Aihearkisto: Yleistä

Tuulin moukaritreeni

Tuulin kanssa käytiin iltapäivällä heittämässä moukaritreeni Hammaslahden kentällä. Verryttely oli äärimmäisen lajinomainen: vähän moukarin pyörittelyjä ja 8 vauhditonta heittoa. Näiden jälkeen vähän venyteltiin yms.

Varsinaisena treeninä sitten Tuuli heitti 2 kovempaa vauhditonta heittoa ja noin 12 heittoa 2 pyörähdyksen vauhdilla. Kun pyörähdykset onnistuivat melko hallitusti, kokeiltiin noin 7 heiton ajan myös kolmea pyörähdystä. Nämäkin olivat yllättävän hallittuja heittoja, joten ensi viikolla saattaa kisassa saatetaan käyttää kolmen pyörähdyksen taktiikkaa. Tosin treenin loppuun heitettiin vielä yksi kahdella pyörähdyksellä ja sekin lensi melko hyvin.

Kokonaisuudessaan heitot olivat selkeästi alkuviikolla heitettyä treeniä parempia.

Treeni kesti reilun tunnin.

Torstain toinen treeni

Eilen tehtiin illalla vielä päivän toinen treeni. Siinä mukana olivat Peppi-Rosa, Tuuli, Emilia, Venla ja Sofia. Alkuverryttelyksi hölkkäiltiin yksi kierros ja pelailtiin käsipalloa noin 15 minuuttia. Näiden jälkeen viskottiin kuulaa 5 kertaa alhaalta eteen ja 5 kertaa pään yli taakse. Näiden jälkeen venyteltiin vähän.

Juoksukoordinaatioita tehtiin noin 6×20 metriä. Harjoituksen pääosiona oli telinelähdöt, joita juostiin noin 6×10 metriä ja 5×20 metriä. 20 metriset juostiin kisana toisten kanssa ja 10 metriset yksin.

Tuuli ei noita juoksuja juossut vaan teki lähinnä keskivartalon voima/hallintaa.

Treeni kesti puolitoista tuntia.

Tiistain aitadrillailut ja määräjuoksemiset

Tänään treenissä mukana olivat Tuuli, Nea ja Peppi-Rosa. Verryttely aloitettiin taas kilometrin hölkkäilyllä, josta jatkettiin 15 minuutin jalkapalloiluun ja 5 minuutin naruhyppelysessioon sekä venyttelyihin.

Verryttelyjen jälkeen Tuuli juoksi erilaista juoksutreeniä kuin toiset. Ennen juoksuja tehtiin kuitenkin 4×30 metrin peruskoordinaatioita ja yksi 60 metrin avausveto. Juoksutreeninä oli 4×200 metriä noin 70% tehoilla ja 125 metrin kävelypalautuksella. Ajat näissä olivat noin 44 sekunnin luokkaa. Näiden jälkeen Tuuli juoksi vielä 6x noin 100 metrin vetoja reiluilla kävelypalautuksilla ja kovemmilla tehoilla aikojen vaihdellessa 14,7-17 sekunnin välillä. Treenin loppuun Tuuli teki vielä lihaskuntoa noin 150 toistoa ja loppuverryttelyt.

Toiset tekivät juoksukoordinaatioita 3×30 metriä ja juoksivat yhden 30 metrin avausvedon. Noiden jälkeen jatkettiin aitadrillailuilla, joita tehtiin hieman normaalia enemmän. Yhteensä aitojen ylityksiä tuli noin 30×7-aitaa liikkeiden ollessa väliaskeleella kävely, väliaskeleella hypähdellen, taemman jalan ylitykset hypähdellen, etumman jalan ylitykset hypähdellen ja matalilla aidoilla nopealla rytmillä juoksut. Loppuun tytöt tekivät vielä punttisalilla vähän hauista sekä ojentajapunnerruksia.

Treeni kesti reilut puolitoista tuntia.

Keskiviikon juoksuharjoitus Lieksassa

Keskiviikkona oltiin taas reenaamassa lieksalaisten kanssa Kuhmonkadun koululla. Kun koulun 70 metrisellä käytävällä verrytelellään niin ”kolmen kierroksen” verryttely tarkoitti nyt siis noin 400 metriä. Varsinainen aktiivinen verryttely tehtiin koulun salissa, jossa sivulaukkoja, lantionpyöritysjuoksuja ja vuorohyppelyjä tehtiin yhteensä 5×20 metriä ja lisäksi askelkyykkykävelyitä 9 metriä ja mittarimatoja 6 metriä. 8 pikkuaidan yli juoksukoordinaatiojuttuja tehtiin noin 10 kertaa. Verryttelyn loppuun tehtiin normaalitapaan vielä yhden jalan kyykyt, muutama lihaskuntoliike ja venyttelyt.

Juoksukoordinaatioita juostiin 2×20+20 metriä. Varsinainen juoksutreeni oli 2x5x60 metriä reipasta vauhtia ja lisäksi 1×60 metriä kovasti. Tällä kertaa siis ei niinkään oltu kehittämässä maksiminopeutta vaan juoksutekniikkaa ja helppoa juoksemista.

Loppuun tehtiin vielä vähän nilkkakävelyitä sekä muutamia vartalon hallintaliikkeitä.

Treeni kesti tasan tunnin.

Omia hiihtolenkkejä ja kisakauden avaus

Uusi vuosi ja uudet hommat. Vuoden vaihteessa päättyi Lieksan Liikunnan ja Urheilun seurakoordinaattorin hommat ja nyt pari viikkoa olen ollut työttömänä. Varsinaisesti työttömänä olen nyt ensimmäistä kertaa. Tuleva vuosi tulee melko pitkälti menemään parin viikon päästä alkavaa Valmentajan ammattitutkintoa suorittaen ja käytännön valmennushommia tehden. Joten urheilun parissa edelleen hyvin aktiivisesti tulen olemaan.

Nyt kun päivisin on aikaa niin olen yrittänyt omaa kuntoa pitää yllä hiihtämällä. Eilen kävin viimeksi suksilla, 27 kilometriä meni ajassa 1.45. Eilisen lenkin jälkeen kasassa on tasan 300 kilometriä ja nyt alkaa hiihtäminenkin pikku hiljaa olla sen verran helppoa, että tuollaisia parin tunnin lenkkejä jaksaa ihan hyvää vauhtia hiihtää.

Vuoden vaihteesta alkaen olen ollut Lieksan Urheilijoiden puheenjohtaja. Vielä tuo ei ole oikeastaan missään näkynyt mitenkään mutta saa nähdä millä tavalla tuo tulee viemään aikaa. Varmasti ainakin jonkin verran.

Valmennushommat jatkuvat silleen, että Joensuussa on 15-16-vuotiaiden tyttöjen ryhmä, jolle vedän treenejä neljänä tai viitenä päivänä viikossa ja Lieksassa lähinnä seiväshyppääjille kerran viikossa juoksutreeniä.

Tuleva viikonloppu tulee olemaan talven kisakauden virallinen avausviikonloppu. Joensuussa kisataan avoimet pm-hallit ja siellä kisaamassa ovat kaikki vähänkään kisaamaan kykenevät. Hyvinkin mielenkiintoiset kisat ovat tulossa kun saadaan selvyys sille millaisessa kunnossa urheilijat oikeasti ovat. Uskoisin ennätyksiä tulevan melko paljon.

Vanhempien roolista nuoren urheilijan kohdalla

Urheilijoiden vanhemmat ovat yksi valmentajan läheisimmistä yhteistyökumppaneista. Sopivasti nuorta tukevana vanhemmat ovatkin valtavan tärkeä osa nuoren urheilijan valmentautumisessa, ja ennenkaikkea kasvamisessa kohti aikuisuutta. Vanhempien roolista puhutaan usein ”kolmen K:n periaatteella” eli Kuljeta – Kannusta – Kustanna. Jos vanhempi ei ole nuoren valmentaja, on juurikin nuo kolme asiaa niitä joita vanhemman tarvitsee tehdä. Jos nuorella ei ole muuta kyytiä harjoituksiin/kisoihin/leireille niin vanhemman tehtävä on järjestää kyyti. Vaikka nuori urheilija olisi kuinka hyvä tahansa ja vaikka harjoituksissa tehtäisiin täysin oikeita asioita, ei nuori pääse koskaan potentiaalinsa oikeuttamalle tasolle jollei kotoa tule tarpeeksi kannustusta. Kolmantena kohtana on sitten harrastuksesta aiheutuvien kulujen maksaminen, ainakin tärkeimpien kulujen kohdalla. Periaatteessa vanhempien rooli urheilussa on siis helppo mutta aikaa vievä koska harjoituksia, kisoja ja leirejä voi olla yllättävänkin paljon.

Itse olen vuosien saatossa nähnyt paljon loistavasti omaa rooliaan hoitavia vanhempia. Mutta muilta vanhemmilta (muualla Suomessa ja/tai muissa lajeissa) olen kuullut myös todella kehnoja tapauksia, joissa vanhemmat eivät ole ymmärtäneet omaa rooliaan lapsensa harrastuksessa. Useinhan vanhemmat kyllä yrittävät omilla toimillaan viedä lapsensa harrastusta eteenpäin mutta toimintatavat ovat sellaisia, että tilanne menee vain huonommaksi ja huonommaksi. Onneksi itse en ole kovinkaan hankaliin tapauksiin törmännyt. Alla muutamia pieniä esimerkkejä siitä, missä tilanteissa minusta vanhempien toimintatavat eivät aina vie lapsen harrastusta varsinaisesti eteenpäin, ainakaan pidemmällä aikavälillä:

Liikaa kilpailuja ja kisoihin pakottaminen

Monesti jo noin 9-vuotiaan lapsen vanhemmat kierrättävät lapsiaan kisoissa lähes viikottain myös muualla kuin kotikentällä. Kilpailemaan oppii vain kilpailemalla ja kilpailut ovat hyviä paikkoja kehittyä, mutta 9-vuotias ei ole sama kuin 17-vuotias. 9-vuotiaalle riittää ihan hyvin vielä pääasiassa oman seuran pienet kisat ja noin kerran kuussa oman kentän ulkopuolella pm-kisat tai jotkin muut vastaavat. Ehkä kerran kesässä voi lomamatkaan yhdistettynä käydä jossain kauempanakin kisoissa. Hyvin usein runsaaseen kilpailemiseen liittyy myös se, että lapsi ”pakotetaan” kilpailemaan oudommissa lajeissa. Jos jo 9-11-vuotiaana kisataan paljon ja kierretään kisoja ympäri Suomea niin harvoin näitä samoja kisaajia näkyy enää 17-vuotiaiden kisoissa mukana. Suurin kisojen viehätys ja nousujohteisuus kisojen tasossa on saavutettu jo turhan aikaisessa vaiheessa. Nousujohteisuutta pitäisi malttaa noudattaa myös 13-15-vuotiaiden osalta, liian paljon liian aikaisin ei ole koskaan hyvästä.

Liian aikaisin lajivalmennuksen pariin

Usein vanhemmat yrittävät saada omia lapsiaan lajivalmennuksen pariin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Hyvin usein esimerkiksi yleisurheiluseuroissa hieman enemmän lajipainotteinen harjoittelu alkaa noin 13-vuotiaana. 7-12-vuotiaat kuuluvat yleensä yleisurheilukouluryhmiin, joissa harjoitellaan kaikkia yleisurheilulajeja ja kaikkia mutakin perusliikuntataitoja. Itse olen täysin tälläisen jaon kannalla, Alle 12-vuotiaan on aivan turhaa erikoistua mihinkään lajiin tai lajiryhmään. Parhaiten lapsi/nuori kehittyy kun tekee monipuolisesti kaikkea. Sama kiire vanhemmilla on usein myös yleisurheiluleirityksissä. Moni 11-vuotias yritetään saada 12-14-vuotiaille suunnatuille piirileireille ja 13-vuotias 14-17-vuotiaiden alueleiritykseen. Minun kokemuksen perusteella näissä vuotta nuorempina leirityksiin nostamisissa ei vaan ole mitään järkeä. Leireillä kouluttajina on kuitenkin niin hyviä valmentajia, että he suunnittelevat leirien sisällöt ikäryhmälle sopiviksi. Jos ikäryhmä lähtee laajenemaan nuoremmaksi ja nuoremmaksi, on harjoitusten ja leirityskokonaisuuksien suunnittelu turhan haastavaa. Itse olen myös usein kysynyt olisiko esim. näiden 13-vuotiaiden alueleirityksiin pyrkivien nuorten vanhempien mielestä neljän vuoden päästä kiva, jos heidän lastensa ollessa 17-vuotiaita, samaan leiritykseen nostettaisiin heitä neljä vuotta nuorempia. Vai haluaisivatko he mieluummin harjoitella suunnilleen saman ikäisten kanssa? Ainakin minä valmentajana haluaisin, että minun 17-vuotiaat urheilijat saisivat harjoitella leireillä niinkuin 17-vuotiaan urheilijan pitää harjoitella, ei niinkuin 13-vuotias harjoittelee.

Ennätyksistä palkitseminen

Itse en koskaan ole ymmärtänyt sitä, että lapsi saa rahapalkinnon siitä, että tekee oman ennätyksensä. Muistaakseni en itse ole vanhemmiltani koskaan saanut rahapalkintoa, enkä sitä kyllä olisi näin jälkikäteen ajateltuna halunnutkaan. Rahapalkinnot ohjaavat motivaatiota minusta liian paljon palkintojen suuntaan kun keskittyminen pitäisi olla hyvässä treenaamisessa ja sitä kautta kehittymisessä. Jos siis lapsi pyytää rahapalkintoa ennätyksestä niin mieluummin sellainen kanttaa jättää sopimatta. Paljon parempi palkinto on kehuminen ja kannustaminen harjoittelun jatkamiseen. Rahapalkinnot kuuluvat sitten siihen vaiheeseen kun urheilija on nousemassa aikuisten kansainväliselle tasolle, ja siihen 9-15-vuotiailla on yleensä vielä aika pitkä aika.

Suoritusvälineet viimeisen päälle

Itse ihmettelen monien vanhempien hinkua hankkia jo 11-vuotiaalle kaikkien yleisurheilulajien erikoiskenkiä ja viimeisen päälle olevia heittovälineitä. Tuon ikäinen pystyy vielä aivan hyvin tekemään kaikki piikkarilajit yleispiikkareilla ja rinkiheitot lenkkareissa. Eikä 13-vuotiaskaan tarvitse vielä useita erikoislajien kenkiä. Niiden aika kyllä tulee myöhemmin, jos on tullakseen. Moni vanhempi esimerkiksi saattaa ostaa lapselleen pikajuoksupiikkarit mutta hyppyyttää niillä myös pituushyppyä. Tälläisessä tapauksessa jalkojen hajoamisen riski pituushypyssä on melko suuri. Mieluummin käyttäisin molemmissa vain yleispiikkareita, joilla niilläkin voi tehdä aivan riittävän hyviä tuloksia molemmissa lajeissa.

Toinen ”turha” rahankäyttökohde on viimeisen päälle olevat heittovälineet lasten sarjalaisille. Esimerkiksi lasten keihäisiin on ”turhaa” käyttää satoja euroja. Riittävän hyviä saa huomattavasti halvemmallakin. Ja lapsen urheilu-uran kehittyessä nuorten sarjojen kautta aikuisiin on ollut aivan yhden tekevää lentääkö 13-vuotiaan tytön keihäs 33 vai 31 metriä. Sillä ei pitemmän päälle ole vaan mitään merkitystä. Mieluummin junnuvaiheessa piikkareissa ja välineissä säästetyt rahat kannattaa käyttää sitten yli 16-vuotiaana harjoittelusta aiheutuviin tärkeämpiin kuluihin.

Seuran yhteismajoitukset kisareissuilla

Yleisurheilussa harjoittelun, kisaamisen ja kehittymisen ohella tärkeätä on myös kavereiden kanssa ajan viettäminen, uusiin urheilijakavereihin tutustuminen ja kisareissuilla urheilijan elämään tutustuminen. Itse aikoinaan omalla urheilu-urallani olin meidän seuran ainoa urheilija käytännössä kaikissa niissä Sm-kisoissa, joissa nuorten sarjoissa kävin. Silloin en siis päässyt oikein seuran yhteismajoituksia kokemaan. Nyt valmentaja niin LU:ssa kuin Katajassakin olen kyllä aina ollut kisareissujen yhteismajoitusten kannalla. Ja jos tarjolla on koulumajoitus niin minun mielestä kaikkien alle 17-vuotiaiden (Sm-kisoissa alle 15-vuotiaiden) pitäisi ilman muuta mennä sellaiseen. Näissä urheilijat pääsevät paremmin tutustumaan toisiinsa ja mahdollisesti muihin kisaajiin. Ja samalla valmentaja oppii tuntemaan urheilijoita entistä paremmin. Lisäksi valmentajan on huomattavan paljon helpompaa kontrolloida kaikkia valmennettaviaan/huollettaviaan kun majoitus tapahtuu samassa luokassa. Tällöin esim. nukkumaan menot, ruokailut ja kisapäivien suunnitelmat on huomattavan paljon helpompia vahtia/järjestää kuin silloin jos urheilijat ovat levällään useissa majapaikoissa. Monihan perustelee yhteismajoituksesta poisjääntiä sillä ettei siellä saa nukuttua kunnolla. Omat kokemukseni ovat kyllä viime vuosilta sellaisia, että aina koulumajoituksissakin hiljaisuudet ovat tulleet ajallaan ja herätyksetkään eivät ole herättäneet liian aikaiseen. Tietenkin jossain hotellimajoituksessa pehmeässä sängyssä saattaa nukuttaa hieman paremmin kuin kovalla retkipatjalla mutta taas kyse on niin pienestä asiasta kokonaisuudessa, että itse siis valitsisin ilman muuta yhteismajoituksen. Hyvin usein tilanne onkin se, että lapset/nuoret itse voisivat tuollaiseen yhteismajoitukseen tullakin mutta vanhempien mielestä majoitus on liian huono. Ehkä todellisuudessa vanhemmat vain siis itse haluavatkin pehmeämpiin sänkyihin nukkumaan. Ja taas halvempi majoitus useita kertoja vuodessa säästäisi aika monta euroa tärkeämpiin kuluihin.

Erään ison suomalaisen yleisurheiluseuran (eli HKV:n) valmentajien kanssa YAG:ssa majoitusasioista jutellessani, sain heiltä hyvin vahvistusta omille ajatuksilleni. Heillä nuoret urheilijat käytännössä ”pakotetaan” yhteismajoitukseen esimerkiksi Sm-viesteissä ja junnujen Sm-kisoissa. Mielestäni tämä on täysin oikea tapa toimia kun kisaajia on usean viestijoukkueellisen verran.

Vanhemmat kisareisuilla mukana

Viimeinen asia, jonka tässä yhteydessä otan esiin, on vanhempien mukana oleminen kisareissuilla. Vanhempien mukana oloa ei oikeastaan kukaan pysty estämään, joten ilman muuta vanhemmat kisoissa saavat olla mukana. Etenkin pienemmissä kisoissa vanhempien mukana olo on jopa suotavaa, kuuluuhan KKK-periaatteen mukaan kuskaaminen vanhempien tehtäviin. Isommissa kisoissa, jos urheilijan valmentaja ja/tai seuran muita valmentajia on mukana, ei vanhempien mukana olo ole enää niin välttämätöntä. Usein urheilijat ovat jopa mielellään reissussa ilman vanhempiaan.

Jos kisassa mukana on sekä valmentaja että vanhempi niin eteen tulee hyvin usein ongelmallisia tilanteissa joissa valmentaja ja vanhempi haluavat nuoren urheilijan tekevän eri asioita. Näissä asioissa itse yleensä annan vanhemman määrätä miten toimitaan vaikka tietäisinkin että jokin toinen tapa olisi lopputuloksen kannalta parempi. Ja yritän usein toimia niin, että urheilijalle neuvoja tulee vain yhdeltä ihmiseltä, silloin jos vanhempikin toimii samoin, ei ongelmaa pääse syntymään. Yleensä homma toimii parhaiten silloin, kun valmentaja valmentaa ja vanhempi (jos on mukana) noudattaa KKK-periaatteen mukaista kannustamista.

Yhteeenveto

Parhaiten homma toimii kun valmentaja valmentaa ja vanhemmat kuljettaa, kustantaa ja kannustaa. Mutta näiden lisäksi valmentajan ja vanhempien pitää pystyä keskustelemaan, joissain tilanteissa vanhemmalle voidaan sopia jotain lisärooleja. Ja joillain kisareissuilla vanhempien ei tarvitse olla edes mukana.

Ja kannattaa muistaa että lapsen/nuoren urheilu-uran tavoitteet kannattaa olla kaukana tulevaisuudessa. Monet pienet valinnat voivat antaa pikavoittoja mutta eivät kuitenkaan ole niitä parhaita valintoja, jos halutaan tehdä parhaat tulokset vasta myöhemmässä vaiheessa urheilu-uraan.

Loppuun vielä muistutus siitä, että itselläni on onneksi käynyt pääasiassa ”hyvä tuuri” urheilijoidenkin vanhempien osalta. Tai ainakaan minulla ei ongelmia ole juurikaan ilmennyt. Ei ainakaan isoja.