Aihearkisto: Anssi

Keskitytäänkö olennaiseen vai valitetaanko tuulista?

Viikonloppuna Lieksassa kisattiin hienot 9-15-vuotiaiden piirinmestaruuskilpailut. Kilpailijoita oli mukana noin 180 ja tulostaso kisoissa nousi varsin hyväksi. Ainakin minun mielestä 15-vuotiaiden poikien korkeuden voittotulos 170, 14-vuotiaiden poikien keihään 63,37 metrin mittainen voittotulos, saman ikäisten poikien kolmiloikan voittotulos 11,26, 14-vuotiaiden tyttöjen 300 metrin voittoaika 43,51 ja saman sarjan pituuden voittotulos 485, 13-vuotiaiden poikien 60 metrin voittoaika 8,02 ja 12-vuotiaiden poikien seipään voittotulos 290 osoittavat, että kisoissa tehtiin paljon hyviä tuloksia.

Mutta mitä tekivät kisoista uutisoineet tahot? Sekä lehdistössä, että monissa muissa paikoissa kisoista kirjoittaneet ottivat pääpuheenaiheeksi tuulen. Kaikissa lehtijutuissa, jotka kisoista olen lukenut, on tuuli mainittu viimeistään ensimmäisessä lauseessa. Usein jo otsikossa ja ingressissäkin on tuuli mainittu. Samanlaista uutisointia on havaittavissa nettisivuilla ja Facebook-jutuissa. Ilmeisesti samaan aikaan menossa olleet aikuisten MM-kisat Lontoossa olivat muuttaneet useamman kirjoittajan ajatusmaailmaa. Ei oikeasti alle 15-vuotiaiden kisoissa (joissa valtaosa osallistujista on alle 13-vuotiaita) pidä keskittyä olosuhteisiin. Oleellista näissä kisoissa on suuren urheilijajoukon kesän pääkilpailut, joissa tähdätään piirinmestaruusmitaleille yltämiseen.

Nopean laskutoimituksen perusteella kisoissa tehtiin noin 290 omaa ennätystä eli lähes joka toinen lajitulos oli oma ennätys. Jos kelit olisivat huonot, niin voisi kuvitella että eniten se vaikuttaisi vanhimpiin urheilijoihin, jotka ovat jo kisanneet melko paljon. Nyt Sm-kisaikäisille (14-15-vuotiaille) kisoissa tuli noin 110 lajiosanottoa, joissa omia ennätyksiä tuli noin 47, eli lähes joka toisessa lajissa. Minä olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että ei näistä kisoista puhuttaessa kannattaisi puhua huonoista tuuliolosuhteista, vaan mieluummin hyvistä tuloksista, tiukoista kamppailuista ja erinomaisesti sujuneista järjestelyistä.

 

Jos/kun tuulista valittaminen on epäolennaista niin mikä olisi sitten olennaista?

Kisoissa tuli siis paljon hyviä tuloksia ja onneksi niistäkin oli yleensä maininta uutisissa. Osallistujamäärät eivät ole lähelläkään 20 vuoden takaisia mutta minusta tälläinen lähes 200 nuoren joukko on jo tämäkin hyvä määrä. Toki osallistujamäärää voitaisiin ”helposti” kasvattaa. Yhtenä keinona olisi vaikka se, että 15 yleisurheiluihmistä päättäisivät, että jokainen heistä houkuttelee kisoihin noin 10 uutta junioria. Jo tälläisellä toimenpiteellä mukaan saataisiin yli sata lasta lisää. Ei kaikilta tuo kymmenen lapsen houkuttelu onnistuisi mutta jo 5 lapsen houkuttelu toisi lähes 50 prosentin kasvun osallistujamääriin.

Viisi vuotta sitten Lieksassa järjestettiin vastaavat kisat ja nopea tulosten vertailu kertoi että nyt 13-15-vuotiaiden taso ainakin voittotulosten osalta oli tänä vuonna parempi kuin kaksi vuotta sitten. Tämähän tarkoittaa suoraan sitä, että nyt Pohjois-Karjalaisen yleisurheilun nuorisopuolella ollaan paremmassa tilanteessa kuin viisi vuotta sitten. Ja tämä taas tarkoittaa sitä että suunta on oikea.

Se mistä itse olen todella huolissani on poikien määrä yleisurheilukisoissa. Mukana olevat pojat tekevät kyllä varsin hyviä tuloksia mutta poikia on huolestuttavan vähän. Vaikkei esimerkiksi Lieksassa ole ”koskaan” poikia mukana ollutkaan kovin paljoa, oli tänä vuonna mukana vain yksi ikäväliltä 12-15-vuotta. Viisi vuotta sitten sen ikäisiä oli kuitenkin vielä seitsemän. 9-11-vuotiaita oli molemmilla kerroilla kolme, joka sekään ei kyllä ole turhan iso määrä. Lieksalaisia tyttöjä on molemmilla kerroilla ollut mukana lähes yhtä paljon (2012 tosin heitäkin vähän enemmän). Miten poikia sitten saataisiin mukaan enemmän. Väitän että sopivan haastavia harjoituksia pitämällä ja poikia kisoihin erikseen kysymällä. Mutta tämä ”poikaprojekti” on asia jonka parissa riittää puuhaa joka puolella Suomea.

Viimeistely Jukolaan takana onnistuneesti

Tänään kävin suunnistamassa viimeisen kerran ennen viikonlopun Jukolan Viestiä. Joensuun seudun kuntorastit olivat Enon Vallisärkällä eli noin kolmen kilometrin päässä viikonlopun kisamaastoista. Nyt suunnistetut maastot vastaavatkin monin paikoin kisamaastoja, joten tämän päivän suunnistus oli loistavaa valmistautumista Jukolaan.

Suunnistin A-radan, joka oli tällä kertaa 7,8 kilometrin mittainen. Minulla tosin matkaa kertyi 9,5 kilometriä eli ihan linnuntietä en välejä kulkenut.

Eteneminen maastossa näytti tältä:

Suunnistuskartta 15.6.2017

 

Rastiväleittäin suunnistus meni näin:

0-1: Olin menossa aivan oikein mutta sitten tuli kaksi pientä perusvirhettä. Ensin kävin katsomassa lähistöllä olleen väärän rastin. Ja kun väliä etenin toisen suunnistajan perässä niin, kävin olin vielä hänen perässään lähdössä väärän rastin jälkeenkin väärään suuntaan. Kuitenkin riittävän hyvä avausväli.

1-2: Kun en sattunut rastille ihan suoraan niin hieman jouduin etsimään. Liikuttiin Mr. Pyylammen kanssa tällä välillä peräkkäin ja Tomi löysi rastin ensin.

2-3: Ensin tielle ja siitä suunnalla poluille ja poluilta rastille. Hyvä suoritus. Tomi teki eri reitinvalinnan, mutta rastilla oltiin samaan aikaan.

3-4: Tomin kanssa tämä väli ja satuttiin ihan rastillekin.

4-5: Pitkähkö väli ja ajattelin ottaa varman päälle aukon nurkan kautta. Ja metsässä ison kiven kautta rastia kohti. Riittävän hyvä, mutta ennen kaikkea varma, väli.

5-6: Piilari irtosi taas toisesta silmästä rastivälin alussa. Jostain syystä tälleen kuivalla ja lämpimällä kelillä toinen piilari ei pysy, joten loppu matka mentiin taas yhdellä silmällä. Onneksi Jukolan yö on toivottavasti hieman kosteampaa (ei kuitenkaan sada) joten piilarit pysynee paikallaan mutta kuitenkin otan myös lasit mukaan metsään. Rastiväli meni kävellen rastille. Tomi oli muuten täälläkin rastin lähellä odottelemassa.

6-7: Varman päälle polkua pitkin tielle. Ja tieltä hallitusti pikkuaukon kohdalta rastia kohden. Todella hyvä väli. Tomi oli täälläkin.

7-8: Olevinaan menin hyvin polkua pitkin rastin lähelle ja siitä etelään rastille. Olin kyllä polulla mutta ei se ollutkaan kartassa näkyvä, joten ajauduin länteen. Onneksi vastaan tuli tosi iso jyrkänne, joten palasin aukolle, siinä nopea paikannus ja hyvin rastille.

8-9: Ihan hyvä väli rinteessä.

9-10: Varman päälle pääasisassa kävellen kun kartalla oli paljon vihreää.

10-11: Varman päälle polkua pitkin rastin lähelle. Lopussa hieman hätäilin ja menin jyrkännettä alas liian aikaisin.

11-12: Taas varman päälle ja rasti löytyi vihreältä riittävän hyvin.

12-13: Polun pohjaa pitkin tielle, tietä polulle asti ja loppu oli tarkoitus ottaa samoin kuin 8:lle (joka siis oli sama rasti) mennessä. Nyt löysinkin oikean polun mutta lähdin polulta liian itään, joten pari minuuttia etsiskelin rastia.

13-14: Valitsin kaikkein varmimman vaihtoehdon eli isoimmat polut/urat joita pitkin menin 16 rastille ja siitä sitten suunnalla 14:lle.

14-15: Hyvä väli

15-16: Hyvä väli

16-17: En halunnut mennä vihreiden kautta joten kiersin ekan vihreän ja siitä polkuja pitkin mahdollisimman lähelle ja sitten suunnalla rastille.

17-18: Ajattelin mennä rastille ilman että nousisin rinnettä ylös. Ihan loppuun asti en kuitenkaan malttanut. Mutta hyvä väli tämäkin

18-maali: Helppoa

Aikaa meni kokonaisuudessaan reilut 1.37, joka on minulle tälläisessä maastossa hyvä suoritus. Viime vuonna kävin kahdesti Vallisärkällä ja kummallakaan kerralla aika ei riittänyt koko radan kiertämiseen kun pummeja tuli niin paljon. Nyt siis kuitenkin ihan ehjä suoritus. Tämän tyyppistä suunnistusta kun saisin Jukolassa aikaan niin olisin kyllä tyytyväinen.

20 vuotta ohjaustoimintaa takana

Viime syksynä rupesin laskemaan, että nyt kesäkuun alussa tulee 20 vuotta yleisurheiluohjaamista täyteen. Olin koko ajan kuvitellut, että tarkka päivämäärä olisi tämän viikon torstai mutta tänään yht’äkkiä huomasinkin päivämäärän olevan juuri tänään. Pari tuntia sitten tuli siis täyteen tasan 20 vuotta yhtäjaksoista ohjaustoimintaa, ja toivottavasti paljon on vielä edessäkin.

Vuonna 1997 Lieksassa laitettiin pystyyn ensimmäistä kertaa maksullinen yleisurheilukoulu. Neljän ohjaajan voimin ensimmäinen kerta oli tiistaina 3.6.1997. Tuolloin lapsia tuli paikalle 72 mikä oli hieman turhan paljon neljälle vetäjälle. Joten torstaina 5.6. paikalle rekrytoitiin pari täysin uutta vetäjää joilla ei ollut mitään kokemusta ohjauksesta mutta vähintään hieman yleisurheilutaustaa. Itse kuuluin tuolloin 15-vuotiaana nuorena yhtenä noihin uusiin ohjaajiin. Ohjaustoiminta oli itselläni tuolloin taatusti melko heikkoa, mutta paremman puutteessa senkin oli kelvattava.

Tuosta hetkestä noin puolitoista vuotta eteenpäin ja 16-vuotiaana sain (tai jouduin ottamaan) vastuulleni koko reilun sadan lapsen urheilukoulutoiminnan ja reilut kymmenen ohjaajaa. Kaippa toiminta oli melko laadukasta kun lähes 15 vuoden ajan olin LU:n urheilukouluvastaava ja joka vuosi urheilukouluissa oli reilusti yli 100 lasta.

Melko pian urheilukouluohjaajana aloittamisen jälkeen alkoi urheilukouluohjaamisten lisäksi tulla pienimuotoista nuorisovalmennustakin. Ja pikkuhiljaa valmennettavien määrä kasvoi ja kasvoi. 2002 vuoden syksyllä lähdin Joensuuhun opiskelemaan, mutta Lieksassa vietin kaikki viikonloput ja silloin vedin myös junnujen treenejä.

2002-2003 valmensin myös yhtä junnuryhmää Joensuun Katajassa mutta tuo kokeilu jäi tuossa vaiheessa yhden talven kokeiluksi. Pikkuhiljaa urheilijat alkoivat nousta 14-15-vuotiaiden Sm-kisoihin ja osa pärjäsi siellä jopa pistesijoille. Seuraava selkeä harppaus tapahtui 2007 kun yksi meidän LU:n ryhmistä nousi osittain Sm-kisaikäisiksi ja mitaleita alkoi tulla Sm-kisoistakin. 2008 kyseisen ryhmän muutkin urheilijat pääsivät 14-vuotiaiden kisoihin ja menestys oli valtavan hyvää. LU oli tuona vuonna 14-15-vuotiaiden Sm-pisteillä mitattuna Suomen neljänneksi paras yleisurheiluseura, yhteensä taidettiin saada 9 Sm-mitalia.

2009 tulivat valmennushommat Joensuussa uudestaan isommin kuvioihin. Vuodesta 2007 olin valmentanut yhtä tyttöä (Pykäläisen Marianne) mutta tuolloin 2009 tulin Katajaan nuorisovalmennuspäälliköksi ja otin 12-14-vuotiaiden tyttöjen ryhmän vastuulleni. Tuon ryhmän kanssa teinkin sitten valmennushommia viime vuoteen asti ja näen yleisurheilun parissa olevia tyttöjä (tai nykyisin nuoria naisia) edelleen useita kertoja viikossa. Nuorisovalmennuspäällikkönä en kuitenkaan jatkanut kovin pitkään mutta tyttöryhmän ja Lieksan ryhmien valmennus jatkui entistä tehokkaammin.

Tuosta kolme vuotta eteenpäin, vuonna 2011, oli ehkä minun valmentajaurani tähän mennessä paras vuosi, ainakin menestyksen suhteen. Sm-kisoissa mitaleille ylsi yhdeksän urheilijaa ja kahdeksan joukossa lisäksi viisi muuta ja koin ensimmäiset urheilijoiden nousemiset nuorten maajoukkueisiin. Tuona vuonna voitin myös SUL:n valmentajayhdistyksen valmentajakilpailun, jossa ”valmentajat kilpailevat keskenään” siitä kenen urheilijat pärjäävät kokonaisuudessaan kesän Sm-kilpailuissa parhaiten.

2012 oli sitten jälleen poikkeuksellinen vuosi. Vuoden alussa aloitin Katajassa myös päätoimisena Seuravalmentajana, joka sitten myöhemmin samana vuonna muuttui valmennuspäälliköksi. Tuolloin ensimmäistä (ja toistaiseksi ainoata) kertaa valmentamani urheilija pääsi arvokisoihin kun Heikkisen Jutan kanssa käytiin Barcelonassa nuorten maailmanmestaruuskisoissa. Samana viikonloppuna Jaatisen Sanna sai vasta 15-sarjalaisena aikuisten Sm-mitalin juoksemalla Katajan naisten pikaviestin pronssijoukkueessa. Tuo mitali edelleen ainoa aikuisten Sm-mitali, jonka valmennettavani ovat saavuttaneet.

2013 valmennettavani saavuttivat taas uuden portaan kun Hertta pääsi ensimmäisenä aikuisten maajoukkueeseen kun hän oli hyvän alkukauden ansiosta mukana moniottelumaaottelussa Sveitsissä.

2014 tuli myös yksi uusi menestystaso urheilijoilleni. Sanna juoksi ensimmäisenä valmennettavani pisteille Kalevan Kisoissa. Tuolloin 17-vuotias Sanna oli pika-aidoissa kahdeksas. Vuoden alussa jätin myös valmennushommat Lieksassa käytännössä kokonaan. Tähän asti olin siis valmentanut LU:ssa ja Katajassa ja usean vuoden ajan ajanut Lieksan ja Joensuun väliä (100km suuntaansa) pari kertaa viikossa.

2015 ja 2016 keskityin valmennuksessa oikeastaan pelkästään 2009 vuonna valmennukseeni ottamaani tyttöryhmään sekä muutamaan heitä pari vuotta vanhempaan urheilijaan. Lisäksi noin vuonna 2015 tulin Katajassa mukaan yhden noin 12-vuotiaiden tyttöjen ryhmän valmennukseen. Katajan valmennuspäällikkyyden takia en juurikaan muita varsinaisia valmennushommia tehnytkään.

Nyt vuoden ajan Lieksan Liikunnan ja Urheilun seurapäällikkönä ollessani varsinainen valmennustoiminta on ollut ainoastaan Katajan 14-15-vuotiaiden tyttöjen valmennusryhmän toisena valmentajana toimiminen.

Vaikkei tällä hetkellä valmennettavia ole edes 17-sarjassa, ei se tarkoita sitä ettei vanhempien valmentaminen kiinnostaisi. Nyt olen vuoden ajan pystynyt katselemaan hieman ”sivusta” niin Katajan kuin LU:nkin toimia, ja ideoita siihen kuinka seurojen toimintoja voisi parantaa on tullut vaikka kuinka. Ja valmentajana kehittyminen tuntuu siinä sivussa kehittyvän hyvällä tahdilla. Näin jälkikäteen voin todeta, että kymmenen vuotta sitten olin valmentajana huomattavan paljon raakileempi kuin tällä hetkellä. Ja uskallankin väittää, että tämä näkyy myös valmennustoiminnan laadussa. Kaikkein parhaiten koen auttavani urheilijoita kun pääsen heitä auttamaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Nytkin 14-vuotiaiden tyttöjen reeneihin olen päässyt vaikuttamaan reilun parin vuoden ajan ja ensimmäiset tulokset alkavat pikku hiljaa näkyä. Jos/kun intoa tytöillä riittää niin parin vuoden päästä ollaan jo varsin hyvällä tasolla…

Jukola lähestyy – eilen käytiin yösuunnistamassa

Tasan kahden viikon kuluttua Jukolan Viesti alkaa olla ohitse. Kuusiston Jylhä lähtee viestiin kahden joukkueen voimin ja tällä hetkellä näyttää että minulle olisi tulossa kakkosjoukkueen kakkososuus. Viime vuonna juoksin ykkösjoukkueessa nelososuuden eli viestin lyhimmän osuuden ja osuus oli aamulla melko valoisaan aikaan. Silloin osuus meni ensimmäisen rastin hakua lukuunottamatta riittävän hyvin.

Nyt kakkososuus on viestin pisin osuus eli kartalla noin 14,3 kilometriä ja käytännössä minun tapauksessa varmaankin noin 18 kilometrin luokkaa. Lähtö tuolle osuudelle (riippuen avausosun juoksijan onnistumisesta) on todennäköisesti noin yhden ja kahden välillä yöllä. Eli minun osuus tulee alkamaan pimeällä tai auringon nousun aikaan ja loppuosuus pimeähkössa/aamulla. Vielä ennen eilistä minun yösuunnistuskokemus oli täysi nolla.

Eilen käytiin KuJyn kolmihenkisellä joukkueella suunnistamassa Jukolaan valmistava, Liperin Taimen Huhmarin maastoissa järjestämä, ”yöviestisuunnistuskisa” 5,8 kilometrin reitillä jossa kaikki osuudet lähtivät samaan aikaan. Mukana harjoituskisassa oli noin 30 suunnistajaa joista muutama oli maailmanhuippuja, osa kansallista kärkeä, osa tälläisiä harrastelijoita ja osa jotain tuolta väliltä. Tämä onkin suunnistuksessa yksi parhaista puolista. Samalla kertaa samalla radalla ja samalla aikaa lähdössä voi mukana olla kaikentasoisia suunnistajia, eivätkä he häiritse toisiaan millään tavalla. KuJyn väreissä juoksemassa minun lisäksi olivat yösuunnistusexpertti Petri sekä minun tavoin vähemmän expertti Tomi.

Kärkijuoksija juoksi eilen reitin noin 36 minuutissa, meistä kukaan ei päässyt ihan siihen. Kärjen tullessa maaliin olin nimittäin itse ohittanut vasta 5:nnen rastin, Tomi oli silloin melko lähellä rastia numero 6 (tosin oli ollut siellä jo melko pitkään) ja Petri oli juuri ohittanut 8:nnen rastin. Minun suunnistus eteni seuraavasti:

Suunnistuskartta 3.6.2017
Lähtö-1: Lähtö oli maalin lähettyviltä josta juostiin tietä pitkin K-pisteen kautta. Olin ajautumassa mäen päällä oikealle mutta onneksi oli muitakin etsimässä rastia ja lopulta löydettiin oikea rastikin.

1-2: Helppo väli, mutta otin rauhassa ettei tule toista pummia heti alkuun.

2-3: Hyvin hallitusti löytyi. Oikean silmän piilari alkoi temppuilemaan tällä välillä.

3-4: Piilari tippui ja loppumatka mentiin sitten yhdellä silmällä. Rasti löytyi kuitenkin hyvin.

4-5: Väli oli lyhyt ja luulinkin olevani rastilla nopeasti. Rastin etsimistä useita minuutteja, kuitenkin vielä ihan siedettävä pummi minun tasoiselle.

5-6: Pitkä väli, joten päätin mennä varman päälle tietä pitkin, joka olikin oikea reitin valinta. Lähdin kuitenkin vähän huolimattomasti rastilta ja ajauduin polulle, ihan heti en saanut kiinni sijainnistani ja epäilin jo olevani tien eteläpuolella eli kartan ulkopuolella. Vajaan 10 minuutin paikantamisen jälkeen sain kartasta kiinni ja löysin oikean tien. Tässä vaiheessa tuli fiilis, että olen taatusti porukan viimeisenä ja toiset joutuu odottelemaan maalissa melko pitkään. Tietä pitkin mentäessä ja lopun varman päälle rastinotolla rasti löytyi hyvin. Rastin lähettyvillä oli muitakin, mikä helpotti oloa. On metsässä näköjään samantasoisiakin menijöitä.

6-7: Suunta oli ihan oikea mutta viime hetkillä ajauduin tulosuunnassa hieman vasemmalle. Ei kuitenkaan paha pummi.

7-8: Lähdin rastilta hieman vasemmalle. Onneksi rastilla oli muuta porukkaa niin ei tullut pummia enempää.

8-9: Melko haastava väli pimeässä. Ja rasti oli minun mielestä vaikeassa paikassa. Taas toisten suunnistajien apu auttoi rastin otossa, muuten oisin ajautunut vasemmalle.

9-10: Kiersin kumpareet nätisti ja suot olivat hyviä paikannuspisteitä. Menin kuitenkin vähän rastin ohi vasemmalta. Ihan hyvä väli kuitenkin.

10-11: Lyhyt väli ja melko suoraan rastille, vain vähän vasemmalle.

11-12: Melko haastava väli pimeässä. Kuitenkin pienessä porukassa lähelle rastia ja sitten haravoitiin useamman miehen voimin, jälleen oltiin vähän vasemmalla. Rasti kuitenkin löytyi riittävän hyvin.

12-13: Ajatuksena oli yhden toisen suunnistajan kanssa mennä rastille kompassisuunnalla. Rastivälin alkupätkällä Tomi juoksi vastaan ja oli etsimässä edellistä rastia. Joten taas helpotti kummasti, en ole KuJystäkään viimeisenä. Rastiväliä käveltiin rauhassa ja Tomi otti lopulta meidät kiinni. Oltiin olevinaan ihan rastin tuntumasssa mutta rastia ei vaan löytynyt. Ja ei meinannu löytyä vaikka etsittiin kolmestaan ihan urakalla, oltiin näköjään koko ajan vähän oikealla. Rastivälille meni lopulta puolituntia. Maalissakin olivat ihmetelleet kun valot vilkkuivat rastin lähettyvillä mutta katosivat joksikin aikaa kunnes taas vilkkuivat. Käytiin pari kertaa nimittäin paikantamassa (kaikkein varminta oli paikantaa maalirakennuksen valoihin suhteutettuna) ennenkuin saatiin kunnolla kartasta kiinni. Lopulta rasti sitten löytyi.

13-14: Periaatteessa haastavahko rastipaikka mutta maali oli niin lähellä ettei oikein voinut erehtyä, kun tältä rastilta maaliin oli kuitenkin nauhoitettu viitoitus.

14-maali: Nauhoitusta pitkin.

Yhteenveto:

Jos yöllä ei sada niin yö tullee olemaan Jukolassakin melko valoisa mutta lamppua kuitenkin tarvitsee. Aikaa minulla voi mennä vaikka 4 tuntia (jo kolmen tunnin suoritus vaatii täydellistä onnistumista) joten lisäenergiaa ja juomista tarvitsee. Yöllä pitää vain ottaa välit ja rastit varmemmin kuin päivällä, muuten yösuunnistus ei periaatteessa eroa päiväversiosta. Jos oisin nyt ottannut 5-6-välin alun oisin huolellisemmin ja 12-13-välin lopulla älynnyt varmistaa jyrkänteitten avulla olisi ajasta lähtenyt puoli tuntia pois. Ja se olisi ollut minulle tosi hyvä.

Kun oikean silmän piilari tippui niin siitä saattoi johtua se, että rastien otot  ajautuivat lähes kaikki (7-12) vasemmalle. Jos näin on niin tämäkin on arvokasta tietoa tulevaisuutta ajatellen.

Yöllä ainakin minuntasoisten kannattaa turvautua toisten kanssa tehtävään yhteistyöhön, kahdestaan rastin löytää yleensä helpommin kuin yksin. Tosin itse pitää koko ajan pysyä kartalla. Aika moni harjoituksessa olleista harrastelijoista oli tulossa Jukolaan myös kakkososuudelle. Joten tieto siitä, että siellä on ihan samantasoista porukkaakin helpottaa oloa huomattavasti. Ja ammattilaisten sanat siitä, että tämänkertainen reitti oli paljon haastavampi kuin mitä Jukolassa tulee olemaan, helpottaa myös valmistautumista.

Kesän suunnistuskausi aluillaan

Omien urheilujeni kesän tärkein kisa, Jukolan Viesti, on noin kuukauden päästä. Talvella treenaaminen keskittyi peruskunnon hankkimiseen hiihtämällä. Sainkin kasaan tasan tuhat kilometriä eli lähes tuplamäärän verrattuna entiseen ennätykseen (560 kilometriä 24 vuoden takaa eli noin 11-vuotiaana). Edelliset talvet ovat olleet noin 200 kilometrin talvia.

Helmi-huhtikuussa tuli myös jonkin verran suunnistettua talven kuntosuunnistuksissa. Tosin nuo suunnistukset olivat enemmänkin polkuja ja teitä pitkin kulkeneita reittejä eikä varsinaista suunnistamista juurikaan tarvittu.

Torstaina kuntosuunnistuksissa Liperin Pärnävaaralla päästiin jo suunnistamaankin oikeasti. Hiihtoladuilla oli vielä lunta ja paikoitellen metsissäkin mutta metsissäkin pystyi jo juoksemaan. Eikä rastit olleet enää polkujen/teiden varrella.

Itse kiersin A-radan, joka tällä kertaa oli 6,7 kilometriä. Itselleni matkaa kertyi 9,0 kilometriä muutamien turvallisempien reitinvalintojen ja pikkupummailujen takia.

Suunnistus näytti kartalla tältä:

Suunnistuskartta 11.5.2017

Väleittäin suunnistus eteni suunnilleen näin:

0-1: Helppo aloitus

1-2: Valitsin varman päälle pidemmän reitin pohjoispuolelta. Ehkä ois kannattanut kiertää etelän kautta, ainakin kesällä.

2-3: Helppo ja lyhyt väli

3-4: Lopussa vähän turhan paljon etsimistä. Mutta ei ongelmia

4-5: Parin kilometrin rastiväli, jossa oli monta eri vaihtoehtoa. Otin varmimman ja kiersin latuja/polkuja pitkin suurimmaksi osaksi koska suoraan yrittäessä  itselläni tulee helposti isoja pummeja (luokkaa 20 minuuttia). Lopussa nytkin etsiskelyyn meni noin 4 minuuttia ylimääräistä.

5-6: Tämän otin vähän turhaan varman päälle polkua pitkin

6-7: Selkeähkö väli

7-8: Isommalta polulta pienemmän polun kautta rastille

8-9: Ajattelin ottaa varman päälle isoihin polkuihin tukeutuen, mutta meninkin turhan varman päälle. Tästä väliltä olisi voinut sen 4 minuuttia tiputtaa helposti.

9-10: Lähdin vähän turhan etelään ja rastin läheisyydessäkin meni turhaan aikaa.

10-11: Jostain syystä tämä oli vaikea rasti. Olin menossa ihan oikein mutta viime hetkillä iski epävarmuus ja etsiskelin noin 4 ylimääräistä minuuttia.

11-12: Lyhyt väli ja meni hyvin.

12-13: Rastilta lähtiessä nilkka pyörähti, joten loppumatka meni rauhalliseen tahtiin. Mutta näyttäisi siltä ettei nilkka enää parin päivän jälkeen vaivaa ainakaan paljoa.

13-maali: Rauhallista hölkkäilyä.

Aikaa meni yhteensä 1.27, josta 10 minuuttia ihan turhaa pööpöilyä rastien lähellä.

610 kilometriä kasassa

Tänään kävin hiihtelemässä taas 30 kilometrin lenkin. Tämän vuoden puolella suunnilleen jokainen lenkki on ollut juuri tuon mittainen, helpommin pysyy kokonaiskilometrien laskuissa mukana kun aina hiihtää saman matkan.

Nyt kasassa on siis 610 kilometriä eli tänä talvena olen hiihtänyt jo tähän mennessä enemmän kuin minään muuna talvena. Nyt kilometrejä alkaa olla sen verran kasassa, että tuollainen 30 kilometrin lenkki ei enää matkana tunnu kovinkaan pahalta. Jos matkat pysyvät samanlaisina niin 13:n kerran päästä olisi 1000 kilometriäkin kasassa. Siinäpä siis tavoitetta seuraaville viikoille.