Viikonloppuna käytiin Ylivieskassa juoksemassa Sm-viesteissä. Siiri, Emilia, Peppi-Rosa ja Nea juoksivat lauantaina 17-sarjan 4×100 metrin viestin ja sunnuntaina 4×100 metrin aitaviestin. Lisäksi Emilia juoksi 4×300 metrin viestissä sunnuntaina ennen aitaviestiä.
4×100 metrin viestissä tytöt olivat tilastoissa kahdeksansia ja lopulta finaaliin olisi riittänyt parikymmenystä (50,44) tyttöjen kesäkuussa juoksemaa tilastoaikaa (50,27) heikompi aika. Tytöillä kuitenkin toinen vaihto epäonnistui ja kapula tippui. Kapulan noston jälkeen ajaksi tuli lopulta 54,46. Jos vaihdot olisi onnistuneet, olisi todennäköisesti finaalipaikkakin tullut. Loppukilpailussa sitten mitaleille olisi riittänyt 50,00. Eli ihan hyvin olisi juoksunopeuden puolesta kisassa voitu pärjätäkin. Mutta turha tätä on sen enempää jossitella kun epäonnistuneita vaihtoja oli monella muullakin.
Sunnuntaina ensimmäisenä juoksuna oli tyttöjen 4×300 metrin viesti. Emilialle tähän ohjeena oli juosta rennon helpohko juoksu, jotta voimia jäisi mahdollisimman paljon myöhemmin juostavaan aitaviestiin. Emilia juoksi viestin toisen osuuden ja juoksikin hyvän osuuden. Helppo tasaisen vauhdin ”rullailu” ilman pahoja happoja toi osuusajan 41,8. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä millainen osuusaika olisi tosissaan juostuna tullut, todennäköisesti ei olisi paljoa yli 40 sekuntia mennyt. Nyt kuitenkin tärkeämpi viesti oli vielä tulossa pari tuntia myöhemmin.
Kisojen tärkein kisa oli sunnuntai-iltapäivän 4×100 metrin aitaviesti. Joskus talvella (vai oisko ollut jo syksyllä) aloin tytöille puhumaan, että tuossa viestissä voisi olla mahdollisuuksia mitalitaisteluun asti. Kesän alussa kaikki näytti vielä olevan hyvin aikataulussa ja hyvässä kunnossa. Kahden viimeisen kuukauden aikana on kuitenkin vastaan tullut kaikenlaisia isompia ja pienempiä haasteita. Emilia oli loppukesällä ollut ainoa, jolla aitakisat olivat menneet hyvin. Kuitenkin ainakin itselläni oli täysi luotto siihen, että koko joukkue selviytyy kisasta hyvin jos jokainen luottaa kisassa itseensä riittävästi. Tytöt juoksivatkin lopulta hyvän kisan ja saivat hyvän ajan 59,93, joka on vähän kovempi kuin tyttöjen henkilökohtaisten ennätysten yhteisaika. Aika riitti kokonaiskisassa viidenteen sijaan, mitali jäi vajaan sekunnin päähän ja samalla parantui yli kaksi sekuntia entinen Pohjois-Karjalan piirinennätyskin.
Kuten Somessa jo kirjoitin, oli tämä tyttöjen onnistuminen tässä aitakisassa henkilökohtaisen valmentajaurani tärkein yksittäinen onnistuminen. Monet voisivat kuvitella, että Suomen mestaruudet tai Sm-mitalit olisivat valmentajille tärkeimpiä onnistumisen mittareita. Mutta ainakin omasta mielestäni tämän kertainen itsensä voittaminen useammankin urheilijan toimesta oli tärkeämpi juttu kuin yksittäisen mitalin voittaminen. Tällaisten taistelujen jälkeen tulee itsellenikin jo sellainen olo, että on urheilijoiden kanssa saanut jotain arvokasta aikaiseksi. Olen oikeasti ylpeä tyttöjen kisatekemisestä ja tyytyväinen heidän kaikkien juoksuihinsa. Tälläisten urheilijoiden kanssa on mukavaa tehdä yhteistyötä. Mitalia ei siis tullut mutta tulevina vuosina ollaan taas sellaisessa kunnossa, että sitä voidaan realistisesti joukkueena taas tavoitella.
Viestit olivat kesän kisakauden päätöskilpailut ja eilisestä alkoi kolmiviikkoinen ylimenokausi ja sen jälkeen lähdetään taas kohti uusia tavoitteita.