Aihearkisto: Yleistä

Yhteenvetoa kaudesta 2018

Kausi 2018 on takana ja nyt vuoden yhteenvedonkin voi tehdä. Aiempina vuosina yhteenvetoja tehdessä kävin läpi myös urheilijakohtaiset yhteenvedot, mutta kun niitä en vielä urheilijoidenkaan kanssa ole kovin hyvin läpikäynyt niin en nyt juurikaan urheilijakohtaisesti kommentoi. Alla muutamia yleisiä ajatuksia kaudesta:

”Paluu” valmentajaksi:

Pari edellistä vuotta olin enemmänkin treenien vetäjä, en itse kokenut itseäni niinkään oikeaksi valmentajaksi, vaikkakin tyttöjen ryhmän mukana kuitenkin noin neljä kertaa viikossa olin ollutkin. Nyt viime syksystä asti olen tytöille kaikki treenit ollut yksin vetämässä ja nyt tämä on ollut jo ”oikeaa” valmentamistakin. Kun vuoden vaihteesta asti olen työttömänä, ja valmentajan ammattitutkinnon suorittajana, ollut, on ollut hyvin mahdollisuus käyttää aikaa valmentamiseen.

Ryhmä kasvoi kesän aikana oleellisesti:

Viime talvena ryhmä oli vielä melko pieni ja harjoituksissa oli normaalisti noin 4 urheilijaa. Nyt kevään ja kesän aikana ryhmään tulivat mukaan ensin Emilia, sitten Sofia ja heinäkuussa vielä Siiri. Nyt ryhmän koko alkaa olla maksimissaan ja ryhmän koostumus todella hyvä. Kunhan koko ryhmä saadaan treenikuntoon ja päästään uuden kauden treeneihin käsiksi, saavat tytöt toisistaan todella hyvää kiriapua kaikkeen tekemiseen. Jokaisella löytyy tiettyjä vahvuuksia eri ominaisuuksissa ja harjoitteissa, jolloin kaikissa harjoitteissa on joku keltä muut voivat oppia. Ja esimerkiksi juoksuvedoissa, niin aitojen kanssa kuin ilmankin, kaikille löytyy sopivia kirittäjiä.

Kahden Sm-mitalin kausi:

Ryhmän uudet tulokkaat, Siiri ja Sofia, nappasivat Sm-mitalit. Siirin tekemisiin olin ennen Sm-kisoja ehtinyt vaikuttaa millään tavalla vasta reilun kuukauden ajan ja oikeastaan vain pari viikkoa ennen Sm-kisoja vähän enemmän. Siiri onnistui Sm-kisoissa loistavasti ja otti 14-sarjan kolmiloikassa hopeaa. Sofian kanssa yhteistyötä oli tehty noin kolme kuukautta ennen Sm-kisoja. Sm-kisoihin valmistautuminen ei ollut ollenkaan suunnitellun kaltaista kun viimeinen viikko meni sairastellessa, eikä kisapäivänäkään vielä ollut terve olo. Kuitenkin Sofia juoksi 80 metrin aidoissa ennätyksensä ja otti sillä Sm-pronssia.

Vuoden kovin tulos:

Tältä menneeltä kaudelta yksi tulos nousee selkeästi kaikkien muiden yläpuolelle. Nealla oli ollut todella haastava syyskausi ja alkutalvi mutta juuri ja juuri ehdittiin hallikaudelle ”riittävän” hyvään kisakuntoon. Aitatulokset parantuivatkin kisa kisalta vaikka valtaosaan kisoista jäi kuitenkin parannettavaa. Hallikauden viimeisessä kisassa maaliskuussa Nea sai sitten hyvän onnistumisen ja aitoi 60 metriä aikaan 8,87. Tulos on 15-sarjan kaikkien aikojen tilastossa neljänneksi paras. Olisi ollut todella mielenkiintoista nähdä, millaisiin tuloksiin olisi kesällä Nean kanssa päästy. Tuo 60 metrin hallitulos oli 59 sadasosaa parempi kuin edellisenä talvena ja sen jälkeen ulkona (siis kesällä 2017) 80 metrin aidat kuitenkin menivät 11,76. Onneksi kyseessä on vasta 15-sarjan tyttö, joten vaikka yksi kausi meni nyt vammojen takia pieleen, on kisakausia vielä vaikka kuinka paljon tulossa.

Vähäinenkin treeni tuntuu riittävän nopeuden kehittämiseen:

Lieksassa olen parin vuoden ajan pitänyt lähinnä seiväshyppääjille nopeustreeniä kerran viikossa. Kaikki muut viikon treenit he tekevät kaikkea muuta mutta kerran viikossa on tehty tasan tunnin mittainen nopeustreeni. Nyt viime talven ja tämän kesän aikana alkoi näyttämään siltä, että nopeus on säännöllisesti mukana olleilla kehittynyt paljon. Ja sen lisäksi, että harjoituksissa näytti paremmalta, myös kisoissa kello kertoi samaa. Huomioitavaa on, että treeni on aina ollut vain tasan tunnin mittainen, sisältäen noin puolen tunnin alkuverryttelyn ja hyvin lyhyen loppuverryttelyn, kovinkaan montaa juoksua tuossa välissä ei siis aina yhden treenin aikana ole ehditty tehdä. Mutta oleellista on ollut, että treeni on ollut säännöllistä ympäri vuoden ja treeneissä on juostu lähes aina myös kovaa. Ja pelkän juoksemisen lisäksi myös juoksutekniikkaa on ihan oikeasti pyritty kehittämään koko kauden ajan. Käytännössä jokaisessa juoksuvedossa on ollut teknisiä asioita joihin on pyritty keskittymään (tai vaihtoehtoisesti kaikki tekniikkajutut on unohdettu ja on pelkästään juostu kovaa). Jopa minun pikajuoksusilmällä on huomannut juoksutekniikan kehittyminen maksimijuoksussakin.

Loukkaantumisia ja muita terveydellisiä huolia:

Joskus aiemmillakin kausilla on urheilijoilla ollut loukkaantumisia tai muita ongelmia, mutta tämä kausi oli kyllä niiltä osin kaikkien aikojen haastavin. Kahdella urheilijalla todetut rasitusmurtumat tai rasitusmurtuman esiasteet ovat sellaisia jotka varmasti olisi suurelta osin pystytty välttämään oikeilla toimilla tarpeeksi ajoissa. Joten ne, kuten rasitusvammat keskimäärin aina, menevät hyvin suurilta osin valmennusvirheiden (eli minun) piikkiin. Tälläiset ”isot ongelmat” ovat kuitenkin siinä mielessä valmennuksellisesti helppoja, että ne yleensä parantuvat riittävän pitkällä rasitustason laskulla ja tulevaisuudessa ne eivät haittaa jos harjoitteluun osataan tehdään sopivia muutoksia.

Mutta näitä ”isoja ongelmia” haastavampia olivat tällä kaudella oikeastaan kaikki muut harjoittelua haitanneet vammat ja terveyshaasteet. Näistä moni oli sellaisia, jotka eivät periaatteessa olleet millään tavalla seurausta siitä, mitä treeneissä tehtiin. Osa näistä ongelmista vaikutti treenaamista koko treenikauden ajan, osa saattoi haitata puoli vuotta, osa ihan vain yksittäisiä treenejä ja loput jotain noiden väliltä.

Haasteita siis oli mutta kaikkien haasteiden kanssa päästiin eteenpäinkin. Ja ainakin oppia ja kokemuksia karttui tulevaa varten.

Lapsiurheilusta nuorisovalmennusryhmän kautta kohti uran huippuvuosia:

Urheilijat kasvavat koko ajan. Kaksi vuotta sitten kyseessä oli vielä käytännössä urheilukouluryhmä ja nyt pari vuotta on opeteltu treenaamaan enemmän tavoitteellisesti. Kuitenkin treenaaminen on vielä sillä tavalla monipuolista, että päälajit ovat saattaneet vaihdella melkein viikottain. Nyt kuitenkin tulevalla kaudella vanhimmat ovat jo 17-vuotiaita ja valtaosa 16-sarjalaisia, kahden ollessa vielä 15-sarjassa. Tämä tarkoittaa siltä, että vanhimpien osalta aletaan lähestyä periaatteessa jo aikuisiän harjoittelua. Kehittymisen kannalta ollaan siis äärimmäisen ratkaisevassa ikävaiheessa ja seuraavien parin vuoden aikana onkin periaatteessa tehty kaikkein tärkein työ ajatellen aikuisvaiheen urheilua. Seuraavan parin vuoden jälkeen ei enää kovin helposti tehdä mitään hokkuspokkustemppuja vaan siinä vaiheessa jo aika hyvin nähdään urheilijoiden urheilijapotentiaalin taso.

Tämä on siinä mielessä jännä vaihe, että tähän asti on voinut ajatella, että ”Ens vuonna sitten…” tai että ”Ehkä minun pitäisi kokeilla miten tuo laji onnistuu…”, mutta nyt tilanne alkaa kohta olla se, että oman päälajin tekniikka ja lajitaitavuus pitääkin saada ”täydelliselle” tasolle. Ja se ei vaan valitettavasti onnistu niin, että poukkoillaan liikaa lajien välillä. Tietysti mahdollisuus on tehdä myös kohtalaisesti kaikkea tavoitteena ”piirikunnallinen” taso useassa lajissa. Sekin voi ihan hyvin kyllä olla tavoitteena, mutta sellaisella toiminnalla ei todennäköisesti tule saavuttamaan juurikaan sitä korkeampaa tasoa missään lajissa missään vaiheessa. 

Urheilijat kasvavat vuosi vuodelta:

Osaltaan edelliseen kohtaan liittyen valmentamisesta mielenkiintoista tekee juuri se, että saa olla mukana urheilu-uran tässä vaiheessa. Harjoituksissa ja urheilijoiden elämässä muutenkin eteen tulee paljon asioita ja valintoja, jotka vaikuttavat kehittymiseen pidemmälläkin aika välillä. Tämänkin vuoden aikana ollaan harjoituksissa, kisoissa, leireillä ja näihin liittyvillä matkoilla käyty monia mielenkiintoisia keskusteluja. Niistä olen valmentajana oppinut paljon sellaista, mitä ei valmennuskirjoista suoraan mitenkään opi, ja toivottavasti urheilijoillekin on jotain hyödyllistä tietoa/ajatuksia keskusteluista jäänyt mieleen.

Yhteenveto vuodesta:

Lyhyesti koko vuoden yhteenvetona voin sanoa, että ennätyksiäkin tuli. Mutta tärkeämpää on kuitenkin se matka jota taivallamme ja jonka tavoite on jossain tulevaisuudessa. Usko siihen, että olemme menossa oikeaan suuntaan, on vahva.

Omia hiihtolenkkejä ja kisakauden avaus

Uusi vuosi ja uudet hommat. Vuoden vaihteessa päättyi Lieksan Liikunnan ja Urheilun seurakoordinaattorin hommat ja nyt pari viikkoa olen ollut työttömänä. Varsinaisesti työttömänä olen nyt ensimmäistä kertaa. Tuleva vuosi tulee melko pitkälti menemään parin viikon päästä alkavaa Valmentajan ammattitutkintoa suorittaen ja käytännön valmennushommia tehden. Joten urheilun parissa edelleen hyvin aktiivisesti tulen olemaan.

Nyt kun päivisin on aikaa niin olen yrittänyt omaa kuntoa pitää yllä hiihtämällä. Eilen kävin viimeksi suksilla, 27 kilometriä meni ajassa 1.45. Eilisen lenkin jälkeen kasassa on tasan 300 kilometriä ja nyt alkaa hiihtäminenkin pikku hiljaa olla sen verran helppoa, että tuollaisia parin tunnin lenkkejä jaksaa ihan hyvää vauhtia hiihtää.

Vuoden vaihteesta alkaen olen ollut Lieksan Urheilijoiden puheenjohtaja. Vielä tuo ei ole oikeastaan missään näkynyt mitenkään mutta saa nähdä millä tavalla tuo tulee viemään aikaa. Varmasti ainakin jonkin verran.

Valmennushommat jatkuvat silleen, että Joensuussa on 15-16-vuotiaiden tyttöjen ryhmä, jolle vedän treenejä neljänä tai viitenä päivänä viikossa ja Lieksassa lähinnä seiväshyppääjille kerran viikossa juoksutreeniä.

Tuleva viikonloppu tulee olemaan talven kisakauden virallinen avausviikonloppu. Joensuussa kisataan avoimet pm-hallit ja siellä kisaamassa ovat kaikki vähänkään kisaamaan kykenevät. Hyvinkin mielenkiintoiset kisat ovat tulossa kun saadaan selvyys sille millaisessa kunnossa urheilijat oikeasti ovat. Uskoisin ennätyksiä tulevan melko paljon.

Vanhempien roolista nuoren urheilijan kohdalla

Urheilijoiden vanhemmat ovat yksi valmentajan läheisimmistä yhteistyökumppaneista. Sopivasti nuorta tukevana vanhemmat ovatkin valtavan tärkeä osa nuoren urheilijan valmentautumisessa, ja ennenkaikkea kasvamisessa kohti aikuisuutta. Vanhempien roolista puhutaan usein ”kolmen K:n periaatteella” eli Kuljeta – Kannusta – Kustanna. Jos vanhempi ei ole nuoren valmentaja, on juurikin nuo kolme asiaa niitä joita vanhemman tarvitsee tehdä. Jos nuorella ei ole muuta kyytiä harjoituksiin/kisoihin/leireille niin vanhemman tehtävä on järjestää kyyti. Vaikka nuori urheilija olisi kuinka hyvä tahansa ja vaikka harjoituksissa tehtäisiin täysin oikeita asioita, ei nuori pääse koskaan potentiaalinsa oikeuttamalle tasolle jollei kotoa tule tarpeeksi kannustusta. Kolmantena kohtana on sitten harrastuksesta aiheutuvien kulujen maksaminen, ainakin tärkeimpien kulujen kohdalla. Periaatteessa vanhempien rooli urheilussa on siis helppo mutta aikaa vievä koska harjoituksia, kisoja ja leirejä voi olla yllättävänkin paljon.

Itse olen vuosien saatossa nähnyt paljon loistavasti omaa rooliaan hoitavia vanhempia. Mutta muilta vanhemmilta (muualla Suomessa ja/tai muissa lajeissa) olen kuullut myös todella kehnoja tapauksia, joissa vanhemmat eivät ole ymmärtäneet omaa rooliaan lapsensa harrastuksessa. Useinhan vanhemmat kyllä yrittävät omilla toimillaan viedä lapsensa harrastusta eteenpäin mutta toimintatavat ovat sellaisia, että tilanne menee vain huonommaksi ja huonommaksi. Onneksi itse en ole kovinkaan hankaliin tapauksiin törmännyt. Alla muutamia pieniä esimerkkejä siitä, missä tilanteissa minusta vanhempien toimintatavat eivät aina vie lapsen harrastusta varsinaisesti eteenpäin, ainakaan pidemmällä aikavälillä:

Liikaa kilpailuja ja kisoihin pakottaminen

Monesti jo noin 9-vuotiaan lapsen vanhemmat kierrättävät lapsiaan kisoissa lähes viikottain myös muualla kuin kotikentällä. Kilpailemaan oppii vain kilpailemalla ja kilpailut ovat hyviä paikkoja kehittyä, mutta 9-vuotias ei ole sama kuin 17-vuotias. 9-vuotiaalle riittää ihan hyvin vielä pääasiassa oman seuran pienet kisat ja noin kerran kuussa oman kentän ulkopuolella pm-kisat tai jotkin muut vastaavat. Ehkä kerran kesässä voi lomamatkaan yhdistettynä käydä jossain kauempanakin kisoissa. Hyvin usein runsaaseen kilpailemiseen liittyy myös se, että lapsi ”pakotetaan” kilpailemaan oudommissa lajeissa. Jos jo 9-11-vuotiaana kisataan paljon ja kierretään kisoja ympäri Suomea niin harvoin näitä samoja kisaajia näkyy enää 17-vuotiaiden kisoissa mukana. Suurin kisojen viehätys ja nousujohteisuus kisojen tasossa on saavutettu jo turhan aikaisessa vaiheessa. Nousujohteisuutta pitäisi malttaa noudattaa myös 13-15-vuotiaiden osalta, liian paljon liian aikaisin ei ole koskaan hyvästä.

Liian aikaisin lajivalmennuksen pariin

Usein vanhemmat yrittävät saada omia lapsiaan lajivalmennuksen pariin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Hyvin usein esimerkiksi yleisurheiluseuroissa hieman enemmän lajipainotteinen harjoittelu alkaa noin 13-vuotiaana. 7-12-vuotiaat kuuluvat yleensä yleisurheilukouluryhmiin, joissa harjoitellaan kaikkia yleisurheilulajeja ja kaikkia mutakin perusliikuntataitoja. Itse olen täysin tälläisen jaon kannalla, Alle 12-vuotiaan on aivan turhaa erikoistua mihinkään lajiin tai lajiryhmään. Parhaiten lapsi/nuori kehittyy kun tekee monipuolisesti kaikkea. Sama kiire vanhemmilla on usein myös yleisurheiluleirityksissä. Moni 11-vuotias yritetään saada 12-14-vuotiaille suunnatuille piirileireille ja 13-vuotias 14-17-vuotiaiden alueleiritykseen. Minun kokemuksen perusteella näissä vuotta nuorempina leirityksiin nostamisissa ei vaan ole mitään järkeä. Leireillä kouluttajina on kuitenkin niin hyviä valmentajia, että he suunnittelevat leirien sisällöt ikäryhmälle sopiviksi. Jos ikäryhmä lähtee laajenemaan nuoremmaksi ja nuoremmaksi, on harjoitusten ja leirityskokonaisuuksien suunnittelu turhan haastavaa. Itse olen myös usein kysynyt olisiko esim. näiden 13-vuotiaiden alueleirityksiin pyrkivien nuorten vanhempien mielestä neljän vuoden päästä kiva, jos heidän lastensa ollessa 17-vuotiaita, samaan leiritykseen nostettaisiin heitä neljä vuotta nuorempia. Vai haluaisivatko he mieluummin harjoitella suunnilleen saman ikäisten kanssa? Ainakin minä valmentajana haluaisin, että minun 17-vuotiaat urheilijat saisivat harjoitella leireillä niinkuin 17-vuotiaan urheilijan pitää harjoitella, ei niinkuin 13-vuotias harjoittelee.

Ennätyksistä palkitseminen

Itse en koskaan ole ymmärtänyt sitä, että lapsi saa rahapalkinnon siitä, että tekee oman ennätyksensä. Muistaakseni en itse ole vanhemmiltani koskaan saanut rahapalkintoa, enkä sitä kyllä olisi näin jälkikäteen ajateltuna halunnutkaan. Rahapalkinnot ohjaavat motivaatiota minusta liian paljon palkintojen suuntaan kun keskittyminen pitäisi olla hyvässä treenaamisessa ja sitä kautta kehittymisessä. Jos siis lapsi pyytää rahapalkintoa ennätyksestä niin mieluummin sellainen kanttaa jättää sopimatta. Paljon parempi palkinto on kehuminen ja kannustaminen harjoittelun jatkamiseen. Rahapalkinnot kuuluvat sitten siihen vaiheeseen kun urheilija on nousemassa aikuisten kansainväliselle tasolle, ja siihen 9-15-vuotiailla on yleensä vielä aika pitkä aika.

Suoritusvälineet viimeisen päälle

Itse ihmettelen monien vanhempien hinkua hankkia jo 11-vuotiaalle kaikkien yleisurheilulajien erikoiskenkiä ja viimeisen päälle olevia heittovälineitä. Tuon ikäinen pystyy vielä aivan hyvin tekemään kaikki piikkarilajit yleispiikkareilla ja rinkiheitot lenkkareissa. Eikä 13-vuotiaskaan tarvitse vielä useita erikoislajien kenkiä. Niiden aika kyllä tulee myöhemmin, jos on tullakseen. Moni vanhempi esimerkiksi saattaa ostaa lapselleen pikajuoksupiikkarit mutta hyppyyttää niillä myös pituushyppyä. Tälläisessä tapauksessa jalkojen hajoamisen riski pituushypyssä on melko suuri. Mieluummin käyttäisin molemmissa vain yleispiikkareita, joilla niilläkin voi tehdä aivan riittävän hyviä tuloksia molemmissa lajeissa.

Toinen ”turha” rahankäyttökohde on viimeisen päälle olevat heittovälineet lasten sarjalaisille. Esimerkiksi lasten keihäisiin on ”turhaa” käyttää satoja euroja. Riittävän hyviä saa huomattavasti halvemmallakin. Ja lapsen urheilu-uran kehittyessä nuorten sarjojen kautta aikuisiin on ollut aivan yhden tekevää lentääkö 13-vuotiaan tytön keihäs 33 vai 31 metriä. Sillä ei pitemmän päälle ole vaan mitään merkitystä. Mieluummin junnuvaiheessa piikkareissa ja välineissä säästetyt rahat kannattaa käyttää sitten yli 16-vuotiaana harjoittelusta aiheutuviin tärkeämpiin kuluihin.

Seuran yhteismajoitukset kisareissuilla

Yleisurheilussa harjoittelun, kisaamisen ja kehittymisen ohella tärkeätä on myös kavereiden kanssa ajan viettäminen, uusiin urheilijakavereihin tutustuminen ja kisareissuilla urheilijan elämään tutustuminen. Itse aikoinaan omalla urheilu-urallani olin meidän seuran ainoa urheilija käytännössä kaikissa niissä Sm-kisoissa, joissa nuorten sarjoissa kävin. Silloin en siis päässyt oikein seuran yhteismajoituksia kokemaan. Nyt valmentaja niin LU:ssa kuin Katajassakin olen kyllä aina ollut kisareissujen yhteismajoitusten kannalla. Ja jos tarjolla on koulumajoitus niin minun mielestä kaikkien alle 17-vuotiaiden (Sm-kisoissa alle 15-vuotiaiden) pitäisi ilman muuta mennä sellaiseen. Näissä urheilijat pääsevät paremmin tutustumaan toisiinsa ja mahdollisesti muihin kisaajiin. Ja samalla valmentaja oppii tuntemaan urheilijoita entistä paremmin. Lisäksi valmentajan on huomattavan paljon helpompaa kontrolloida kaikkia valmennettaviaan/huollettaviaan kun majoitus tapahtuu samassa luokassa. Tällöin esim. nukkumaan menot, ruokailut ja kisapäivien suunnitelmat on huomattavan paljon helpompia vahtia/järjestää kuin silloin jos urheilijat ovat levällään useissa majapaikoissa. Monihan perustelee yhteismajoituksesta poisjääntiä sillä ettei siellä saa nukuttua kunnolla. Omat kokemukseni ovat kyllä viime vuosilta sellaisia, että aina koulumajoituksissakin hiljaisuudet ovat tulleet ajallaan ja herätyksetkään eivät ole herättäneet liian aikaiseen. Tietenkin jossain hotellimajoituksessa pehmeässä sängyssä saattaa nukuttaa hieman paremmin kuin kovalla retkipatjalla mutta taas kyse on niin pienestä asiasta kokonaisuudessa, että itse siis valitsisin ilman muuta yhteismajoituksen. Hyvin usein tilanne onkin se, että lapset/nuoret itse voisivat tuollaiseen yhteismajoitukseen tullakin mutta vanhempien mielestä majoitus on liian huono. Ehkä todellisuudessa vanhemmat vain siis itse haluavatkin pehmeämpiin sänkyihin nukkumaan. Ja taas halvempi majoitus useita kertoja vuodessa säästäisi aika monta euroa tärkeämpiin kuluihin.

Erään ison suomalaisen yleisurheiluseuran (eli HKV:n) valmentajien kanssa YAG:ssa majoitusasioista jutellessani, sain heiltä hyvin vahvistusta omille ajatuksilleni. Heillä nuoret urheilijat käytännössä ”pakotetaan” yhteismajoitukseen esimerkiksi Sm-viesteissä ja junnujen Sm-kisoissa. Mielestäni tämä on täysin oikea tapa toimia kun kisaajia on usean viestijoukkueellisen verran.

Vanhemmat kisareisuilla mukana

Viimeinen asia, jonka tässä yhteydessä otan esiin, on vanhempien mukana oleminen kisareissuilla. Vanhempien mukana oloa ei oikeastaan kukaan pysty estämään, joten ilman muuta vanhemmat kisoissa saavat olla mukana. Etenkin pienemmissä kisoissa vanhempien mukana olo on jopa suotavaa, kuuluuhan KKK-periaatteen mukaan kuskaaminen vanhempien tehtäviin. Isommissa kisoissa, jos urheilijan valmentaja ja/tai seuran muita valmentajia on mukana, ei vanhempien mukana olo ole enää niin välttämätöntä. Usein urheilijat ovat jopa mielellään reissussa ilman vanhempiaan.

Jos kisassa mukana on sekä valmentaja että vanhempi niin eteen tulee hyvin usein ongelmallisia tilanteissa joissa valmentaja ja vanhempi haluavat nuoren urheilijan tekevän eri asioita. Näissä asioissa itse yleensä annan vanhemman määrätä miten toimitaan vaikka tietäisinkin että jokin toinen tapa olisi lopputuloksen kannalta parempi. Ja yritän usein toimia niin, että urheilijalle neuvoja tulee vain yhdeltä ihmiseltä, silloin jos vanhempikin toimii samoin, ei ongelmaa pääse syntymään. Yleensä homma toimii parhaiten silloin, kun valmentaja valmentaa ja vanhempi (jos on mukana) noudattaa KKK-periaatteen mukaista kannustamista.

Yhteeenveto

Parhaiten homma toimii kun valmentaja valmentaa ja vanhemmat kuljettaa, kustantaa ja kannustaa. Mutta näiden lisäksi valmentajan ja vanhempien pitää pystyä keskustelemaan, joissain tilanteissa vanhemmalle voidaan sopia jotain lisärooleja. Ja joillain kisareissuilla vanhempien ei tarvitse olla edes mukana.

Ja kannattaa muistaa että lapsen/nuoren urheilu-uran tavoitteet kannattaa olla kaukana tulevaisuudessa. Monet pienet valinnat voivat antaa pikavoittoja mutta eivät kuitenkaan ole niitä parhaita valintoja, jos halutaan tehdä parhaat tulokset vasta myöhemmässä vaiheessa urheilu-uraan.

Loppuun vielä muistutus siitä, että itselläni on onneksi käynyt pääasiassa ”hyvä tuuri” urheilijoidenkin vanhempien osalta. Tai ainakaan minulla ei ongelmia ole juurikaan ilmennyt. Ei ainakaan isoja.

Jukola-reissu onnistui täydellisesti

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä juostu Jukolan Viesti oli itselleni tämän vuoden urheilujen päätavoite. Enossa juostu viesti oli sen verran lähellä kotimaisemia että tällä kertaa saatiin nauttia jonkin verran jopa kotikenttäedusta. Maastotyyppi oli ehkä hieman tutumpaa kuin jossain muualla Suomessa mutta tällä kertaa kotikenttäetu tuli enemmänkin muualta kuin maaston tuntemisesta.
Meidän joukkueen pääorganisoija Petri ilmoitti talvella meidän (Kuusiston Jylhän) kaksi joukkuetta kisaan heti ensimmäisenä (KuJy1 ja KuJy2 olivat siis ilmoittautuneiden listalla kaksi ensimmäistä joukkuetta) ja varasi kaksi telttapaikkaa kisakeskusta lähimmiltä paikoilta. Majapaikoista vaihtoalueelle ei olisi ollut varmaan juuri paljoakaan yli 100 metriä. Torstaina saatiin sitten Petrin kautta tieto, että kaikki joukkueen jäsenten autot saataisiin parkkiin noin 200 metrin päähän kisakeskuksesta Petrin erään tutun kotipihaan. Perjantaina sitten samainen kaveri lupasi, että saamme pystyttää majoitustelttamme hänen pihalleen. Näin majapaikkamme siirtyi hieman kauemmaksi alkuperäisestä, mutta samalla telttapaikat muuttuivat epämääräisestä metsäleirinnästä viimeisen päälle huollettuun pihanurmikkoon. Samaan ilmaiseen palveluun kuului vielä sähköt ja juokseva vesi. Näin joukkueen virallisessa mediakeskuksessa oli televisio päällä koko tapahtuman ajan ja siitäkin pystyttiin seuraamaan viestin etenemistä. Lisäksi mediakeskuksessa seurattiin joukkueiden väliaikojen kehittymistä useamman kännykän/padin avulla. Tähän kun lisättiin vielä täydellinen suunnistuskeli, oli puitteet enemmän kuin kohdallaan. Virallinen veikkaus onkin, ettei näin hyviin puitteisiin enää meidän joukkueet pääse missään tulevissa Jukolan Viesteissä.

Omalla kohdallani edessä oli siis KuJy:n kakkosjoukkueen kakkososuus. Osuus oli viestin pisin (13,8-14,2km) ja yöosuus (lähtö noin 1.00 sunnuntaiaamuna). Koskaan en ollut juossut yli 10 kilometrin lenkkiä ja pisin suunnistuskin oli noin 9 kilometrin radalla, joten oli olemassa pieni epävarmuus siitä miten voimat riittäisivät koko matkalle. Lisäksi pari viime aikojen viimeistelytreeniä oli ollut hieman heikkoja. Esimerkiksi kahden viikon takainen yösuunnistus noin 6 kilometrin radalla kesti noin 2 tuntia ja 14 minuuttia ja viime viikolla kävin yhdellä Jukolan harjoituskartalla suunnistamassa mutten löytänyt kaikkia rasteja, joten suunnistin reitin lyhennettynä. Torstain viimeinen kuntosuunnistus Vallisärkällä tosin meni omalle tasolleni hyvin joten siitä sain jonkin verran lisää itseluottamusta.

Tavoitteeksi olin asettanut itselleni reilun kolmen tunnin suunnistuksen, todennäköisesti radalla menisi noin 3,5 tuntia mutta pidempäänkin olin henkisesti varautunut. Koska tulossa olisi pitkä reissu, yritin tehdä viimeisen päivän valmistautumisen mahdollisimman hyvin. Ruokailut pyrin hoitamaan päivän aikana hyvin, nestettä join riittävästi, ylimääräistä jalkojen rasittamista pyrin välttämään ja otin suunnistusreissulle mukaan pieneen selkäreppuun mm. energiageelejä. Kun kelin oli ennustettu olevan yölläkin melko selkeän, päätin viimeisen päivän aikana että valitsen suunnistuslampuksi kahdesta vaihtoehdosta hieman pienemmän kun lampun pääasiallisena tehtävä tulisi kuitenkin olemaan vain kartanlukemisen helpottaminen.

Suunnistuskartta 18.6.2017

Suunnistus eteni rastiväleittäin lopulta näin:
0-1: Olin päättänyt, että K-pisteelle juoksen ja sitten menen vaikka kävelemällä ykkösrastille, mutta tämä väli on osuttava mahdollisimman hyvin kohdilleen että suunnistus saisi hyvän alun. Väli oli kolmen kilometrin mittainen ja rastivälillä oli jo ensimmäinen juottopistekin. Tulin käytännössä koko välin lopulta juoksemalla ja kävin katsomassa väärän hajontarastinkin mutta siirryin siitä melko kätevästi omalle rastillekin. Startti kuitenkin omalle osuudelle oli kokonaisuudessaan erinomainen.
1-2: Lyhyt väli, mutta etukäteen olin päättänyt, että kaikki lyhyet rastivälit otan rauhassa koska usein näissä tulee helposti pummeja. Nyt rastille tulin suoraan.
2-3: Tarkoistus oli juosta isolle polulle ja sitä kautta rastille. Tulinkin polulle, jota lähdin  lyhyen matkan ajaksi seuraamaan mutta näköjään polku oli väärä. Onneksi huomasin, ja paikkasin nopeasti. Itse rasti löytyi sitten nopeasti.
3-4: Tässä oli lyhyt väli ja helppo rasti. Ilmeisesti tämä rasti oli myös väliaikarasti.
4-5: Tämä väli meni kävellen kun väli sisälsi ison mäen. Onneksi rastille oli menossa muitakin, joten rasti löytyi helposti.
5-6: Lyhyt ja helppo väli.
6-7: Lyhyt väli mutta lähdin hieman oikealle (näköjään väärille hajonnoille menevälle polulle). Rastilta sitten toisten neuvoilla kohti omaa hajontaa.
7-8: Helppo väli aukon kautta tietä kohti.
8-9: Juomapisteen kautta ja varman päälle tien kautta koukku.
9-10: Lyhyt väli mutta varmistin taas vielä tien kautta. Näköjään tässäkin olisi ollut muitakin rasteja lähellä, joten onneksi varmistin tuolta tieltä.
10-11: Varman päälle teitä pitkin mahdollisimman lähelle rastia ja sitten suoraan etelään.
11-12: Suon yli rinteeseen. Suo oli sen verran hankala, että seurasin vain polkua. Rinteessä oli paljon kiviä, joten oma sijainti ei ollut oikein hallussa. Joten kävin väärän hajontarastin kautta ottamassa suuntaa. Pieni koukku siis muttei mikään paha.
12-13: Periaatteessa helppo suunnalla ja vihreiden reunassa mentävä väli. Alkupätkällä oli kuitenkin paljon kivikkoa joka ohjasi vihreälle. Sen jälkeen helpohkosti lähelle rastia ja pienen katselun jälkeen rastillekin.
13-14: Varman päälle linjaa ja teitä pitkin rastille.
14-15: Letkassa polkuja pitkin rastille.
15-16: Letkassa kävellen hieman vasemmalta ohi, mutta kuitenkin riittävän varmasti.
16-17: Lyhyt väli, josta juomapisteen kautta rastille.
17-18: Rauhassa kävellen rastille.
18-19: Alkuun tosi hankala vihreä pätkä. Kuitenkin suunnalla ”tuurilla” oikealle rastille.
19-20: Suunnalla rastille. Kävin varmuuden vuoksi katsomassa yhden vääränkin rastin mutta silti oma suunta säilyi oikeana. Tämä ja edellinen rasti olivat paikoissa, joissa olisi normisuunnistuksella ollut mahdollista pummailla vaikka kuinka paljon. Nyt onneksi ”satuin” molemmille hyvin.
20-21: Kiersin varmuuden vuoksi vasemman kautta isoja polkuja/teitä pitkin mahdollisimman lähelle rastia. Monesti kuntorasteilla ja muissa suunnistuksissa polkujen suuntien hahmottaminen on tuottanut hankaluuksia ja olen joskus lähtenytkin ainakin 90 astetta väärään suuntaan, nyt pyrin ottamaan nämäkin varman päälle. Ja onnistuinkin täysin suunnittellusti. Lähellä rastia olisi ollut mahdollista ajatua väärälle rastille mutta onneksi rastinotto onnistui taas hyvin.
21-22: Tähän asti suunnistus oli mennyt lähes täydellisesti ja juoksukin oli tuntunut hyvältä. Tässä vaiheessa päätin, että loput rastit otan vielä entistäkin varmemmin etenemisvauhtia vähentämällä ettei hyvä suunnistus mene pilalle. Lisäksi seuraavat kaksi rastia näyttivät haastavilta, joten otin molemmat välit ihan kävellen. Rastille osuinkin suoraa ja jopa vedin paria takana suunnistavaa oikeaan suuntaan.
22-23: Tämänkin välin kävelin varovasti, mutta suoraan rastille. Rastivälillä ja rastillakin piti muutamille muille näyttää kartalta tarkkaa sijaintia kun olivat hieman erikohdassa missä olivat kuvitelleet.
23-24: Väli näytti haastavalta, joten päätin kiertää vasemmalta jopa polun kautta. Välillä kuitenkin tuli pari nopeampaa takaa ohi joten lähdin seuraamaan heitä enkä mennyt ihan polulle asti. Tämä oli oikeastaan ainoa kohta koko suunnistuksessa jossa en noudattanut omaa suunnitelmaani reitinvalinnassa vaan päätin vaihtaa oman suunnitelman toisten peesaamiseen. Tällä muutoksella varmistin sen, etten jää yksin pööpöilemään minnekään jos en rastia löytäisikään. Rastivälin lopulla koko ryhmälle tuli jo pieni epävarmuus omasta sijannistamme mutta pienellä tuurilla etenimme kuitenkin oikeaan suuntaan ja löysimme rastin hyvin.
24-25: Suunnalla suoraan rastille. Jälkikäteen kävi ilmi, että nämä kaksi rastia olivat olleet todella potentiaalisia pummauspaikkoja. Näihin olisi saanut helposti menemään 10 ylimääräistä minuuttiakin, jopa enemmänkin.
25-26: Helppo väli ja suoraan rastille.
26-27: Helppo väli.
27-maali: Yllättäen voimia oli vielä jäljellä, joten sain ohiteltua vielä muutamia.

Kartalla matkaa osuudella oli 13,8 kilometriä ja itselleni pienten kiertojen jälkeen matkaa kertyi 16,5 kilometriä. Varsinaista pummaasti (nämäkin ”ainoastaan” väärillä hajoinnilla käymistä) ei tullut kuin ehkä 150 metriä koko matkalla. Aikaa reissuun meni 2 tuntia ja 23 minuuttia.
Etukäteen olin ajatellut että täydellisellä suorituksella pääsisin 3 tuntiin ja 3,5 tuntia olisi sellainen johon voisin edelleen olla tyytyväinen. Nyt meni 40 minuuttia kovempaa kuin ”täydellinen” suoritus ja yli tunnin kovempaa kuin mihin realistisesti olin odottanut. Pitkän osuuden rasitukset pelottivat etukäteen mutta lopulta matkakaan ei tuntunut edes pahalta vaikka suuren osan reitistä meninkin juoksemalla. Ja yöosuuskaan ei aiheuttanut ongelmia, alkupätkä oli sellaista jossa lamppua tarvittiin, mutta puolimatkan kohdilla jo ensimmäisen kerran sammutin lampun hetkeksi kun ei siitä paljoa apua ollut.

Joten omasta mielestäni tämä oli nyt täydellinen suoritus. Veikkaisin, ettei tälläisiä satu omalle kohdalle kovin usein. Kovempaa tietenkin on mahdollista edetä vaikka kuinka paljon ja sitä kautta saada parempia aikoja samanlaisille matkoille. Mutta näin pienillä pummeilla eteneminen tullee olemaan harvinaista.

Jukolan Viestissähän on mahdollista edetä pelkästään toisia seuraten jos eteen sattuu saman osuuden juoksija/juoksijoita, jolla on samat hajontarastit. Itse kuitenkin yritin tehdä koko ajan omaa suoritus, ainakin pyrin pysymään mahdollisimman hyvin kartalla omasta sijainnistani. Kaikilta rasteilta lähtiessäni tein suunnitelmat, joita pyrin noudattamaan koko rastivälin. Aika usein moni muukin oli sitten tehnyt samat valinnat. Melko puhtaasti toisia seuraamalla menin vain rasteille 5, 7 (loppupätkä väärältä hajonnalta), 13, 15, 16, 19, 21 (loppupätkä) ja 24 (loppupätkä). Kaikki muut välit menin sitten omien valintojen mukaan, yleensä tosin muiden uria pitkin.

Suunnistuksen hienouksia on mahdollisuus verrata omaa suoritusta kaikkiin muihin. Itse ajattelen Jukolan viestistä niin, että 1, 2 ja 7 osuuksilla normijoukkueilla on parhaat suunnistajat ja näin noilla osuuksilla hyvät osuussijoitukset ovat kaikkein vaikeimpia saavuttaa. Minä olin nyt kakkososuudella loppuajoissa sijalla 982. Viime vuonna olin helpoimman (eli neljännen) osuuden listalla 1133. Nyt siis sijoituin korkeammalle vaikka osuuden tasokin oli varmasti kovempi. Lisäksi nyt karttakilometrivauhti oli 10:25 mikä on minulle aivan loistava. Tuota keskivauhtia vertaamalla omaa aikaa pystyy vertailemaan myös muiden osuuksien juoksijoiden aikoihin.

Kakkosjoukkueen lopullinen sijoitus viestissä oli 1080 mikä on pääosin hyvin kokemattomalle joukkuelle loistosuoritus. Huomattavasti kokeneempi ykkösjoukkue suunnisti sijalle 630.

Tälläinen oli siis omalta osaltani tämän vuoden Jukolan Viesti. Hieno reissu mutta tulipahan tehtyä. Todennäköisesti ensi vuonna Hollolassa juostaan sitten uudestaan.

Keskiviikkona loikkia

Eilen ohjelmassa oli loikkatreeni ja treenaamassa olivat Niina ja Sanna. Tällä kertaa verryttely sisälsi vähän hölkkää, hyppynaruhyppelyitä ja verryttelyhyppelykoordinaatioita sekä hieman liikkuvuutta ja keskivartalon aktivointeja. Verryttelyn loppuun juostiin vielä pari avausvetoa.

Niinan loikkaosio alkoi muutamalla sarjolla vaihtokinkkoja sekä parin askeleen vauhdilla 5-loikkaa. 3-loikkaa 7-askeleen vauhdilla Niina hyppi noin 15 kertaa ja 9-askeleen vauhdilla reilut puolenkymmentä kertaa. Perusloikkimisen taso vaikutti taas nousseen hieman viime viikkoisesta. Eikä loikkiminen ainakaan harjoituksen aikana koskenut juuri mihinkään. Joten oikeaan suuntaan ollaan monella tapaa menossa.

Sannalla loikkaosio sisälsi pelkästään vuoroloikkia. Sanna hyppikin niitä sitten reilusti, ehkä parikymmentä kertaa noin 10-loikan. Kun loikkia on viimeisen vuoden aikana hypitty melko vähän, oli tämänkin kertaiset loikat lähinnä loikkatekniikan kehittämistä. Ja loikkaaminen näyttikin paranevan huomattavasti treenin alusta treenin loppua kohden.

Loppuhöntsäilyjen kanssa treeni kesti noin kaksi tuntia.

Viikon ensimmäinen treeni

Aiemmin olen kirjoittanut tänne käytännössä kaikki treenit joissa olen ollut valmentamassa. Nykyään suuri osa treeneistä on sellaisia, joita en tänne ole lisäillyt. Nyt rajan olen nimittäin vetänyt siihen, että lisään vain ne harjoitukset joissa urheilee henkilökohtaisia valmennettaviani. Normiviikolla ”kirjoittamattomia harjoituksia” ovat ainakin tiistain ja torstain akatemiatreenit sekä maanantain, perjantain ja lauantain junnutreenit. Akatemian treeneissä urheilijat ovat pääosion 16-19-vuotiaita yleisurheilijoita ja nuo junnutreenit koostuvat kolmesta eri ryhmästä (kahdessa ryhmässä on 11-13-vuotiaita ja yhdessä 13-17-vuotiaita). Lisäksi säännöllisen epäsäännöllisesti tulee vielä muitakin treenejä tai noille ryhmille lisätreenejä.

Tiedän, että aiemmin useat lukijat ovat luulleet että nämä treenit joita tänne kirjoittelen, ovat minulla työaikaa. Näinhän ei siis ole ollut aiemminkaan kuin akatemiatreenien osalta, muut treenit ovat olleet pääasiassa vapaa-ajalla tapahtuvaa valmentamisen harrastamista. Nyt juuri tällä hetkellä valmennushommat menevät siis pääasiassa niin, että tänne kirjoittelen vapaa-ajalla tekemiäni valmennushommia ja kirjoittamatta jäävät sitten ne työajalla tehtävät valmennukset. Näin siis juuri nyt mutta tilanne saattaa taas muuttua ihan milloin tahansa.

Tänään olin osittain vetämässä yhden valmennettavani treeniä ja sen lisäksi kolmisen tuntia junnujen treenejä. Niinan treenin alkuun hölkkäiltiin noin kilometriä, käveltiin aitoja 9×5-6-aitaa (suoraan, takaperin, jalan heilautuksilla, väliaskeleella, viivi-liike) ja tehtiin kuminauhakävelyitä ja -jumppia. Treenin pääosiona oli kuntopallonheitot. Tämän päivän heitoissa/potkuissa liikkeiksi valittiin pelkästään teräviä heittoja. Toistoja tuli noin 16×10-15, pääasiassa kolmen kilon pallolla. Kuulanheittojakin treeniin kuului muutamia sarjoja. Lisäksi Niina teki vielä lihaskuntoa. Treeni kesti vajaat puolitoista tuntia.