Aihearkisto: Anssi

Sunnuntain 51 kilometrin hiihtolenkki

Tänään kävin viime viikon tapaan hiihtämässä pitkän hiihtolenkin. Viime viikon lenkistä oppineena tällä kertaa tankkasin aamupalan hieman paremmin ja otin mukaan energiageelejä, ettei energiat pääse ihan loppumaan.

Nämä pitkät hiihtolenkit hiihtelen toistaiseksi mieluummin perinteisellä, jossa omaa vauhtia voi säädellä hieman paremmin. Ja perinteisen hiihtäminen käy enemmän minun hiihtotyylillä jalkoihin kun ylävartalo on sen verran heikko, ettei tasatyöntöä oikein kovin pitkää matkaa kerrallaan voi hiihtää. Ja tehokas tasatyöntö käy edelleen hieman käteen, joten lähes koko matkan menen aina vuorohiihdolla.

Hiihtoreitti oli viime viikon tapaan Joensuun keskustasta Lykynlammen kautta Pärnävaaralle ja takaisin. Tänäänkin keli oli perinteisen hiihtoon lähes optimaalinen kun pakkasta oli noin kymmenen astetta ja keli selkeä. Eli mitään ongelmia suksien toimivuuden kanssa ei taaskaan ollut.

Alkumatkan hiihtelin taas melko rauhallista vauhtia, noin 5 minuutin kilometrivauhdilla. Vauhti pysyi hyvänä oikeastaan hieman viime viikkoista helpommin ja puolimatkan jälkeen Pärnävaaralta Lykynlammelle hiihdellessä kiihdyttelin jopa hieman vauhtia. Ja kun voimia oli selkeästi viime viikkoista enemmän jäljellä en Lykynlammellakaan pitänyt sen kummempaa taukoa vaan jatkoin suoraan keskustaa kohti.

Ainoa poikkeus viime viikkoon oli, että nyt kävin laululavalla hiihtämässä reilun kilometrin enemmän kuin viime viikolla. Nyt matkaa kertyi siis yhteensä hieman reilut 51 kilometriä ja aikaa meni noin 4 tuntia ja 14 minuuttia. Hiihdin siis kahdeksan minuuttia nopeammin kuin viikko sitten vaikka matkaakin tuli nyt yli kilometrin verran enemmän.

Tällä viikolla tuli sen verran hiihtoa muutenkin, että nyt kasassa on tälle talvelle tasan 500 kilometriä.

50 kilometrin hiihtolenkki

Tälle päivälle suunnittelin pidempää hiihtolenkkiä kun mitään varsinaista ohjelmaa ei ollut koko päivälle. Kun kelikin sattui olemaan melko hyvän oloinen, päätin hiihdellä Joensuun keskustasta Lykynlammelle ja mahdollisesti Pärnävaaralle asti ja samaa reittiä takaisin. Tuo reitti on kuitenkin siinä mielessä hyvä, että tarvittaessa voi aina matkan varrelta kääntyä takaisin jos tuntuu ettei koko matkaa jaksa.

Viime aikoina toinen kyynärpää on ollut vähän kipeänä lähinnä perinteisen hiihdossa ja viime viikolla ostinkin siihen normaalin kyynärpäätuen. Viime viikolla kokeilin tukea ensimmäisen kerran ja ainakin suurin osa kivuista hävisi. Tänään sitten ajattelin lähteä hiihtämään hieman normaalia rauhallisempaa vauhtia ja pyrin välttämään normaalia tasatyöntöä, jossa yleensä kipua on kaikkein eniten. Eikä tänään lopulta varsinaista kipua tuntunut missään vaiheessa, pieniä tuntemuksia kyllä mutta ei mitään häiritsevää.

Alkumatkan hiihtelinkin 5 minuutin kilometrejä ja matka jatkui melko helposti Lykynlammelle ja jonkin verran siitä eteenpäinkin. Ensimmäiset väsymyksen tuntemuksen tulivat vähän ennen Pärnävaaraa (noin 25 kilometriä takana). Olin etukäteen miettinyt, että tarvittaessa pidän munkkikahvitauon (ilman kahvia) Pärnävaaralla tai Lykynlammella, mutta Pärnällä en viitsinyt vielä pysähtyä vaan jatkoi samaa vauhtia takaisinpäin.

Sain pidettyä vauhtia melko hyvin ilman kovin kovaa väsymystä myös Lykynlammelle takaisin. Tuossa vaiheessa päätin, etten pidä oikeaa taukoa Lykynlammellakaan, koska muutaman minuutin tauko ei välttämättä juurikaan lisäenergiaa toisi ja toisaalta tauon jälkeen saman vauhdin pitäminen saattaisi tuntua vaikealta.

Loppupätkällä energiat alkoivatkin huveta tasaista tahtia ja vauhti samalla tippui jonkin verran.Lopulta rupesin vain lähinnä seuraamaan tuleeko yhteismatkaa miten lähelle 50 kilometriä. Viimeiset noin 4 kilometriä olivat jo hyvinkin rauhallisia, matka eteni reilun 6 minuutin kilometreinä. Perille kuitenkin pääsin, matkaa tuli tasan 50,03 kilometriä ja aikaa meni tuntia ja 22 minuuttia.

Yhteensä kasassa tältä talvelta on nyt 390 kilometriä. Viime vuoden 1000 kilometriin on sen verran, että seuraavan kuukauden aikana täytyy melko aktiivisesti suksilla pysyä että samat lukemat saavuttaisin.

Omia hiihtolenkkejä ja kisakauden avaus

Uusi vuosi ja uudet hommat. Vuoden vaihteessa päättyi Lieksan Liikunnan ja Urheilun seurakoordinaattorin hommat ja nyt pari viikkoa olen ollut työttömänä. Varsinaisesti työttömänä olen nyt ensimmäistä kertaa. Tuleva vuosi tulee melko pitkälti menemään parin viikon päästä alkavaa Valmentajan ammattitutkintoa suorittaen ja käytännön valmennushommia tehden. Joten urheilun parissa edelleen hyvin aktiivisesti tulen olemaan.

Nyt kun päivisin on aikaa niin olen yrittänyt omaa kuntoa pitää yllä hiihtämällä. Eilen kävin viimeksi suksilla, 27 kilometriä meni ajassa 1.45. Eilisen lenkin jälkeen kasassa on tasan 300 kilometriä ja nyt alkaa hiihtäminenkin pikku hiljaa olla sen verran helppoa, että tuollaisia parin tunnin lenkkejä jaksaa ihan hyvää vauhtia hiihtää.

Vuoden vaihteesta alkaen olen ollut Lieksan Urheilijoiden puheenjohtaja. Vielä tuo ei ole oikeastaan missään näkynyt mitenkään mutta saa nähdä millä tavalla tuo tulee viemään aikaa. Varmasti ainakin jonkin verran.

Valmennushommat jatkuvat silleen, että Joensuussa on 15-16-vuotiaiden tyttöjen ryhmä, jolle vedän treenejä neljänä tai viitenä päivänä viikossa ja Lieksassa lähinnä seiväshyppääjille kerran viikossa juoksutreeniä.

Tuleva viikonloppu tulee olemaan talven kisakauden virallinen avausviikonloppu. Joensuussa kisataan avoimet pm-hallit ja siellä kisaamassa ovat kaikki vähänkään kisaamaan kykenevät. Hyvinkin mielenkiintoiset kisat ovat tulossa kun saadaan selvyys sille millaisessa kunnossa urheilijat oikeasti ovat. Uskoisin ennätyksiä tulevan melko paljon.

Keskitytäänkö olennaiseen vai valitetaanko tuulista?

Viikonloppuna Lieksassa kisattiin hienot 9-15-vuotiaiden piirinmestaruuskilpailut. Kilpailijoita oli mukana noin 180 ja tulostaso kisoissa nousi varsin hyväksi. Ainakin minun mielestä 15-vuotiaiden poikien korkeuden voittotulos 170, 14-vuotiaiden poikien keihään 63,37 metrin mittainen voittotulos, saman ikäisten poikien kolmiloikan voittotulos 11,26, 14-vuotiaiden tyttöjen 300 metrin voittoaika 43,51 ja saman sarjan pituuden voittotulos 485, 13-vuotiaiden poikien 60 metrin voittoaika 8,02 ja 12-vuotiaiden poikien seipään voittotulos 290 osoittavat, että kisoissa tehtiin paljon hyviä tuloksia.

Mutta mitä tekivät kisoista uutisoineet tahot? Sekä lehdistössä, että monissa muissa paikoissa kisoista kirjoittaneet ottivat pääpuheenaiheeksi tuulen. Kaikissa lehtijutuissa, jotka kisoista olen lukenut, on tuuli mainittu viimeistään ensimmäisessä lauseessa. Usein jo otsikossa ja ingressissäkin on tuuli mainittu. Samanlaista uutisointia on havaittavissa nettisivuilla ja Facebook-jutuissa. Ilmeisesti samaan aikaan menossa olleet aikuisten MM-kisat Lontoossa olivat muuttaneet useamman kirjoittajan ajatusmaailmaa. Ei oikeasti alle 15-vuotiaiden kisoissa (joissa valtaosa osallistujista on alle 13-vuotiaita) pidä keskittyä olosuhteisiin. Oleellista näissä kisoissa on suuren urheilijajoukon kesän pääkilpailut, joissa tähdätään piirinmestaruusmitaleille yltämiseen.

Nopean laskutoimituksen perusteella kisoissa tehtiin noin 290 omaa ennätystä eli lähes joka toinen lajitulos oli oma ennätys. Jos kelit olisivat huonot, niin voisi kuvitella että eniten se vaikuttaisi vanhimpiin urheilijoihin, jotka ovat jo kisanneet melko paljon. Nyt Sm-kisaikäisille (14-15-vuotiaille) kisoissa tuli noin 110 lajiosanottoa, joissa omia ennätyksiä tuli noin 47, eli lähes joka toisessa lajissa. Minä olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että ei näistä kisoista puhuttaessa kannattaisi puhua huonoista tuuliolosuhteista, vaan mieluummin hyvistä tuloksista, tiukoista kamppailuista ja erinomaisesti sujuneista järjestelyistä.

 

Jos/kun tuulista valittaminen on epäolennaista niin mikä olisi sitten olennaista?

Kisoissa tuli siis paljon hyviä tuloksia ja onneksi niistäkin oli yleensä maininta uutisissa. Osallistujamäärät eivät ole lähelläkään 20 vuoden takaisia mutta minusta tälläinen lähes 200 nuoren joukko on jo tämäkin hyvä määrä. Toki osallistujamäärää voitaisiin ”helposti” kasvattaa. Yhtenä keinona olisi vaikka se, että 15 yleisurheiluihmistä päättäisivät, että jokainen heistä houkuttelee kisoihin noin 10 uutta junioria. Jo tälläisellä toimenpiteellä mukaan saataisiin yli sata lasta lisää. Ei kaikilta tuo kymmenen lapsen houkuttelu onnistuisi mutta jo 5 lapsen houkuttelu toisi lähes 50 prosentin kasvun osallistujamääriin.

Viisi vuotta sitten Lieksassa järjestettiin vastaavat kisat ja nopea tulosten vertailu kertoi että nyt 13-15-vuotiaiden taso ainakin voittotulosten osalta oli tänä vuonna parempi kuin kaksi vuotta sitten. Tämähän tarkoittaa suoraan sitä, että nyt Pohjois-Karjalaisen yleisurheilun nuorisopuolella ollaan paremmassa tilanteessa kuin viisi vuotta sitten. Ja tämä taas tarkoittaa sitä että suunta on oikea.

Se mistä itse olen todella huolissani on poikien määrä yleisurheilukisoissa. Mukana olevat pojat tekevät kyllä varsin hyviä tuloksia mutta poikia on huolestuttavan vähän. Vaikkei esimerkiksi Lieksassa ole ”koskaan” poikia mukana ollutkaan kovin paljoa, oli tänä vuonna mukana vain yksi ikäväliltä 12-15-vuotta. Viisi vuotta sitten sen ikäisiä oli kuitenkin vielä seitsemän. 9-11-vuotiaita oli molemmilla kerroilla kolme, joka sekään ei kyllä ole turhan iso määrä. Lieksalaisia tyttöjä on molemmilla kerroilla ollut mukana lähes yhtä paljon (2012 tosin heitäkin vähän enemmän). Miten poikia sitten saataisiin mukaan enemmän. Väitän että sopivan haastavia harjoituksia pitämällä ja poikia kisoihin erikseen kysymällä. Mutta tämä ”poikaprojekti” on asia jonka parissa riittää puuhaa joka puolella Suomea.

Viimeistely Jukolaan takana onnistuneesti

Tänään kävin suunnistamassa viimeisen kerran ennen viikonlopun Jukolan Viestiä. Joensuun seudun kuntorastit olivat Enon Vallisärkällä eli noin kolmen kilometrin päässä viikonlopun kisamaastoista. Nyt suunnistetut maastot vastaavatkin monin paikoin kisamaastoja, joten tämän päivän suunnistus oli loistavaa valmistautumista Jukolaan.

Suunnistin A-radan, joka oli tällä kertaa 7,8 kilometrin mittainen. Minulla tosin matkaa kertyi 9,5 kilometriä eli ihan linnuntietä en välejä kulkenut.

Eteneminen maastossa näytti tältä:

Suunnistuskartta 15.6.2017

 

Rastiväleittäin suunnistus meni näin:

0-1: Olin menossa aivan oikein mutta sitten tuli kaksi pientä perusvirhettä. Ensin kävin katsomassa lähistöllä olleen väärän rastin. Ja kun väliä etenin toisen suunnistajan perässä niin, kävin olin vielä hänen perässään lähdössä väärän rastin jälkeenkin väärään suuntaan. Kuitenkin riittävän hyvä avausväli.

1-2: Kun en sattunut rastille ihan suoraan niin hieman jouduin etsimään. Liikuttiin Mr. Pyylammen kanssa tällä välillä peräkkäin ja Tomi löysi rastin ensin.

2-3: Ensin tielle ja siitä suunnalla poluille ja poluilta rastille. Hyvä suoritus. Tomi teki eri reitinvalinnan, mutta rastilla oltiin samaan aikaan.

3-4: Tomin kanssa tämä väli ja satuttiin ihan rastillekin.

4-5: Pitkähkö väli ja ajattelin ottaa varman päälle aukon nurkan kautta. Ja metsässä ison kiven kautta rastia kohti. Riittävän hyvä, mutta ennen kaikkea varma, väli.

5-6: Piilari irtosi taas toisesta silmästä rastivälin alussa. Jostain syystä tälleen kuivalla ja lämpimällä kelillä toinen piilari ei pysy, joten loppu matka mentiin taas yhdellä silmällä. Onneksi Jukolan yö on toivottavasti hieman kosteampaa (ei kuitenkaan sada) joten piilarit pysynee paikallaan mutta kuitenkin otan myös lasit mukaan metsään. Rastiväli meni kävellen rastille. Tomi oli muuten täälläkin rastin lähellä odottelemassa.

6-7: Varman päälle polkua pitkin tielle. Ja tieltä hallitusti pikkuaukon kohdalta rastia kohden. Todella hyvä väli. Tomi oli täälläkin.

7-8: Olevinaan menin hyvin polkua pitkin rastin lähelle ja siitä etelään rastille. Olin kyllä polulla mutta ei se ollutkaan kartassa näkyvä, joten ajauduin länteen. Onneksi vastaan tuli tosi iso jyrkänne, joten palasin aukolle, siinä nopea paikannus ja hyvin rastille.

8-9: Ihan hyvä väli rinteessä.

9-10: Varman päälle pääasisassa kävellen kun kartalla oli paljon vihreää.

10-11: Varman päälle polkua pitkin rastin lähelle. Lopussa hieman hätäilin ja menin jyrkännettä alas liian aikaisin.

11-12: Taas varman päälle ja rasti löytyi vihreältä riittävän hyvin.

12-13: Polun pohjaa pitkin tielle, tietä polulle asti ja loppu oli tarkoitus ottaa samoin kuin 8:lle (joka siis oli sama rasti) mennessä. Nyt löysinkin oikean polun mutta lähdin polulta liian itään, joten pari minuuttia etsiskelin rastia.

13-14: Valitsin kaikkein varmimman vaihtoehdon eli isoimmat polut/urat joita pitkin menin 16 rastille ja siitä sitten suunnalla 14:lle.

14-15: Hyvä väli

15-16: Hyvä väli

16-17: En halunnut mennä vihreiden kautta joten kiersin ekan vihreän ja siitä polkuja pitkin mahdollisimman lähelle ja sitten suunnalla rastille.

17-18: Ajattelin mennä rastille ilman että nousisin rinnettä ylös. Ihan loppuun asti en kuitenkaan malttanut. Mutta hyvä väli tämäkin

18-maali: Helppoa

Aikaa meni kokonaisuudessaan reilut 1.37, joka on minulle tälläisessä maastossa hyvä suoritus. Viime vuonna kävin kahdesti Vallisärkällä ja kummallakaan kerralla aika ei riittänyt koko radan kiertämiseen kun pummeja tuli niin paljon. Nyt siis kuitenkin ihan ehjä suoritus. Tämän tyyppistä suunnistusta kun saisin Jukolassa aikaan niin olisin kyllä tyytyväinen.

20 vuotta ohjaustoimintaa takana

Viime syksynä rupesin laskemaan, että nyt kesäkuun alussa tulee 20 vuotta yleisurheiluohjaamista täyteen. Olin koko ajan kuvitellut, että tarkka päivämäärä olisi tämän viikon torstai mutta tänään yht’äkkiä huomasinkin päivämäärän olevan juuri tänään. Pari tuntia sitten tuli siis täyteen tasan 20 vuotta yhtäjaksoista ohjaustoimintaa, ja toivottavasti paljon on vielä edessäkin.

Vuonna 1997 Lieksassa laitettiin pystyyn ensimmäistä kertaa maksullinen yleisurheilukoulu. Neljän ohjaajan voimin ensimmäinen kerta oli tiistaina 3.6.1997. Tuolloin lapsia tuli paikalle 72 mikä oli hieman turhan paljon neljälle vetäjälle. Joten torstaina 5.6. paikalle rekrytoitiin pari täysin uutta vetäjää joilla ei ollut mitään kokemusta ohjauksesta mutta vähintään hieman yleisurheilutaustaa. Itse kuuluin tuolloin 15-vuotiaana nuorena yhtenä noihin uusiin ohjaajiin. Ohjaustoiminta oli itselläni tuolloin taatusti melko heikkoa, mutta paremman puutteessa senkin oli kelvattava.

Tuosta hetkestä noin puolitoista vuotta eteenpäin ja 16-vuotiaana sain (tai jouduin ottamaan) vastuulleni koko reilun sadan lapsen urheilukoulutoiminnan ja reilut kymmenen ohjaajaa. Kaippa toiminta oli melko laadukasta kun lähes 15 vuoden ajan olin LU:n urheilukouluvastaava ja joka vuosi urheilukouluissa oli reilusti yli 100 lasta.

Melko pian urheilukouluohjaajana aloittamisen jälkeen alkoi urheilukouluohjaamisten lisäksi tulla pienimuotoista nuorisovalmennustakin. Ja pikkuhiljaa valmennettavien määrä kasvoi ja kasvoi. 2002 vuoden syksyllä lähdin Joensuuhun opiskelemaan, mutta Lieksassa vietin kaikki viikonloput ja silloin vedin myös junnujen treenejä.

2002-2003 valmensin myös yhtä junnuryhmää Joensuun Katajassa mutta tuo kokeilu jäi tuossa vaiheessa yhden talven kokeiluksi. Pikkuhiljaa urheilijat alkoivat nousta 14-15-vuotiaiden Sm-kisoihin ja osa pärjäsi siellä jopa pistesijoille. Seuraava selkeä harppaus tapahtui 2007 kun yksi meidän LU:n ryhmistä nousi osittain Sm-kisaikäisiksi ja mitaleita alkoi tulla Sm-kisoistakin. 2008 kyseisen ryhmän muutkin urheilijat pääsivät 14-vuotiaiden kisoihin ja menestys oli valtavan hyvää. LU oli tuona vuonna 14-15-vuotiaiden Sm-pisteillä mitattuna Suomen neljänneksi paras yleisurheiluseura, yhteensä taidettiin saada 9 Sm-mitalia.

2009 tulivat valmennushommat Joensuussa uudestaan isommin kuvioihin. Vuodesta 2007 olin valmentanut yhtä tyttöä (Pykäläisen Marianne) mutta tuolloin 2009 tulin Katajaan nuorisovalmennuspäälliköksi ja otin 12-14-vuotiaiden tyttöjen ryhmän vastuulleni. Tuon ryhmän kanssa teinkin sitten valmennushommia viime vuoteen asti ja näen yleisurheilun parissa olevia tyttöjä (tai nykyisin nuoria naisia) edelleen useita kertoja viikossa. Nuorisovalmennuspäällikkönä en kuitenkaan jatkanut kovin pitkään mutta tyttöryhmän ja Lieksan ryhmien valmennus jatkui entistä tehokkaammin.

Tuosta kolme vuotta eteenpäin, vuonna 2011, oli ehkä minun valmentajaurani tähän mennessä paras vuosi, ainakin menestyksen suhteen. Sm-kisoissa mitaleille ylsi yhdeksän urheilijaa ja kahdeksan joukossa lisäksi viisi muuta ja koin ensimmäiset urheilijoiden nousemiset nuorten maajoukkueisiin. Tuona vuonna voitin myös SUL:n valmentajayhdistyksen valmentajakilpailun, jossa ”valmentajat kilpailevat keskenään” siitä kenen urheilijat pärjäävät kokonaisuudessaan kesän Sm-kilpailuissa parhaiten.

2012 oli sitten jälleen poikkeuksellinen vuosi. Vuoden alussa aloitin Katajassa myös päätoimisena Seuravalmentajana, joka sitten myöhemmin samana vuonna muuttui valmennuspäälliköksi. Tuolloin ensimmäistä (ja toistaiseksi ainoata) kertaa valmentamani urheilija pääsi arvokisoihin kun Heikkisen Jutan kanssa käytiin Barcelonassa nuorten maailmanmestaruuskisoissa. Samana viikonloppuna Jaatisen Sanna sai vasta 15-sarjalaisena aikuisten Sm-mitalin juoksemalla Katajan naisten pikaviestin pronssijoukkueessa. Tuo mitali edelleen ainoa aikuisten Sm-mitali, jonka valmennettavani ovat saavuttaneet.

2013 valmennettavani saavuttivat taas uuden portaan kun Hertta pääsi ensimmäisenä aikuisten maajoukkueeseen kun hän oli hyvän alkukauden ansiosta mukana moniottelumaaottelussa Sveitsissä.

2014 tuli myös yksi uusi menestystaso urheilijoilleni. Sanna juoksi ensimmäisenä valmennettavani pisteille Kalevan Kisoissa. Tuolloin 17-vuotias Sanna oli pika-aidoissa kahdeksas. Vuoden alussa jätin myös valmennushommat Lieksassa käytännössä kokonaan. Tähän asti olin siis valmentanut LU:ssa ja Katajassa ja usean vuoden ajan ajanut Lieksan ja Joensuun väliä (100km suuntaansa) pari kertaa viikossa.

2015 ja 2016 keskityin valmennuksessa oikeastaan pelkästään 2009 vuonna valmennukseeni ottamaani tyttöryhmään sekä muutamaan heitä pari vuotta vanhempaan urheilijaan. Lisäksi noin vuonna 2015 tulin Katajassa mukaan yhden noin 12-vuotiaiden tyttöjen ryhmän valmennukseen. Katajan valmennuspäällikkyyden takia en juurikaan muita varsinaisia valmennushommia tehnytkään.

Nyt vuoden ajan Lieksan Liikunnan ja Urheilun seurapäällikkönä ollessani varsinainen valmennustoiminta on ollut ainoastaan Katajan 14-15-vuotiaiden tyttöjen valmennusryhmän toisena valmentajana toimiminen.

Vaikkei tällä hetkellä valmennettavia ole edes 17-sarjassa, ei se tarkoita sitä ettei vanhempien valmentaminen kiinnostaisi. Nyt olen vuoden ajan pystynyt katselemaan hieman ”sivusta” niin Katajan kuin LU:nkin toimia, ja ideoita siihen kuinka seurojen toimintoja voisi parantaa on tullut vaikka kuinka. Ja valmentajana kehittyminen tuntuu siinä sivussa kehittyvän hyvällä tahdilla. Näin jälkikäteen voin todeta, että kymmenen vuotta sitten olin valmentajana huomattavan paljon raakileempi kuin tällä hetkellä. Ja uskallankin väittää, että tämä näkyy myös valmennustoiminnan laadussa. Kaikkein parhaiten koen auttavani urheilijoita kun pääsen heitä auttamaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Nytkin 14-vuotiaiden tyttöjen reeneihin olen päässyt vaikuttamaan reilun parin vuoden ajan ja ensimmäiset tulokset alkavat pikku hiljaa näkyä. Jos/kun intoa tytöillä riittää niin parin vuoden päästä ollaan jo varsin hyvällä tasolla…