Aihearkisto: Siiri

Harjoituskausi käyntiin juoksutreenillä

Ollaan vielä hyvinkin syyskuun puolella mutta tänään jo kuitenkin aloitettiin kauden 2018-2019 treenikausi. Tulevat kaksi viikkoa ovat itselläni sen verran kiirellisiä, että otetaan treeneissä nämä kaksi ensimmäistä viikkoa vähän rauhallisemmalla tahdilla, mutta kuitenkin saadaan treenikausi käyntiin. Tämän päivän yhteistreenissä mukana olivat Emilia, Siiri, Peppi-Rosa, Elina ja Venla.

Ensimmäinen noin kuukausi tulee olemaan hyvinkin perustreenaamista ja tällä kertaa teemme vielä niin, että ensimmäiset treenit eivät ole mitään tappotreenejä vaan pikku hiljaa lähdemme treenirytmiin totuttautumaan. Tänään käytiin ulkona tekemässä määräintervallitreeni.

Verryttelyssä hölkkäilimme noin kilometrin joiden jälkeen tehtiin muutama verryttelykoordinaatio ja liikkuvuuskoordinaatioita noin 4×15 metriä.

Varsinainen juoksutreeni oli hyvin perinteinen 3x4x noin 200 metriä. Kaksi ensimmäistä sarjaa oli pieniin ylämäkiin ja viimeinen vähän alamäkivoittoisella paikalla. Noiden jälkeen juostiin vielä kentällä yksi 200 metrin veto.

Treeni oli puolitoista tuntinen.

Sulkapalloilemassa

Tänään tyttöjen treeneissä käytiin pelailemassa sulkapalloa tunnin ajan. Pitävällä alustalla paljon nopeita suunnanmuutoksia sisältävänä pelinä sulkapallokin on sopivaa ylimenokauden liikuntaa. Tai itseasiassa olisi kyllä muillakin kausilla. Näitä muita lajeja pitäisi vain saada harrastettua sen verran, että pelin perustaso nousi sille tasolle, että palloralleista saisi keskimäärin aina usean lyönnin mittaiseksi. Tällöin kuntotekijöitäkin saataisiin samalla kehitettyä enemmän. Tosin kyllä tänäänkin oli jo hyvääkin pelaamista kun pisteistä useita eriä pelattiin.

Mukana tytöistä pelaamassa olivat Emilia, Elina ja Siiri.

Pesäpalloa ylimenokaudella

Vaikka meillä on nyt menossa parin viikon ylimenokausi, ei se tarkoita sitä etteikö liikuntaa harrastettaisi. Kun tytöt on kuitenkin vasta 14-16-vuotiaita, ei ylimenokauden aikanakaan tarvitse kokonaan urheilua unohtaa. Mitään ohjattua tehokasta ei tehdä, mutta eilen esimerkiksi käytiin pesäpalloa pelailemassa puolentoista tunnin ajan.

Nyt tämä pari viikkoa on vuoden ainoa kaikille yhteinen pidempi huilitauko ”virallisista” harjoituksista seuraavan vuoden aikana. Parin viikon aikana pitäisi siis henkisesti saada akut niin täyteen, että jaksaa seuraavat reilut 11 kuukautta treenata hyvin. Samalla myös kroppa saa palautua kaikista pikkuvammoista sekä hermosto saadaan palautettua ”normitilaan” kesän kilpailukauden jälkeen. Tämä ylimenokausi on aina sellainen, missä moni innostuu aivan turhaan jatkamaan treeniä normaaliin tapaan. Jos  taukoa, ja riittävän montaa lepopäivää viikossa, ei malta pitää, vaatii kroppa kuitenkin ne lepopäivät jossain vaiheessa syksyä. Eli mieluummin siis vapaaehtoisesti huilaillaan kuin kropan pakottamana.

Mukana eilisessä pesäpalloilussa olivat Emilia, Elina, Siiri ja Tuuli. Ensin lyötiin pari kertaa kymmenkunta osumaa kaikille niin, että yksi löi ja toiset olivat ottamassa kiinni. Noiden lyöntien jälkeen loppuaika pelailtiin kahdella kahta vastaan kahdella pesällä.

Sm-viestit Mikkelissä

Viikonloppuna Mikkelissä juostaan Sm-viestit, joissa meikäläisistä juoksemassa olivat eilen Elina, Peppi-Rosa, Emilia ja Siiri.

Ensimmäisenä tytöistä kisaamassa oli Siiri, joka juoksi Savonlinnan Riennon 15-sarjan aitaviestin aloittajana. Siirille oli lähdössä tuomittu varaslähtö vaikkei hän varaslähtöä ollut ottanutkaan. Protestin jälkeen tytöt saivat kuitenkin juosta, omana eränään muiden juostua eränsä normaalisti. Ekaa ”juoksua” en vielä nähnyt ollenkaan, toisen juoksun ehdin näkemään ja se Siirillä meni aikalailla normaaliin tapaan. Joukkueen aika oli 53,42.

19-sarjan pikaviestissä Emilia oli Katajan kolmososuudella. Tytöt juoksivat ajan 51,05 ja olivat alunperin alkuerien yhdeksänsiä. Edeltä kuitenkin hylättiin yksi joukkue ja tytöt pääsivät iltapäivän finaaliin.

15-sarjan pikaviestissä Kataja juoksi joukkueella Aada, Elina, Peppi-Rosa ja Aava. Vaihdot tytöillä onnistuivat riittävän hyvin ja vauhtikin oli hyvää. Ajaksi tytöille saatiin muistaakseni 52,80. Tyttöjen kohtaloksi koitui kuitenkin hylkäys ratarikon takia kun Aada juoksi osuudellaan kaksi askelta rataviivaa pitkin. Savonlinnan joukkueen juoksua ja siinä Siirin ankkuriosuutta en nähnyt. Heillä ajaksi tuli 53,65.

19-sarjan pikaviestin finaalissa Katajan nelikko juoksi hieman alkuerää paremmin ja vaihdotkin onnistuivat hyvin. Aika siinä 50,61 ja loppusijoituksena kahdeksas.

 

Viestivaihtojen viimeistelytreeni

Eilinen oli tämän kesäkauden viimeinen oikea yhteistreenipäivä. Ja voisin veikata, että aika monessa muussa yleisurheiluseurassa treenit olivat hyvin samantyyppiset mitä meillä eilen. Eli viestivaihtojen säätämistä. Huomenna ja ylihuomenna nimittäin juostaan Mikkelissä Sm-viestit ja sinne Joensuustakin lähtee näillä näkymin 11 joukkuetta juoksemaan. Perinteiseen tapaan vaihtomerkkien säätämiset jätetään pääasiassa viimeiseen treeniin vaikka vähän niitä toki on jo kauden aikana aiemminkin treenattu. Mutta kun viestijoukkueet ja juoksujärjestykset voivat muuttua vielä viime hetkeen asti, täytyy niitä treenata tälleen viimeisessä treenissäkin jotta vaihtoja saadaan oikeiden parivaljakkojen keskenkin tehtyä.

Eilisessä treenissä meikäläisistä mukana olivat Peppi-Rosa, Emilia, Elina ja Siiri sekä viestitreenien takia mukana olivat myös Aada ja Aava. Verryttelyksi hölkkäiltiin pari kierrosta kapulaa jonossa vaihtaen, joiden jälkeen juostiin 4 reippaampaa yksittäistä vaihtoa, venyteltiin vähän, tehtiin lihaskuntoa 9×15-toistoa ja juostiin tikapuita 10 kertaa. Omatoimisia koordinaatioliikkeitä juostiin muutamia kertoja omien tarpeiden mukaan. Näiden jälkeen pistettiin piikkarit jalkaan.

Yhden avausvedon jälkeen juostiin yksittäistä kisavauhtisiavaihtoja noin 4 kertaa parivaljakoilla Aada-Elina, Peppi-Aava ja Emilia-Siiri. Lisäksi Elina ja Peppi kokeilivat omaa vaihtoaan kerran. Näiden jälkeen juostiin kaksi kertaa 4×50 metrin viesti nelikkolla Aada-Elina-Peppi-Aava.

Loppuverryttelyksi pelailtiin käsipalloa 8 minuuttia.

Treeni kesti jälleen puolitoista tuntia.

Tiistain treeni

Eilisessä treenissä mukana olivat Tuuli, Peppi-Rosa, Elina ja Siiri. Tämäkin treeni oli taas sellainen, missä kaikki tekivät vähän eri asioita, lähinnä loppukauden tarpeidensa mukaisesti. Verryttely oli kuitenkin kaikille yhteinen kun tytöt hölkkäilivät kolme kierrosta ja lisäksi tehtiin katsomon pikkuportaissa juoksuja ja hyppelyitä noin 18 kertaa. Verryttelyn loppuun venyteltiin omatoimisesti. Ennen lajiosioihin siirtymistä kaikki tekivät noin 8 sarjaa koordinaatiojuttuja itselleen sopivimmilla liikkeillä.

Tuuli jatkoi treeniä kuminauhajumppailulla sekä noin 10×10-heittoa.

Elina juoksi telinelähtöjä pääasiassa noin 20 metrin kiihdytyksillä.

Siiri teki aitadrillailuja ehkä noin 15 sarjaa sekä juoksi 4 kisa-aitaa noin 8 kertaa.

Peppi-Rosa ponnisteli pituusponnistuksia laukka- ja kolmenaskeleen rytmillä puolenkymmentä 20 metrin sarjaa sekä hyppi pituutta 10 metrin vauhdilla sekä täydellä vauhdilla yhteensä noin 10 kertaa.

Treenit kestivät puolitoista tuntia.