Aihearkisto: Seuratoiminta

Keskitytäänkö olennaiseen vai valitetaanko tuulista?

Viikonloppuna Lieksassa kisattiin hienot 9-15-vuotiaiden piirinmestaruuskilpailut. Kilpailijoita oli mukana noin 180 ja tulostaso kisoissa nousi varsin hyväksi. Ainakin minun mielestä 15-vuotiaiden poikien korkeuden voittotulos 170, 14-vuotiaiden poikien keihään 63,37 metrin mittainen voittotulos, saman ikäisten poikien kolmiloikan voittotulos 11,26, 14-vuotiaiden tyttöjen 300 metrin voittoaika 43,51 ja saman sarjan pituuden voittotulos 485, 13-vuotiaiden poikien 60 metrin voittoaika 8,02 ja 12-vuotiaiden poikien seipään voittotulos 290 osoittavat, että kisoissa tehtiin paljon hyviä tuloksia.

Mutta mitä tekivät kisoista uutisoineet tahot? Sekä lehdistössä, että monissa muissa paikoissa kisoista kirjoittaneet ottivat pääpuheenaiheeksi tuulen. Kaikissa lehtijutuissa, jotka kisoista olen lukenut, on tuuli mainittu viimeistään ensimmäisessä lauseessa. Usein jo otsikossa ja ingressissäkin on tuuli mainittu. Samanlaista uutisointia on havaittavissa nettisivuilla ja Facebook-jutuissa. Ilmeisesti samaan aikaan menossa olleet aikuisten MM-kisat Lontoossa olivat muuttaneet useamman kirjoittajan ajatusmaailmaa. Ei oikeasti alle 15-vuotiaiden kisoissa (joissa valtaosa osallistujista on alle 13-vuotiaita) pidä keskittyä olosuhteisiin. Oleellista näissä kisoissa on suuren urheilijajoukon kesän pääkilpailut, joissa tähdätään piirinmestaruusmitaleille yltämiseen.

Nopean laskutoimituksen perusteella kisoissa tehtiin noin 290 omaa ennätystä eli lähes joka toinen lajitulos oli oma ennätys. Jos kelit olisivat huonot, niin voisi kuvitella että eniten se vaikuttaisi vanhimpiin urheilijoihin, jotka ovat jo kisanneet melko paljon. Nyt Sm-kisaikäisille (14-15-vuotiaille) kisoissa tuli noin 110 lajiosanottoa, joissa omia ennätyksiä tuli noin 47, eli lähes joka toisessa lajissa. Minä olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että ei näistä kisoista puhuttaessa kannattaisi puhua huonoista tuuliolosuhteista, vaan mieluummin hyvistä tuloksista, tiukoista kamppailuista ja erinomaisesti sujuneista järjestelyistä.

 

Jos/kun tuulista valittaminen on epäolennaista niin mikä olisi sitten olennaista?

Kisoissa tuli siis paljon hyviä tuloksia ja onneksi niistäkin oli yleensä maininta uutisissa. Osallistujamäärät eivät ole lähelläkään 20 vuoden takaisia mutta minusta tälläinen lähes 200 nuoren joukko on jo tämäkin hyvä määrä. Toki osallistujamäärää voitaisiin ”helposti” kasvattaa. Yhtenä keinona olisi vaikka se, että 15 yleisurheiluihmistä päättäisivät, että jokainen heistä houkuttelee kisoihin noin 10 uutta junioria. Jo tälläisellä toimenpiteellä mukaan saataisiin yli sata lasta lisää. Ei kaikilta tuo kymmenen lapsen houkuttelu onnistuisi mutta jo 5 lapsen houkuttelu toisi lähes 50 prosentin kasvun osallistujamääriin.

Viisi vuotta sitten Lieksassa järjestettiin vastaavat kisat ja nopea tulosten vertailu kertoi että nyt 13-15-vuotiaiden taso ainakin voittotulosten osalta oli tänä vuonna parempi kuin kaksi vuotta sitten. Tämähän tarkoittaa suoraan sitä, että nyt Pohjois-Karjalaisen yleisurheilun nuorisopuolella ollaan paremmassa tilanteessa kuin viisi vuotta sitten. Ja tämä taas tarkoittaa sitä että suunta on oikea.

Se mistä itse olen todella huolissani on poikien määrä yleisurheilukisoissa. Mukana olevat pojat tekevät kyllä varsin hyviä tuloksia mutta poikia on huolestuttavan vähän. Vaikkei esimerkiksi Lieksassa ole ”koskaan” poikia mukana ollutkaan kovin paljoa, oli tänä vuonna mukana vain yksi ikäväliltä 12-15-vuotta. Viisi vuotta sitten sen ikäisiä oli kuitenkin vielä seitsemän. 9-11-vuotiaita oli molemmilla kerroilla kolme, joka sekään ei kyllä ole turhan iso määrä. Lieksalaisia tyttöjä on molemmilla kerroilla ollut mukana lähes yhtä paljon (2012 tosin heitäkin vähän enemmän). Miten poikia sitten saataisiin mukaan enemmän. Väitän että sopivan haastavia harjoituksia pitämällä ja poikia kisoihin erikseen kysymällä. Mutta tämä ”poikaprojekti” on asia jonka parissa riittää puuhaa joka puolella Suomea.

Yhteistyön tekemisestä

Tässä kesän aikana yritän taas kirjailla muutamia omia mielipiteitäni seuratoiminnasta ja valmentamisesta. Ensimmäisenä asiana muutama sana yhteistyön tekemisestä.

Käytännössä kaikki urheiluseurat tekevät (tai joidenkin mielestä joutuvat tekemään) yhteistyötä liikuntapaikkahoitajien kanssa. Suurin osa urheilijoista, valmentajista ja seuratoimijoista tekee tässä jo tässä yhteistyössä hyvin ratkaisevat virheen. Monet nimittäin antavat vain negatiivista palautetta näille kenttä-/hallimiehille. Yleensä heille mennään antamaan palautetta vain silloin jos suorituspaikat eivät ole kunnossa tai esimerkiksi harjoitusvälineitä ei ole tarpeeksi käytössä. Ja moni urheilupaikkojen käyttäjä antaa ulospäin sellaisen vaikutelman, että liikuntapaikkojen hoitajat tahallaan vaikeuttaisivat urheilijoiden/seurojen tekemisiä.

Itse olen huomannut, että liikuntapaikanhoitajat tekevät aika älyttömän hyvin työnsä. Hyvin usein ”ongelmia” tulee siinä vaiheessa kun heille ei ole riittävän hyvissä ajoin etukäteen kerrottu omia tarpeita. Otetaan esimerkiksi vaikka yleisurheilukisat. Kun kenttämiehille toimittaa pari viikkoa ennen kisoja lajilistan ja listan lajeissa tarvittavista erikoisjutuista (esim. heittolajeihin tarvittavat sektoriviivat, hyppylajeissa tarvittavat lankut, seiväspatjan haluttu sijainti, tarvittavat heittovälineet, tarvittavat sadesuojat yms.) niin käytännössä joka kerta nämä asiat onkin hoidettu hyvin etukäteen. Mutta jos vasta 15 minuuttia ennen lajin alkua ruvetaan etsimään sopivan painoisia heittovälineitä, saattaa kaikille tulla kiire. Tai tuossa vaiheessa hyppylankkuja jos joutuu vaihtamaan niin lajin alut voivat helposti viivästyä. Kenttämiesten työvuorot on usein laadittu niin, että jos kisa on illalla, on aamuvuorossa töissä enemmän porukkaa ja tällöin aikaa on varattu kisojen valmisteluun. Jos valmistelut on onnistuu hyvin, ei kenttämiesten työpanosta kisojen aikana juurikaan tarvita.

Toinen juttu on sitten se, että hyvästä työstä kannattaa kiittää. Itse ainakin yritän aina kun mahdollista (ja kun aihetta on) kiittää kenttämiehiä hyvästä työstä. Ja voin kyllä sanoa, että yhteistyö onkin toiminut todella hyvin.

Toinen tärkeä asia on valmennuksellisen yhteistyön tekeminen. Ja yhteistyön lisäksi myös vaikutteiden ottaminen muilta valmentajilta. Itse valmentajana olen huomannut sen etten ole läheskään täydellinen valmentaja. Vaikka monissa valmentamisen osa-alueissa kokemusta alkaa jo olemaan melkoisesti, on edelleen asioita joita moni muu valmentaja osaa itseäni paremmin. Edelleenkin itsenikin täytyy siis olla koko ajan korvat ja silmät auki tarkkailemassa mitä muut tekevät, jotta oppisin itse lisää. Ja tietyissä jutuissa täytyy kysellä toisilta kuinka he valmennusta tekisivät jos edessä olisi samanlaisia ongelmia kuin mihin itse olen törmännyt. Itselleni oudot ja uudet tilanteet voivat hyvinkin olla sellaisia joihin joku muu kokenut valmentaja on törmännyt viisi tai kymmenen kertaa ja johon hänellä on jo lähes valmis selviytymisresepti olemassa.

Mutta se mikä itseäni ihmetyttää, on se, ettei kovin moni kokemattomampi valmentaja kysele minulta tai joltain muulta kokeneemmalta valmentajalta neuvoja ”isojen ongelmien ratkaisemiseksi”. Otetaan esimerkiksi vaikkapa nuorten naispuoleisten urheilijoiden kehittyminen urheilijana/ihmisenä. Joka vuosi meidänkin alueella tulee hyviä tyttöryhmiä, joissa urheilijat tekevät kovia tuloksia 14-15-vuotiaana. Hyvin usein näiden valmentajat ovat sellaisia, joille urheilijat ovat vasta oman valmentajauran ensimmäisiä. Itsekin aikoinaan ajattelin, että kehitys tulee jatkumaan suoraviivaisena myös tulevaisuudessa, onhan me ”keksitty” valmennussysteemi joka toimii nyt ja tulee toimimaan myös jatkossa. Kuitenkin keskimäärin jokaisen kohdalla tulee ennemmin tai myöhemmin vaihe, jossa lajitulokset eivät kehitykään enää suoraviivaisesti. Jossain vaiheessa tuloksen paikallaan pysyminen voi kuitenkin tarkoittaa urheilijan kehittymistä. Ja tälläinen ”suvantovaihe” voi hyvinkin kestää vaikka pari vuotta. Kun valmentaja ja urheilija kokevat omilla urillaan tälläisen vaiheen yhtä aikaa ja molemmille kerta on vielä ensimmäinen eikä siihen olla osattu varautua, ollaan tilanteessa josta voidaan selvitä eteenpäin vain tuurilla. Ja urheilussa ei perinteisesti kannata luottaa pelkästään tuuriin.

Jotkin perusjutut on kyllä sellaisia, joita minultakin useampikin valmentaja (pääasiassa muista lajeista on kysellyt). Esimerkiksi perinteinen kysymys on ”Miten 13-vuotiaan jalkapalloilijan pitäisi treenata, jotta nopeus parantuisi?”. Joissain tilanteissa yritän vastata viisaan kuuloisesti jotain tyyliin ”Kerran viikossa kannattaa juosta maksiminopeutta esim 2x3x60 metriä täysillä ja kerran viikossa tehdä juoksutekniikkatreeniä” mutta joskus kyllä kerron myös ihan oikean mielipiteeni. Ja sehän on se, että tämä kysymys on yleisurheiluvalmentamisen peruskysymys johon vastausta ei pysty antamaan minuutissa, ei kymmenessä minuutissa, ei tunnissa eikä parissa tunnissakaan. Koska tämän asian kanssahan yleisurheiluvalmentajat painivat koko ajan. Jos tähän olisi helppo vastaus, kaikki tekisivät niin. Jos nopeus kehittyisi parhaiten joillain kahdella tietyllä harjoituksella, tekisivät kaikki yleisurheilijat vain niitä. Alkuperäinen vastaus vie kyllä oikeaan suuntaan mutta pelkästään nuo kaksi harjoitusta eivät tule riittämään parhaaseen mahdolliseen tulokseen.

Mitäs tästä kirjoituksesta piti sitten jäädä mieleen? No, ensimmäiseksi se, että yhteistyötahojen (ja myös kaikkien muiden) kanssa kannattaa olla hyvissä väleissä. Hyvin tehdystä työstä kannattaa kiittää. Ja jos antaa aina vaan negatiivista palautetta niin toisen osapuolen yhteistyökyky yleensä heikkenee ja tämä on aivan luonnollista toimintaa. Toinen juttu on se, että kokeneemmilta/viisaammilta valmentajilta kannattaa pyrkiä oppimaan. Ja usein parhaiten oppii kysymällä. Vaikka itsekin nuorehkona valmentajana välillä kuvittelen että osaan jo monia juttuja hyvin ja olen olevinaan kehittänyt joihinkin juttuihin uusia toimintatapoja, on kokeneemmat tehneet usein samoja juttuja jo vuosia sitten.

Tulosten uutisoinnista

Yhtenä seuratoiminnan tärkeimmistä tavoitteista on saada mahdollisimman moni harrastaja pysymään lajin parissa mahdollisimman kauan. Valmentajilla ja ohjaajilla tähän liittyy vielä se, että valmennustoiminnan pitäisi olla sillä tavalla nousujohteista, että valmennettavien tulosten olisi hyvä kehittyä koko ajan.

Urheiluun liittyy oleellisesti myös kilpailut, ja kilpailuissa joku voittaa ja joku jää viimeiseksi. Osassa lajeista eri kilpailujen tuloksia voi helposti vertailla keskenään (esim. kuulantyöntö), joissain lajeissa lopputulokseen vaikuttaa oleellisesti vastustaja (esim. pallopelit) ja joissain lajeissa olosuhteet vaihtelevat kaikissa kisoissa (esim. hiihto). Yhteistä kaikille lajeille kuitenkin on, että niiden tuloksista uutisoidaan.

Esimerkkejä 11-vuotiaasta ja 23-vuotiaasta

Lasten vanhemmat kehuvat Facebookissa kuinka 11-vuotias juniori voittaa mestaruuksia ja mitaleita. Seurojen nettisivuilla on juttu samasta kisasta jossa mainitaan kuinka 11-vuotias tekee piirinennätyksen ja Suomen tilaston kakkostuloksen lajissaan. Paikallislehdessäkin on vielä juttu ja siellä on maininta kuinka paikkakunta pysyy tulevaisuudessakin urheilurintamalla näkyvillä kun sieltä ponnistaa tälläisiä lahjakkuuksia. Maakuntalehden kisajutussa on mainittu kyseinen juniori pm-kisojen päivän tähtenä piirinennätyksensä ja Suomen tilaston kakkostuloksensa ansiosta.

23-vuotias nuori aikuinen yltää Kalevan Kisoissa ensimmäistä kertaa pisteille, seitsemänneksi. Omaan ennätykseen hän ei yllä mutta tekee kuitenkin omaan tasoonsa nähden perustuloksen. Urheilijan vanhemmat päivittävät Facebookkiin kuinka iloisia ovat lapsensa edesottamuksista. Seuran nettisivuillakin on juttu, jossa todetaan pistesija mutta mahdollisuuksia olisi ollut parempaankin. Paikallislehdessä julkaistaan myös juttu, siinä on lyhyesti todettu paikallisen seuran urheilijan olleen seitsemäs lajissa jonka voitti kansallinen urheilusuuruus. Jutun vieressä on tuplakokoinen juttu paikallisen E-juniorijoukkueen vieraspelistä naapurikunnassa. Maakuntalehdessä Kalevan Kisoista on puolen sivun juttu, siinä mainitaan kyseisen urheilijan sijoittuminen seitsemänneksi itselleen heikolla tuloksella.

Mitä ylläolevat uutisoinnit tarkoittavat?

Kuten alussa jo sanoin, valmentajilla pitäisi tarkoituksena olla valmennettavien tason nosto koko ajan. Ja toisaalta seuran tavoitteena mahdollisimman monen harrastajan jatkaminen mahdollisimman kauan. Tällöin myös uutisoinnin kannattaisi olla sellaista, että se kasvaa iän karttuessa. Jos valmennuksessa käytetään aikuismaisia keinoja (esim. runsaat happovedot, kova voimaharjoittelu, runsaat vauhtiloikat, runsaat leirivuorokaudet, ulkomaan leirit yms.) 10-15-vuotialle, on tuloksen teko mahdollisuudet hurjat mutta kehitysnäkymät 15 ikävuoden jälkeen heikot.

Täysin sama koskee uutisointia. Jos hehkutetaan 11-vuotiaan piirinennätystä tai Suomen tilastotulosta vanhempien Facebookissa, seuran nettisivuilla/Facebookissa ja paikallis-/maakuntalehdissä , miten uutisointi voi enää kehittyä vuosien saatossa? Vastaus on ettei juuri mitenkään. Vaikka kaikki tahot (vanhemmat, seurat ja lehdet, jotka tosin julkaisevat seuran lähettämät jutut) haluavat tehdä hyvää uutisoinneillaan, tekevät he lopulta vain vaikeammaksi sen, että harrastajat pysyisivät pitkään lajin parissa. Eihän siinä vaan ole mitään järkeä, että 11-vuotiaan piirinennätyksestä uutisoidaan yhtä paljon (eli käytännössä yhtä hyvänä urheilusuorituksena) kuin Kalevan Kisojen pistesijaa. 15-vuotiaana nuoresta saattaa jo tuntua, että hänestä on ollut ihan tarpeeksi juttuja lehdissä. Tai mikä vielä pahempaa hänestä saattaa tuntua, että hän on jo hyvä urheilija kun lehdetkin hänestä kirjoittavat. Jos tälläinen ajatus hiipii mieleen, tarkoittaa se usein sitä, että nuori alkaa nostaa itseään turhan korkealle jalustalle. Ja usein jalusta romahtaa siinä vaiheessa kun juttujen määrä ei enää kasvakaan vaan päinvastoin alkaa vähentyä.

Aikoinaan (noin vuodet 2000-2010) teimme Ilkan (joka siis on isoveljeni) kanssa kaikki Lieksan Urheilijoiden uutiset nettiin ja toimitimme Lieksan Lehteenkin juttupohjat. Aluksi teimme jutut ja otsikot niin, että huomioimme kaiken ikäisten tulokset lähes samalla tavalla. Jossain vaiheessa sitten itse huomasimme, että eihän 10-vuotiaan kova tulos vaadi oikeastaan mitään muuta kuin lahjakkuutta, kun vastaavasti 15-vuotiaan Sm-kisarajan ylitys on jo usein tulosta parin vuoden systemaattisesta harjoittelusta. Tässä vaiheessa teimmekin radikaalin linjavedon: Sm-kisaikäisten Sm-kisarajojen ylitys on (lähes) aina kovempi tulos kuin alle 13-vuotiaiden tulokset. Kun meillä oli seurassa kasvamassa noihin aikoihin kaikkien aikojen kovin ikäluokka (1992-1994 syntyneet), halusimme ettei heidän tuloksiaan hehkutettaisi liian aikaiseen liian paljoa. Ja vastaavasti lisääntyvällä 14-17-vuotiaiden näkyvyydellä halusimme tukea tuon ikäisiä nuoria jatkamaan entistä määrätietoisempaan urheilemiseen.

Omia ohjeitani tulosten uutisoinnille

Jos saisin itse päättää pienten ja keskisuurten yleisurheiluseurojen uutisoinnista, tekisin seuraavantyyppisiä linjavetoja:

Alle 15-vuotiaiden lasten vanhemmat: uutisointi mielellään tapahtumien tunnelmasta. Mitalleista voi vähän mainita, mutta tilastot ja piirinennätykset eivät ole järkeviä uutisoida.

Seurojen ja paikallislehtien uutiset 9-13-vuotiaiden osalta: piirinmestaruuskisojen mitalisijoituksia voi uutisoida. Pienemmissä kisoissa voi jonkun yksittäisen tuloksen/sijoituksen nostaa juttuun. TJIG ja YAG-kisoista hyvät sijoitukset voi mainita jutuissa. Suomen tilastojen sijoituksia ei kannattaisi julkaista jutuissa, piirinennätyksistä voi mainita mutta niistä ei kannata erikseen uutisoida. Paikallislehdissä riittää pääasiassa tulokset kisoista, jos kisat ovat pääasiassa lasten kisat niin jutussakin voi sitten mainita joitain lasten tuloksia yms. Paikallislehtien osalta keskittyisin tämän ikäisissä lähinnä normaaliin harrastustoimintaan, eli juttuihin harjoitusryhmistä ja kisoissa juttuihin haastateltavat ”arvottaisiin” eikä siis valittaisi menestyksen perusteella.

Seurojen ja paikallislehtien uutiset 14-17-vuotiaiden osalta: kaikki Sm-kisarajan ylitykset kannattaa uutisoida. Piirinmestaruuskisojen menestyjät kannattaa jutuissa mainita. Sm-kisajutuissa kaikki osallistujat (jotka siis ovat Sm-kisarajan tehneet) ovat jo sen tasoisia, että jutuissa kannattaa mainita vaikkei mitaleille tai pistesijoille yltäisikään. Suomen tilaston sijoituksia ei kesken kauden kannata juurikaan tutkailla, ei ainakaan uutisoida. Kauden lopulla, kun kaikki urheilijat ovat kilpailleet useissa lajeissa, niistä vasta alkaa nähdä ”oikeita” sijoituksia. Kauden alun uutiset  tyyliin ”Ville heitti tilastokakkoseksi”, ovat lähinnä tilastoharhaa ja ylimääräisten paineiden luomista, niitä kannattaa siis välttää. Tämänkin ikäisten uutisoinnissa kannattaa kuitenkin käyttää malttia, turhan usein saman urheilijan tuloksia ei kannata uutisoida näyttävästi.

Seurojen ja paikallislehtien uutiset yli 18-vuotiaiden osalta: Yli 18-vuotiaat ovat niitä, keneen liittyviä uutisia kannattaa julkaista paljon. Kansallisissa kisoissa menestyminen, Sm-kisarajojen tekeminen, Sm-kisamenestys, Kalevan Kisa-rajojen rikkominen ja Kalevan Kisa -tulokset ovat kaikki sellaisia joista kannattaa kertoa. Ja Kalevan Kisa -urheilijoilla omien ennätysten tekeminen on myös aina sellainen asia, jonka voi uutisissa mainita. Aikuisilla tuloksista voisi kertoa jo hieman muutakin kuin pelkän tuloksen, kisan eteneminen jne. ovat sellaisia joista voi kertoilla jotain.

Yhteenveto

Lapsilla tulokset tulevat pääasiassa peruslahjakkuuden ansiosta, nuorilla tulosten takana on jo jonkin verran harjoittelua ja aikuisilla harjoittelu on pääsyy tuloksiin. Uutisoinnissakin tämä kannattaisi huomioida. Lapsilla suorituksia ei kannata verrata toisiin (esim. tilastot ja ennätysluettelot), koska fyysiset kehityserot ovat niin valtavia. Nuorten edesottamuksia kannattaa huomioida seurojen kisajutuissa lapsia enemmän, heillä seuran antama huomiointi voi hieno lisäpiristysruiske harjoittelun motivointiin. Aikuisten tekemät hyvät tulokset ansaitsevat aina isomman huomion kuin lasten tulokset. Kalevan Kisojen pistesijasuoritus on aina kovempi suoritus kuin 14-19-vuotiaiden nuorten sarjan Sm-mitali. Ja vastaavasti minusta 14-19-vuotiaiden Sm-kisojen pistesija on kovempi kuin 9-13-vuotiaiden piirinennätys tai Suomen tilaston hyvä sijoitus. Nämä olisi hyvä huomioida juttujen palstamillimetreissä.

Urheiluseuran toiminnan kasvattamisesta

Urheiluseurat ovat usein tilanteessa, jossa ne haluavat saada seuraansa uusia harrastajia. Ilman lisätoimia harrastajia harvoin kuitenkaan tulee lisää. Jotain tartteis siis tehdä. Mutta mitä? Seuraavassa muutaman asian muistilista, joita kannattaa ainakin pohtia. Ja pohtimisen jälkeen toteuttaa.

1) Missä olemme seurana nyt?

Kun muutosta lähdetään hakemaan, kannattaa aluksi tehdä analyysi siitä, missä olemme nyt. Paljonko on ryhmiä, harjoitusvuoroja, harrastajia ja ohjaajia/valmentajia? Minkä tasoisia ryhmiä, harrastajia ja ohjaajia/valmentajia on? Onko harjoitusvuoroja mahdollista lisätä? Onko lajin/seuran yleinen imago/tunnettavuus alueella riittävän hyvä?

Näihin kysymyksiin vastaukset löytyvät helposti ja ne ovat pohjana muutokselle.

2) Minne seurana haluamme lähitulevaisuudessa?

Hieman enemmän ajatustyötä vaaditaan siinä vaiheessa kun mietitään kehitystavoitteita tulevaisuudelle. Pelkästään ”haluamme lisää harrastajia”, ei ole ainakaan minusta riittävän motivoiva tavoite. Sopivampi tavoite esimerkiksi Lieksan kokoisessa kaupungissa voisi olla, että ”haluamme ensi syksyyn mennessä yhden uuden harjoitusryhmän ja 10 uutta lajin harrastajaa”.

Vähänkään suuremmissa seuroissa pelkästään harrastajamäärän lisääminen ei yleensä ole sopiva tavoite, vaan sen lisäksi olisi hyvä olla jotain laadullisia tavoitteitakin. Tälläisellä seuralla tavoitteena voisi olla vaikkapa ”tavoitteita on kaksi: 1) joka vuosi pyritään kasvattamaan harjoitusryhmämäärää yhdellä. 2) seuraluokittelussa tavoitteena on kasvattaa pistemäärää vuosittain 5%:n verran”.

Harrastajamäärän ja valmennuksen laadun lisäksi seura voi asettaa tavoitteita mm. harjoitusolosuhteisiin, seuran/lajin yleiseen asemaan alueella, seurayhteistyöhön, valmentajakoulutuksiin, talkoolaisten määrään, yhteistyökumppaneiden määrään yms. Näitä kaikkia kannattaa seurassa miettiä, mutta kaikkea ei kannata kerralla lähteä parantamaan. Toteutumismahdollisuus on huomattavasti suurempi kun työn alle ottaa kerrallaan vain yhden tai muutaman asian.

3) Tarvitseeko harjoituksiin tehdä selkeitä muutoksia kiinnostavuuden kasvattamiseksi?

Joskus avain suuremman harrastajamäärän saamiseen lajin pariin on harjoitusten selkeä muuttaminen entistä kiinnostavammaksi. Hieman karusti voisi sanoa, että 90-luvun toimintamallit eivät kaikilta osin toimi enää 2010-luvulla. Puhdas lajiharjoittelu ei enää ole ”se juttu”, jolla lajien kannattaa oman lajin urheilukerhoja lapsille pitää. Tietenkin myös lajijuttuja pitää harjoituksissa olla mukana, mutta tärkeimpänä osiona kannattaa olla monipuolisesti eri ominaisuuksia ja taitoja kehittäviä ratoja (tai muita vastaavia).

Liian usein näkee tilanteen, jossa seurat sanovat haluavansa lisää harrastajia, mutta eivät kuitenkaan muuta omaa toimintaansa mitenkään. Vanha totuuskin jo sanoo, että jos teet kaiken samalla tavalla kuin ennen, on tuloskin mitä todennäköisimmin sama.

Jos/kun huomataan, että harjoitussisältöihin kannattaa jotain päivityksiä tehdä, kannattaa eri lähteistä etsiä valmiita toteutustapoja. Yleensä nimittäin myös muut seurat ovat kamppailleet samojen haasteiden kanssa ja joku on jo keksinyt mitä kannattaa tehdä. Ja lajiliitoilta löytyy myös yleensä valmiita, ja jopa hyviä, materiaaleja joita kannattaa rohkeasti käyttää.

4) Onko meillä tarpeeksi hyviä vetäjiä treeneissä?

Erittäin tärkeä asia seuran vetovoimaisuuteen on harjoitusten vetäjät. Kun valmentajat treenissä ovat hyviä, alkaa puskaradio kyllä toimia jollain aikavälillä. Ja sitä kautta harrastajamäärä tulee kasvamaan jonkin verran ihan itsestäänkin. Valitettavasti sama toimii myös toisinpäin, jos treenin vetäjät eivät ole hyviä niin harrastajamäärät lähtevät nopeasti laskuun.

Mistä sitten tietää onko ryhmällä hyvä ohjaaja/valmentaja? Kaikkein helpoiten vastauksen saa kun kysyy ryhmäläisiltä, ryhmäläisten taustajoukoilta (yleensä vanhemmilta) ja seuran johdolta mitä mieltä he ovat valmentajan toiminnasta. Ja lisäksi kannattaa vielä seurata ryhmäläisten kehittymistä (lajitaidot ja tulokset). Nämä neljä kun näyttävät valmentajan olevan hyvä niin silloin hän lieneekin hyvä.

Oleellista on myös ymmärtää se, että yleensä ohjaaja/valmentaja ei ole hyvä kaikenikäisten kanssa, eikä välttämättä molempien sukupuolten kanssa. Voi myös olla niin että kaikki osa-alueet lajin sisällä tai yleisesti valmentamisessa eivät ole kovin hyvin hallussa. Siis 7-8-vuotiaiden yleisurheilukouluohjaaja voi olla aivan loistava ohjaaja omalle ryhmälleen vaikkei tietäisi seiväshypystä mitään, ei tietäisi kilpailutoiminnasta mitään eikä ole kuullutkaan maitohapollisesta tai maitohapottomasta nopeuskestävyysharjoittelusta. Vastaavasti 5 urheilijaa aikuisten arvokisoihin valmentanut valmentaja ei välttämättä ole hyvä vaihtoehto 10-12-vuotiaiden tyttöjen ryhmän valmentajaksi koska on tottunut toimimaan aikuisten valmentajana. Mutta toki hän myös voi olla hyvä tuonikäistenkin kanssakin.

Tärkeää olisi, että kaikki valmentajat pääsisivät tekemään valmennustyötä sellaisten ryhmien kanssa, joissa heidän vahvuutensa pääsevät parhaiten esille. Näin heidän ajankäyttönsä saadaan kaikkein parhaiten käyttöön.

5) Mistä saamme uusiin ryhmiin vetäjät?

Jos perustetaan uusia ryhmiä, tarvitaan niihin ryhmiin myös vetäjät. Ensimmäisenä kannattaa tietysti kartoittaa muiden ryhmien vetäjien mahdollisuus ottaa vastuulleen myös uusi ryhmä. Tämän jälkeen kannattaa kysellä aiemmin lähiaikoina ohjaustehtävissä olleet jos he voisivat nyt palata ohjaustehtäviin. Jos vieläkään ei ole vetäjää löytynyt, kannattaa kysellä seuran aikuisurheilijoiden ja yli 17-vuotiaiden harrastajien halukkuutta ohjaus-/valmennustehtäviin. Näiden jälkeen seuraavaksi kartoitus kannattaa tehdä paikkakunnalla oleviin aiemmin lajia harrastaneisiin. Ja tämän jälkeen katseet voi kohdistaa lajia harrastavien lähipiiriin (lasten vanhemmat, nuorten sisarukset jne.). Jos tässäkään vaiheessa ei vielä ole sitä yhtä tarvittavaa vetäjää löytynyt, kannattaa laittaa ohjaajan hakuilmoituksia paikkakunnan oppilaitosten ilmoitustauluille (tai sähköpostilistoille, somekanaviin jne.). Jossain vaiheessa ohjaaja kyllä löytyy. Mutta hyvin harvoin uudet ohjaajat tulevat omatoimisesti kyselemään ohjaustehtäviä itselleen.

Seuran kannattaa aina tarjota uusille ohjaajille/valmentajille seuran kustantamana koulutusmahdollisuus, tästä kannattaa mainita jo uutta ohjaajaa seuraan kyseltäessä. Ja mieluiten uudet ohjaajat kannattaa aluksi ottaa ”helppoihin” ryhmiin apuohjaajaksi ja siitä sitten sopivalla tahdilla kannustaa vastuullisimpiin tehtäviin.

6) Mistä uudet harrastajat saadaan mukaan?

Kun edellä oleviin viiteen kysymykseen on saatu vastaukset kasaan, voidaan siirtyä miettimään sitä miten harrastajia lopulta saadaan lisää lajin pariin. Oikeastaan vastaus tähän on hyvin helppo. Nimittäin sopivalla mainostamisella. Yleensä alkuun pääsee kahdessa edellisessä kirjoituksessani kertomillani ilmoitustaulu-, nettisivu- ja somemainonnalla. Tätä kannattaa tehostaa vielä lehtimainoksella ja kannattaa yrittää saada paikallislehteen juttu uuden lajin/ryhmän perustamisesta. Lisäksi jos aikaa löytyy niin kouluilla kannattaa käydä pitämässä demotunteja sopivalle kohderyhmälle. Ja kun ryhmä pyörähtää käyntiin kannattaa nettisivu- ja some-markkinointia jatkaa edelleen.

Yhteenveto

Jos muutosta halutaan, pitää ensin kartoittaa lähtötilanne ja sitten määrittää sopiva tavoite seuralle. Tämän jälkeen pitää miettiä miten harjoitussisällöistä saa entistä vetävämpiä. Uusille ryhmille (ja tietenkin nykyisillekin) pitää jostain löytää hyvät vetäjät. Jos nykyisistä vetäjistä ei niitä löydy, täytyy uudet vetäjät saada houkuteltua mukaan jostain muualta. Kun kaikki muut asiat on kunnossa, tarvitsee lopuksi enää markkinoida toimintaa. Hyvän markkinoinnin ansiosta mukaan on mahdollista saada uusia harrastajia, ilman markkinointia mitään muutosta ei varmasti tule tapahtumaan.

Mainostamista nettisivuilla ja somessa

Eilisessä kirjoituksessani kirjoitin siitä, miten perinteinen ilmoitustaulumainonta on monilla seuroilla nykyään lähes olematonta. Ehkä se A4-mainoksen tekeminen ja tauluille kiinnittäminen on niin työlästä, etteivät seurat sitä jaksa enää tehdä. Ja onhan se olevinaan vanhanaikaistakin. Nettisivut ovat sitä nykyaikaa ja sosiaalinen media vielä nykyaikaisempaa. Joten otetaanpa pari huomiota näistäkin.

Nettisivuilla tiedottaminen

Keskimäärin kaikki tieto on nykyään netissä, joten lähes tulkoon kaikilla urheiluseuroilla on nykyään nettisivut (tai facebook-sivut tms.). Kun seuran ulkopuoliset tulevat seuran sivuille, he hyvin usein ovat etsimässä jotain tiettyä tietoa. Haettu tieto voi olla vaikkapa seuraavan ottelun/kilpailutapahtuman ajankohta tai seuran harjoitusryhmän harjoitusaika tms. Olisikin siis tärkeää että nettisivuilla on helposti löydettävissä kaikki tälläinen perustieto.

Ja nettisivujen tietoja kannattaa päivittää aktiivisesti (viikottain tai ainakin kuukausittain). Jos seuran nettisivujen uutisista viimeinen on päivätty neljä kuukautta sitten, on satunnaisen kävijän helppo todeta ettei seurassa tapahdu tällä hetkellä mitään. Tai jos joukkueen alasivuilla tällä hetkellä viimeisenä tiedotteena lukee ”palkitut kaudelta 2014-2015”, saattaa joku äkkinäinen vetää johtopäätökseksi ettei joukkue ole enää toiminnassa mukana. Tälläisiä esimerkkejä tulee vastaan netissä paljon, ei ehkä ihan joka toiselta seuralta mutta parilta seuralta kymmenestä ainakin. Jos seuraan halutaan uusia harrastajia, niin nettisivuilla tietoja kannattaa ainakin pitää ajantasalla.

Toinen asia on sitten se, että netistä pitäisi löytyä kaikki oleellinen tieto seuran toiminnasta. Itse ainakin tykkään, että harjoitusryhmistä löytyy kerralla kaikki perustiedot (mitä sisältää, kenelle, missä, hinta, ilmoittautumisohjeet, keneltä lisätietoa). Itseäni ainakin suunnattomasti ärsyttävät sellaiset ryhmätiedot, joissa ei näy milloin ryhmä harjoittelee. Minusta ainakin olisi vaikeaa mennä uuteen lajiin mukaan jos en tietäisi milloin olisi harjoitukset.

Kolmas asia mikä ihmetyttää, on se ettei kovinkaan monella seuralla lue nettisivuilla harrastuksen hintaa. Keneltähän sitä tietoa oikein pitää pimittää? Uusilta harrastajilta? Toisilta seuroilta? Kaikilta ulkopuolisilta? Minulle ainakin tulee mieleen, että jollei järjestäjä uskalla kertoa harrastuksen hintaa, on siinä jotain salattavaa. Yleensähän tämä tarkoittaa sitä, että hinta on korkeahko. Joka tapauksessa uskallan väittää, ettei seuraan tule yhtään uutta harrastajaa sen takia, että hintaa ei ole näkynyt nettisivuilla. Päinvastoin joku saattaa jättää tulematta kun ei saa tarvitsemaansa tietoa siitä, paljonko joutuisi maksamaan kyseisestä harrastuksesta.

Ja otetaan vielä neljäskin asia. Ja se on se, että tietojen kannattaa olla tarpeeksi ajoissa nettisivuilla. Nykyiset harrastajat saattavat seuran nettisivuilla käydäkin ahkerasti (esimerkiksi viikottain tai päivittäin) mutta emme voi olettaa, että uudet potentiaaliset harrastajat kävisivät kaikkien seurojen nettisivuilla viikottain. Jos siis haluamme nettisivujenkin kautta uusia harrastajia seuraamme, kannattaa uusien harjoitusryhmien alkamisesta tiedottaa hyvissä ajoin. Vaikkapa reilu kuukausi ennen harjoitusten alkamista. Tällöin suuri osa harrastajista ehtii tutustua harjoitusryhmän tietoihin hyvissä ajoin ennen harjoituskauden alkua.

Vielä viimeisenä asiana nettisivuista voisin mainita sen, että nettisivujakin on uudistettava. 15- tai 10-vuotta vanhat nettisivut ovat jo liian vanhoja. 5 vuotta sitten tehdytkin ovat yleensä melko kömpelöitä, etenkin kännyköillä käytettäväksi. Ja suuri osa nettisivujen käytöstä tapahtuu nykyään kännyköillä.

Sosiaalinen media

Nykyään sosiaalinen media näyttelee tärkeää osaa myös urheiluseurojen mainostaessa omaa toimintaansa. Itse käyttäisin some-mainostamista kolmella eri tavalla: normimainostamiseen, nopeaan muistutukseen ja yleisen näkyvyyden lisäämiseen.

Tietenkin sosiaalista mediaa voi käyttää samaan tapaan kuin A4-mainoksia ilmoitustauluilla, eli laitetaan julkaisu näkyviin ja sen näkee, ketkä näkee. Somen lisävoimana vaikka koulun ilmoitustauluun verrattuna on se, että ilmoituksen näkevät yleensä myös kaikki ne, joiden joku kaveri on tykännyt julkaisusta (joka voi siis olla vaikka ilmoitus). Näin tieto julkaisusta leviää hyvin tehokkaasti. Somessa pitää vaan muistaa, että eri kanavat tavoittavat eri tyyppisiä ihmisiä. Lapsia/nuoria tavoittaa nykyään varmaankin tehokkaimmin Instagramista kun taas lasten vanhempia Facebookista. Jos siis halutaan tavoittaa molemmat (mikä olisi järkevää jos haluat mahdollisimman monen tietävän esimerkiksi seurasi tarjoamasta uudesta harrastusryhmästä), kannattaisi seuran olla mukana molemmissa näissä. Ja järkevää mainostamisessa olisi, että julkaisuista ohjattaisiin nettisivuille jossa sitten olisi lisätietoa.

Somessa kätevää on myös se, ettei kaiken mainostamisen/tiedottamisen tarvitse olla kovin massiivista. Esimerkiksi seuran facebook-sivuilla on kätevää ilmoittaa esimerkiksi nopeista muutoksista tai lisäyksistä tms. Ja tieto menee kerralla isolle porukalle. Monesti sosiaalinen media on kätevä myös siinä mielessä, että sinne jää merkki siitä, ketkä ovat minkäkin julkaisun nähneet.

Oleellista sosiaalisessa mediassa ollessa on myös, se että seura näkyy siellä tarpeeksi aktiivisesti. Yksi päivitys kuukaudessa tai yksi aktiivinen kuukausi vuodessa ei ole riittävästi. Jotta Facebook-sivulla tai instagram-tilillä riittäisi seuraajia, pitäisi niitä päivittää vähintään viikoittain. Tilanne on vähän sama kuin urheilussa urheilijana: jos haluat tehdä kisoissa kovan tuloksen, ei riitä että treenaat edellisenä iltana tai edellisen viikon, ainoastaan viimeisen kuukauden treenikään ei tuo huipputulosta. Paras tulos tulee kun treenaat hyvin koko vuoden ja viimeiset pari viikkoa käytät huippukunnon virittelyyn.

Parasta some-mainostamisessa on sen helppous. Julkaisun tekemiseen ei välttämättä mene paria minuuttia pidempään (kuvan ottaminen on ehkä kaikkein aikaa vievin osuus, jos siis sellaista käyttää). Ja tuolla parin minuutin työllä voi tavoittaa useita satoja (tai jopa tuhansia) käyttäjiä melko nopeasti.

Yhteenveto

Ilmoitustaulut, nettisivut ja sosiaalinen media ovat kaikki omalla tavallaan tärkeitä ja hyviä tapoja mainostaa urheiluseuran toimintaa. Ja kaikkia näitä voi käyttää ilman, että seuran tarvitsee maksaa mainostamisesta mitään. Kaikissa pätee myös samoja lainalaisuuksia. Tärkeimpänä on riittävä määrä, yksittäinen mainos ei pitkälle kanna. Mutta kun mainoksia (tai julkaisuja) on tarpeeksi paljon ja tarpeeksi usein, tulee seuran toiminnasta tietoiseksi iso määrä ihmisiä. Ja jotta näistä kaikista kolmesta saa mahdollisimman paljon irti, kannattaa niitä kaikkia käyttää yhdessä. Somen ja ilmoitustaulumainonnan kautta pyritään saamaan mahdollisimman paljon kävijöitä nettisivuille, josta löytyy toiminnasta kaikki oleellinen tieto.

Seuraavassa kirjoituksessa ajattelin tuoda muutamia omia ajatuksiani siihen, mitä asioita kannattaa huomioida jos seuran toimintaa halutaan kasvattaa. Tai siis ennen kaikkea siihen, miten toimintaa voidaan kasvattaa.

Ilmoitustaulumainonnalla lisää harrastajia?

Ensimmäinen varsinainen blogi-kirjoitus käsittelee siis mainostamisen perusteita. Tämä siksi, että viime aikoina urheiluseurojen kanssa toimiessani ja urheilupaikoilla pyöriessäni olen huomannut muutamia mainostamisen/tiedottamisen perusjuttuja, jotka ovat monella urheiluseuralla turhan heikoilla kantimilla. Koska en ole mikään mainostamisen ammattilainen, en aio esittää mitään erityisen vaikeita ohjeita vaan pysyn ihan perusteissa.

Monissa seuroissa ongelmana on sopivan ikäisten harrastajien vähäisyys ja seuratoimijat miettivätkin kuumeisesti miten uusia harrastajia saataisiin mukaan toimintaan. ”Yllättäen” yksi ratkaisu tähän ongelmaan on mainostaminen. Mitä useampi henkilö on tietoinen seuran toiminnoista, sitä suurempi määrä harrastajia on mahdollista saada mukaan.

Periaatteessahan tämä on kaikilla tiedossa. Mutta silti suurin osa seuroista luottaa siihen, että harrastajia tulee lisää itsestään. Tai siis seurat eivät muista tai älyä mainostaa toimintaansa, eivät ainakaan riittävästi. Tai sitten luotetaan siihen, että ihmiset tietävät harjoituskauden alkavan aina kesäkuun ensimmäisellä viikolla ja 7-vuotiaiden joukkue harjoittelee aina maanantai-iltaisin klo 17. Tai sitten kuvitellaan, että kaikki halukkaat sattuvat käymään seuran nettisivuilla juuri kaksi päivää ennen harjoituskauden alkua, eli silloin kun harjoitustiedot nettiin ilmestyvät.

Jaan tämän aiheen kolmeen pienempään osaan. Nämä osiot ovat ilmoitustaulut, nettisivut ja sosiaalinen media. Oikeastihan tapoja mainostaa olisi paljon muitakin mutta nämä kolme ovat kaikki käytännössä ilmaisia keinoja saada toimintaa näkyviin. Ja siksi seurojen kannattaa erityisesti näihin panostaakin.

Mainostaminen ilmoitustauluilla

Jos seura haluaa, että mahdollisimman moni on tietoinen seuran järjestämästä harjoitustoiminnasta kannattaa perinteisiä A4-kokoisia ilmoituksia levittää mahdollisimman monelle ilmoitustaululle. Urheilupaikkojen ilmoitustaulut (monitoimiareenat, jäähallit, uimahallit, pallohallit, urheilukentät, hiihtokeskukset yms.) ovat kaikista ensimmäisiä kohteita. Urheilupaikoilla kuitenkin pyörivät ne, jotka ovat kaikkein potentiaalisimpia uusien lajien kokeilijoita (tai ainakin vanhempia, joita liikunta kiinnostaa ja jotka etsivät lapsilleen sopivia harrastuksia) joten heille tietoa kannattaa ainakin tyrkyttää. Kaupat ja kirjastot yms. ovat myös paikkoja, joissa käy päivittäin paljon ihmisiä, joten niidenkin ilmoitustauluille kannattaa ilmoituksia laittaa. Ja koulujen ilmoitustaulujen ohi kävelee joka päivä keskimäärin kaikki lapset sekä nuoret, joten niillä olevat ilmoitukset jäävät taatusti myös monen mieleen. Ilmoitustaulumainonnassa pitää tottakai muistaa, että vain osa ohikulkijoista huomaa mainoksen, mutta suurin osa ei niitä noteeraa mitenkään. Tämän takia onkin tärkeää, että mainoksia on näkyvillä tarpeeksi monessa eri paikassa.

Tässä vaiheessa moni tietysti miettii, että tuollainen mainosten levittäminen vie aikaa tolkuttoman paljon. Olen nyt pari kertaa kokeillut Lieksassa kuinka kauan aikaa menee kun vien ilmoituksen noihin kaikkiin paikkoihin. Jos paikkojen kiertämisen hoitaa nopeasti niin suunnilleen kaikkiin paikkoihin ehdin tunnin sisällä. Jos homman saisi jaettua vielä vaikkapa puoliksi jonkun toisen kanssa niin sittenhän aikaakaan ei menisi kuin puoli tuntia.

Onkos tälläinen mainostaminen sitten tehokasta? Kuvitellaan, että tunnissa ehtisi keskustan alueelle ”hyviin paikkoihin” viemään vaikka 15 mainosta. Noiden 15 mainoksen ansiosta toimintaan voisi tulla mukaan vaikkapa yksi lapsi pidemmäksi aikaa ja kaksi lasta kokeilemaan pariksi kerraksi. Todellisuudessa mainosten ansiosta saattaisi harrastukseen tulla useampiakin lapsia, mutta tuskin ainakaan kovin paljoa tuota vähempää.

Mainostamiseen käytettiin siis tunti aikaa ja saatiin vain yksi uusi harrastaja, ei siis kovin kannattavaa? Vai onko sittenkin?

Jos tunnin työpanoksella saadaan yksi harrastaja, niin entäs jos vuoden aikana tehtäisiinkin vaikka 8 tämän koko luokan ”kamppanjaa”, eli yhden työpäivän verran hommia. Silloin treeneihin voitaisiin saada yhteensä vaikkapa 8 uutta harrastajaa ja 15 kokeilijaa. Lieksassa tämä tarkoittaisi jollekin seuralle noin 500 euroa lisää harjoitusmaksuja vuodessa. Joensuussa, jos uudet harrastajat olisivat vaikka 10-vuotiaita yleisurheilijoita, tulisi seuralle harjoitusmaksuja vuodessa lisää noin 2000 euroa.

Seuran kannalta siis tunnin talkootyö (tai sitten palkallisen työ, jos mainostamisen tekisi joku seurassa palkkaa ansaitseva) tuottaisi ryhmiin 8 uutta harrastajaa ja 15 kokeilijaa, joista heistäkin osa voisi jäädäkin pidemmäksi aikaa mukaan jos harjoitukset ovat erityisen kiinnostavia. Lisäksi seura saisi harrastusmaksuja ryhmämaksuista riippuen 500-2000 euroa. Uskoisin että tälläisiä talkoita voisi monikin seura-aktiivi tehdä mieluustikin.

Siltikin kun katselen vaikkapa Lieksassa uimahallin ilmoitustaulua tai Joensuussa Areenan ilmoitustaulu, tuntuu monella seuralla olevan jo tarpeeksi harrastajia. Ei nimittäin kovinkaan monen lajin/seuran ilmoituksia noista löydy. Ja täytyy heti myöntää, ettei urheilukentän ilmoitustaululla Lieksassa kesäisin kovin monen lajin mainoksia näe. Ja Joensuussa ei keskuskentällä edes ole ilmoitustaulua, eikä siten yhtään mainostakaan.

Jottei kirjoituksesta tule liian pitkää, jatkan nettisivu- ja some-mainostamisesta seuraavassa kirjoituksessa huomenna.