihmettely siis jatkuu edelleen mutta yritetään jotain ihmeitä saada aikaan ennen Sm-kisoja. Onneksi sinne on vielä kolme viikkoa aikaa.

Naisten korkeuskisassa mukana olivat Marianne, Jutta ja Hertta. Kisasta jäi käteen paljon hyvää ja vähän huonompaakin. Hertta hyppäsi ennätyksensä 163 ja oli kisan kolmas. Kisassa Hertta sai useita hyviä hyppyjä ja ennätys on aina ennätys. Mutta pomput olivat sen verran hyviä että mahdollisuuksia on vielä monta senttiä ylemmäksikin. Marianne oli kisan kakkonen ylitettyään 166. Hypyt olivat selkeästi Mariannen parhaita koskaan Lieksassa hyppäämiä. Mutta silti kisasta jäi tosi paha jälkimaku kun nilkkakivut eivät ota hellittääkseen. Kropassa olisi tehoja vaikka ennätyshyppyihin mutta nilkan kivut ovat sellaisia että ei sillä kisoja ennen Sm-kisoja pysty hyppäämään. Jutta siis voitti kisan, tulos oli sama 166. Tänään taas nähtiin miten ihmeellisiä kisat voivat olla. Täysin samalla paikalla hypätyssä hyppytreenissä keskiviikkona näytti ettei hyppämisestä tule mitään. Ja vielä ennen verryttelyhyppyjä Jutta oli sitä mieltä ettei viitsisi oikein edes kisaa hypätä kun hypyt ei kuiteskaan tule onnistumaan. Mutta niin vain kaikki verryttely- ja kisahypyt olivat ihan eri Juttaa. Vauhtikin alkoi jo toimia hyvin ja hypyt olivat muutenkin hyviä. 166 siis meni kisassa mutta 170 ei. Mutta ensimmäisellä harjoitushypyllä kisan jälkeen sekin meni komeasti. Nyt tämänkin lajin osalta helpottaa Jutan kohdalla huomattavasti.

Sanna urakoi kisoissa vielä kaksi hieman vieraampaa lajia. Kuulassa 15-vuotiaiden mestaruus tuli tuloksella 9,91. Moukarissa Sanna tempaisi kolmanneksi ennätyksellään 28,66. Lajivalikoima Sannalla olisi saattanut olla hieman erilainen mutta perjantaina loppunut rippikoulu ja eilen ollut konfirmaatio hieman rajoittivat lajivalikoimaa. Mutta hyvinhän tälläisilläkin lajeilla kisat menivät.

Pm-kisojen eka päivä takanapäin

Lieksassa kisaillaan tänä viikonloppuna siis pm-kisat. Kisailemassa ovat 9-15-vuotiaat ja yleisen sarjan urheilijat samaan aikaan. Yhteensä ilmoittautuneita on noin 260 joten kisat ovat Pohjois-Karjalan tasolle isot. Ja kun itse olen aika vahvasti järjestämässä näitäkin kisoja niin voin sanoa, että kaikenlaista etukäteisvalmistelua nämäkin kyllä vaativat. Viimeisen viikon aikana olen noin 40 tuntia käyttänyt kisojen valmisteluun. Lähinnä aikaa on mennyt ilmoittautumisten vastaanottoon, lähtölistojen tekemiseen ja aikataulun laadintaan. Lisäksi kaikkea muuta kisoihin liittyvää ”näkymätöntä” valmistelua on tullut tehtyä tyyliin moukarihäkissä kiipeilyä, kuularingin ympäriltä nurmikon nyppimistä ja lainassa olevan maalikameran testailua.

Tänään sitten olin kaksi ja puoli tuntia ennen kisaa jo kentällä viimeisiä sipistelyjä tekemässä. Ja ekat kolme tuntia kisojen aikaan olin hoitamassa tulospalvelua melkoisessa kiireessä ja kisojen jälkeen sitten tulosten sipistelyihin meni niihinkin pari tuntia. Vajaa tunti ennen omaa korkeuskisaa lähdin sitten verryttelemään. Verryttely oli tällä kertaa varsin oppikirjan mukainen eli: seiväspatjan vetäminen toisten toimitsijoiden kanssa korkeushypyn alastulopaikaksi, 6 paikaltaan korkeushyppyä (153 meni) ja 6 hyppyä vauhdilla (183 meni mukavan tuntuisesti). Mutta laskeskelin, että kun en hyvää verryttelyä ehdi tekemään niin en sitten tee oikeastaan mitään jotta ne vähätkin voimat mitä käytössä on niin jää kisaan. Kisassa oli muuten mukana Atsokin. Kärkkäisen Alexei oli mukana myös ja viime vuonnahan Alexei pääsi pm-kisassa yllättämään ylittämällä 195. Nyt oli siis tarkoitus päihittää nuo juniorit jos eivät ihan älyttömyyksiin yltyisi. Alexei jäikin tällä kertaa kuitenkin 180:een ja pronssille. Atso vetäisi 185 yli ensimmäisen kierroksen hyvällä hypyllään ja itse töpeksin siitä ekalla tiputuksen ja menin vasta toisella yli. Atso siis johti tuon jälkeen kisaa. 188:n hyppäsin väkipakolla yli toisen kierroksen hypyllä ja Atso ei sitä ihan päässyt. 191:ssä sitten loppuikin jo hyppykestävyys joten mestaruus tuli tällä kertaa 188:lla. Mutta taas kerran hypyt olivat kisassa paljon parempia kuin kisaa edeltävissä harjoituksissa. Ja ehkä tuo verryttelykään ei ihan optimaalinen ollut. Viimeisten vuosien aikana olen muuten aina harjoittelumääriä puolittanut edelliseen vuoteen verrattuna. Nyt kun seuraava tähtäin on ensi vuoden pm-kisoissa niin pitäisiköhän nykyistä kerran kahdessa viikossa tapahtuvaa treenaamista taas puolittaa. Vai pitäisiköhän sittenkin tuplata ihan kerran viikossa tapahtuvaksi? Täytynee mietiskellä huomisen seiväskisan jälkeen alkavan ylimenokauden aikana.

Muista urheilijoistani kisailemassa olivat Jutta, Maarit, Hertta, Iida, Niina ja Kimmo. Älyttömän vähän ehdin urheilijoideni suorituksia tällä kertaa seuraamaan kun nuo tulospalveluhommat veivät enemmän aikaa kuin mitä alunperin olin ajatellut. Ehkä huomenna sitten ehtisin vähän paremmin kisojakin seurailla. Naisten kuulassa Jutta paransi taas ennätystään, nyt lensi 12,41. Hertalla pisin työntö oli 10,27 ja Maaritilla 8,90. Pituuskisa hypättiin pääasiassa vastatuuleen. Jutta hyppäsi pisimmällään 523, Niina 488, Iida 484 ja Maarit 479. 200 metrin kisassa juoksivat Maarit ja Iida. Vaikka kisa juostiin huomattavaan vastatuuleen niin silti Maarit paransi ennätystään 26,92:een ja Iidan aika oli 28,82. 400 metrin aitoja Hertta ja Jutta kokeilivat ensimmäistä kertaa kisoissa, harjoituksissa ollaan yhdesti vähän lajia kokeiltu. Nyt ajat olivat Jutalla 1.06,77 ja Hertalla 1.09,99. Jos tätä juostaan vielä jossain vaiheessa uudestaan niin ajoista on mahdollista tiputtaa varmaankin muutamia sekuntteja pois. Kimmo heitti moukaria työnsi kuulaa. Moukari lensi 51,82 ja kuula 11,96. Moukaritulos on Kimmon normaalia kisatasoa ja kuulassa tuli ulkorataennätys. Mutta viimeistelytreenissähän kuula lensi metriä pitemmälle joten ihan täysin tyytyväinen tuohon ei voi olla.

Pm-kisojen avauspäivän videoita

Pm-kisojen avauspäivän videoita löytyy alta. Tällä kertaa kameran kanssa ei ehditty kun muutama suoritus taltioimaan kun melkolailla kaikki muu aika meni tuloksia koneelle naputellessa. Jotain juttua avauspäivästä kirjoittelen myöhemmin illalla.

Oma 188:n ylitys, Atson 185 ja Jutan sekä Hertan 400m metrin aitajuoksu näkyypi täällä: Pm-kisojen videoita