Urheilu on kyllä raakaa puuhaa, myös nuorilla. Ensin treenaat 11 kuukautta ja sitten yksi kisa määrittää hyvin pitkälti sen, miten lähes vuoden tekemisissä olet onnistunut. Jos tavoitteeksi on asetettu esimerkiksi Sm-mitali niin kauden pääkisan tulos ja sijoitus kertovat oletko onnistunut vai epäonnistunut tekemisissäsi. Sairastuminen vähän ennen kisaa voi tuhota kaikki menestysmahdollisuudet tai jopa estää osallistumisen pääkisaan. Tai jonkinlainen loukkaantuminen voi estää hyvien ja tehokkaiden suoritusten tekemisen.

Ja sama on valmentajalla, tosin valmentajana ei varsinaista suoritusta voi itse tehdä vaan sen tekeminen on pelkästään urheilijan vastuulla. Mutta valmentajan onnistuminen määräytyy sillä, kuinka urheilija onnistuu.

Oikeasti itse ajattelen niin, että kauden paras tulos, kauden parhaiden suoritusten taso, kauden tärkeimmän kisan tulos/sijoitus sekä yleinen fiilis kauden aikana yhdessä määräävät sen, kuinka hyvin kauden aikana on onnistuttu. Mutta kuitenkin pääkisan onnistuminen on tärkeässä roolissa ja helpoiten se muistetaan myöhemmin.

Alla on kertomusta siitä, miten meillä Siirin kanssa viikonlopun SM-kisat ja sitä kautta suuri osa kaudesta meni minun mielestäni. Ja tarkennetaan vielä sen verran, että alla oleva kertomus on vain kolmiloikasta, Siiri kyllä kilpailee ja haluaa menestyä muissakin lajeissa.

Useammatkin henkilöt aina vuoden mittaan kyselevät, tarvitseeko valmennettavien kanssa olla niin paljon tekemisissä, kuin mitä me valmentajat monesti olemme. Ei varmaan tarvitsekaan, voi sellainenkin tietysti onnistua, että valmentaja näkee urheilijaa 1–3 kertaa viikossa ja urheilija tekee omatoimisesti vaikka 5 harjoitusta viikossa. Itselläni on esimerkiksi tapana olla paikalla kaikissa tärkeissä harjoituksissa mitä urheilijani tekevät ja harjoituksiin tehtyä suunnitelmaa muokataan sitten paikan päällä aina tilanteen/fiiliksen/tuntuman mukaan sopivaksi. Tai mihin valmentajaa tarvitaan kisoissa, kun urheilija kuitenkin tekee vain oman suorituksensa niin valmentajan rooliksi jää esim. hyppylajeissa vain askelmerkin katsominen?  Askelmerkinhän voi katsoa kuka tahansa. Asian voi tietysti nähdä noinkin, jos haluaa. Mutta väitän, että alla olevassa tarinassa urheilijan ja valmentajan välinen kommunikointi oli edesauttamassa hyvää lopputulosta, ja näin on hyvin monesti muulloinkin. Tässä(kin) tapauksessa tosin valmentaja oli enemmänkin urheilijan keskustelukumppanina kuin auktoritäärinä, joka olisi päättänyt, mitä urheilijan pitää/kannattaa tehdä verryttelyn ja kisan aikana. Mutta ilman valmentajan läsnäoloa ennen verryttelyä, verryttelyn aikana tai kisan aikana, olisi urheilijan epävarmuustaso varmasti ollut suurempi kuin mitä se oli nyt.

Lähtökohdat kauden alussa:

 – Kausi 2019 oli ollut tosi hankala selkävaivan takia. Kaudelle 2020 oli tarkoitus saada selkä kuntoon ja parantaa ennätystä selkeästi 11,28:sta sekä taistella Sm-mitaleista.

Kesä 2020 ennen SM-kisoja:

– Hallikausi oli ollut haastava kun ensimmäisen hallikisan jälkeen tullut pieni tapaturma pilasi oikeastaan kaikki muut kisat paitsi nuorten Sm-hallit, joihin juuri ja juuri päästiin kuntoon. Sm-hallien verryttelyä katsellessa mietin itsekseni, että Siirin verryttelyloikat näyttivät koko porukan parhailta. Verryttelysuoritusten ja kisan välissä kuitenkin ”tatsi hyppäämiseen” katosi melko totaalisesti ja sijoituksena oli yhdeksäs sija. Nyt jälkikäteen kun asiaa olen miettinyt, niin periaatteessa siinä kisassa olisi todellakin oikeasti ollut mahdollista hypätä kisasassakin mitaleille. Mutta se on täyttä jossittelua.

 – Kauden avauksen oma ennätys 11,47 oli hyvä, ja kaikki oli siinä vaiheessa kunnossa. Siiri jopa kehui kuinka kiva on hypätä kun ei koske mihinkään. Noin kuukausi ennen SM-kisoja edellisvuoden selkäkipu alkoi oireilla uudestaan, joten treeneissä alettiin välttelemään kaikkea kipua aiheuttavaa. Mutta kuitenkin treenattiin niin, että huippukuntoa yritettiin saada Sm-kisaviikonlopulle.

 – Puolitoista viikkoa ennen SM-kisoja hypätty loikkakisa Outokummussa onnistui kaikesta huolimatta yllättävän hyvin. Siiri pystyi hyppäämään siinä kisassa kaikki kuusi hyppyä. Lähes tulkoon aina viimeisen puolentoista vuoden aikana Siiri oli hypännyt parhaan tuloksensa kisan ensimmäisellä hypyllä, jonka jälkeen tulos aina alkoi heiketä. Tähän halusin tässä testikisassa muutosta hyppyjen välistä toimintaa aktivoimalla, jotta tärkeämmissä kisoissa olisi useampi mahdollisuus tehdä hyvää tulosta. Tässä kisassa paras tulikin sitten lopulta vasta viimeisellä kierroksella. Lisäksi kisan aikana kokeiltiin viimeisiin hyppyihin kaksi juoksuaskelta normaalia pidempää vauhtia. Koko kesäkauden aikana juoksu on ollut hyvin vakiota, ja askel on oikeastaan jokaisessa juoksussa käynyt hyvin siihen mihin on haluttukin. Nämä antoivat huomattavasti lisää luottamusta kohti SM-kisoja.

 – Kesän mittaan oli useasti ollut puhetta siitä, mistä löydettäisiin tarvittavia lisäsenttejä hyppyyn, jotta SM-kisoissa voisi hypätä oikeasti kovan tuloksen. Kesän kolmesta kisasta yhdessäkään ei ollut ollut myötätuulta apuna. Joten odotettavissa oli, että jos keli sattuisi kohdalleen, voisi jonkin verran lisäsenttejä tulla jo pelkästään tuulen siivittämänä. Erinäisiä muitakin juttuja oli mietitty mutta toistuvasti olin todennut ”Banksien” eli kannustustaputusten olevan kaikkein helpoin tapa noin pariin kymmeneen lisäsenttiin. Siiri ei kannustusta kuitenkaan halunnut, koska ei varsinaisesti sen mahdolliseen tehoon uskonut.

 – Kesällä oli muutamaankin kertaan puhuttu SM-kisojen tavoitteesta. Minun mielestä oli kolme vaihtoehtoa: oma ennätys, Sm-mitali tai Sm-kulta. Kai mitali oli lopulta se tavoite, jota kohti lähdettiin taistelemaan. Itse olin kuitenkin sitä mieltä, että kultaankin olisi hyvällä onnistumisella mahdollisuus, mutta Siiri ei ainakaan ääneen sanoen sitä halunnut lähteä tavoittelemaan.

SM-kisojen karsinta:

 – karsinta hypättiin teemalla ”testailua finaalia varten”. Karsinta hypättiin lauantaiaamuna kymmeneltä ja finaali sunnuntaina kymmeneltä, joten ne olivat ajankohtina ihan identtiset mutta myös haastavat. Aamurutiinit todettiin lauantaina hyviksi ja yleinen vireystila karsinnassa oli hyvä, joten niiden suhteen ei tarvittu kuin hyvin pieniä tarkennuksia finaaliin. Etukäteen oli sovittu, että karsinnassa hypätään askelparia lyhemmällä vauhdilla kuin finaalissa. Karsinnassa ensimmäinen hyppy (11,19) ylitti puolen metrin marginaalilla karsintarajan. Kokonaisuudessaan karsinta meni juuri niin kuin pitikin.

 – Siiri oli ilmoitettu myös aitajuoksuun, jossa olisi ollut alkuerät ja finaali lauantaina. Etukäteen sovittiin, että osallistuminen päätetään vasta kolmiloikkakarsinnan jälkeen. Selkä oli karsinnan jälkeen sellaisessa kunnossa, ettei kolmiloikan jälkeen tarvinnut edes neuvotella aitajuoksuun osallistumisesta, vaikka sieltäkin olisi finaalipaikka todennäköisesti tullut näissäkin olosuhteissa.

 – Kisapäivinä oli useammankin valmentajan kanssa pohdittu sitä, että ketkä kaikki meistä pääsee kisoissa palkintopallille. Sinne pääsee vain voittajan valmentaja, joten kovin moni sinne ei pääse. Itse muutamalle sanoinkin, että ainahan meillä valmentajillakin pitää kisoista mitali olla tavoitteena, joten itse ainakin uskoin siihen.

Finaaliaamu:

 – Finaalia edeltäneen yön Siiri oli saanut nukuttua hyvin ja aamupala ei ollut oikein maistunut. Nämä molemmat olivat hyviä merkkejä: unen myötä vireystason pitäisi olla riittävä ja se, ettei ruoka oikein mene alas kertoo siitä, että jännitystäkin oli ilmassa kuten SM-kisoissa pitääkin olla.

 – Kun aamulla ajeltiin kohti kenttää, Siiri totesi ”Ens vuonna en sitten tule SM-kisoihin, jos mihinkään koskee”. Kun 16-vuotias tyttö on juuri menossa taistelemaan Sm-mitaleista, mutta laittaa kuitenkin oman terveytensä tärkeämmäksi kuin mahdolliset tulevat mitalit, ollaan aika lailla asian ytimessä. Urheilu on vain urheilua, oma terveys on paljon tärkeämpää. Tämä on oman valmennusfilosofiani yksi pääpointeista. Urheilusta pitää pystyä nauttimaan ja jos johonkin koskee, niin nauttiminen on mahdotonta tai ainakin hyvin vaikeaa. Vaikka itselläni on jo parikymmentä vuotta valmentajakokemusta, niin silti on vielä todella paljon opittavaa mm. urheilijan terveydestä. Mikä on järkevää ja mitä kaikkea voi tehdä, jos johonkin sattuu? Minkä tason kisat ovat minkäkin tasoisen vamman kanssa järkevää kisata? Mitä asioita voin valmentajana olla päättämässä ja mitkä urheilijan (myös nuoren) pitää itse päättää? Mitä kaikkea omista ajatuksistani kannattaa kertoa urheilijalle ja mitä ei kannata? Harjoituskaudella ja kisakauden alussa kaikkiin näihin on helppo löytää oikeat vastaukset, mutta pääkisan lähestyessä huomattavasti hankalampaa. Ja tälleen kesken pääkisatapahtuman vielä astetta haastavampaa.

Verryttely:

 – Samoin matkalla kisapaikalle Siiriltä tuli toinenkin päivän teemaan tärkeänä liittynyt kommentti: ”tänään en sitten verryttelyssä tee yhtään mitään ylimääräistä”. Käytännössä tämä sitten tarkoitti sitä, että selkää säästettiin kaikin mahdollisin keinoin kisahyppyihin. Ainoat loikat mitä päätettiin tehdä, olisivat 1–2 lyhytvauhtista kolmiloikkaa verryttelyn lopussa. Tälläinen lähestymistapa on sillä tavalla poikkeuksellinen, että normaalisti kolmiloikassa jalkoja koitetaan jotenkin iskuttaa, jotta ne kestäisivät sitten kisassa tulevat äärettömän kovat tärähdykset riittävän hyvin.

– Callingin jälkeen hyppypaikalla tehty verryttely meni täysin suunnitelmien mukaan. Kaksi askelmerkkijuoksua kaksi vauhtiaskelta karsintaa pidemmällä vauhdilla ja kaksi noin kuuden askeleen vauhdilla hypättyä todella hyvää kolmiloikkaa antoivat varmuuden siihen, että kisassa on mahdollisuuksia omaan ennätykseen. Kysyin Siiriltä, että saataisiinko kannustaa ”Bänkseillä” heti ensimmäisellä kierroksella, mutta lupaa ei tullut. Ajatuksena oli kuitenkin hypätä heti ensimmäisellä kierroksella sellainen tulos, ettei välttämättä tarvitsisi enempää hyppyjä edes hypätä.

– Verryttelysuorituksia on aina mielenkiintoista katsella katsomosta. Kuka tekee mitäkin? Kenen juoksu näyttää parhaalta? Kenellä loikat pitävät? Kenen askelmerkki on hakusessa? Ketkä verryttelevät parhaan teränsä pois turhaan hötkyilemällä? Ketkä ovat parhaassa vireessä? Kenellä on yllätyssaumat?

 – Vaikka moni muukin teki verryttelyssä hyviä suorituksia, oli omiin silmiini Siirin loikkaaminen kaikkein lähimpänä sitä, mitä itse valmentajana loikkaamiselta haluankin. Joten ihan luottavaisena päästiin kisaa aloittamaan.

Kisan eteneminen:

 – Ensimmäisellä kierroksella Siiri hyppäsi 11,38, jolla oli kierroksen jälkeen kolmantena. Hypyn jälkeen Siiri totesi, ettei pysty montaa hyppyä hyppäämään ja jättää varmaan seuraavan kierroksen hyppäämättä. Tosin kun väliin jättö olisi pitänyt käydä lajin sihteerille kertomassa, muuttui päätös nopeasti siihen, että hyppääkin vielä toisen koska kisan alussa pystyy vielä jotenkin hyppäämään. Lisäksi Siiri kysyi, jos löytäisin jostain kylmäpussin. Joten kävin sellaisen hakemassa autossa olleesta repustani. Normitilanteessa tällaista kipuilua/hoitotoimenpiteitä en urheilijoideni haluaisi kanssakilpailijoilleen kauden pääkisassa näyttävän, mutta nyt varmaan kaikilla oli jo tiedossa, ettei Siirin selkä ole ihan normikunnossa. Kysyin myös, joko toiselle kierrokselle saataisiin kannustaa mutta vieläkään ei lupaa tullut. Samalla Siiri totesi, ettei minun valmentajana kannata enää kisasta liikoja odottaa, etten tulisi pettymään. Minulle itseasiassa tuo tulos 11,38 olisi jo periaatteessa riittänyt, se oli jo ihan hyvä tulos, lähellä ennätystä pääkisassa. Mutta tiedossa oli, ettei se lopulta riittäisi mitaliin.

 – Toisella kierroksella tulos parani 11,40:een mutta sijoitus tippui neljänneksi, kun kisan kolmostulos nousi jo 11,56:een. Siirin oma toteamus oli, että vaikka oma tulos on ihan hyvä, ei hypyt ole niin hyvän tuntuisia kuin verryttelyn lyhytvauhtiset. Tässä vaiheessa Siiri totesi, että hän hyppää ”väkipakolla” kaikki loputkin kierrokset. Hypyn jälkeen sanoin valmennuspäällikkö Kumpulaiselle, että käy hakemassa seuran ensiapulaukusta lisää kylmäpusseja, kun ei yksittäinen pussi kovin kauaa kylmää selälle anna.

 – Kolmannella Siiri paransi edelleen 11,48:aan, jolla siis ennätys parantui sentin. Annoin myös uuden jääpussin. Viikonlopun (ja halli SM-kisojenkin) vakiosijoitukseksi Katajan urheilijoille oli muodostunut neljäs sija. Tässä vaiheessa siis Siirikin oli neljäntenä ja totesinkin katsomossa leikilläni muille Katajalaisille Siirin pyrkivän pysymään neljäntenä, jottei hyvä putki katkeaisi.

 – Neljännellä kierroksella Siiri paransi kuitenkin 11,65:een ja sijoitus nousi toiseksi, ja vain sentin kärkitytöstä. Totesin Siirille, että nyt viimeisillä kahdella kierroksilla pitää vain saada tällaisia samanlaisia hyppyjä niin hyvä tulee. Tässä vaiheessa Siiri myös totesi, että viidenteen hyppyyn saa antaa kannustusta. Koska itse kuvaan aina kaikki urheilijoideni suoritukset, enkä siksi pysty ”Bänksejä” taputtamaan, kävin sanomassa valmennuspäällikkö-Kumpulaiselle sekä muille Katajan urheilijoille, että nyt tuli lupa/pyyntö kannustamiseen ja heidän täytyy sitten kannustus katsomossa aloittaa. Samalla myös annoin kolmannen jääpussin Siirille. Tässä vaiheessa hoksasin, että Siiri itsekin alkoi toden teolla uskomaan siihen, että pystyy taistelemaan kisan voitosta, vaikka toisetkin hyppäävät hyvin.

 – Viidennellä hypyllä yritys oli kyllä kova, mutta loikat eivät aivan vieläkään pitäneet ja tasapaino oli hieman heikko. Kuitenkin tulos 11,58 oli jälleen hyvä. Askelmerkki oli hyvin kohdallaan, kuten se oli hyvä ollut kaikissa aiemmissa hypyissäkin. Joten viimeiseen hyppyyn ei sitä enää lähdetty mihinkään muuttamaan. Normitilanteessa merkkiä olisi saatettu ottaa hieman taaksepäin viimeiseen hyppyyn, jotta yliastuminen vältetään, mutta nyt oli otettava pientä riskiä optimitulosta hakiessa.

 – Kun hyppyjärjestys oli kolmen kierroksen jälkeen käännetty, hyppäsi Siiri kolme viimeistä kierrosta porukan neljänneksi viimeisenä. Askel osui viimeisellä yrityksellä taas ihan täydellisesti ja loikatkin olivat hyviä. Tulos 11,78 nosti Siirin kilpailun kärkeen 12 sentin marginaalilla. Käytännössä mitali varmistui, kun tulos oli kuitenkin parempi kuin kenenkään muun ennätys. Neljänneksi tippunut Savonlinnan Erin Kainulainen pääsi kolmanneksi viimeisenä vastaamaan. Hänkin hyppäsi viimeisellä ennätyksenä 11,58, joka nosti hänet kolmanneksi, sentillä ohi Tampereen Sanni Lennon. Mutta Sanni vastasi omalla vuorollaan hyppäämällä selkeästi yli ennätyksensä venyttämällä 11,73, tosin 2,7 sekuntimetrin myötätuulen avustamana. Kolmanneksi tippuneen Helsingin Lilja Koskelan viimeinen hyppy meni sitten vuorollaan yliastutuksi.

Näin mestaruus tuli sitten Siirille ja lopulta ihan ansaitustikin. Koko kausi on Siirin kanssa treenattu hyvin ja Korona-aikakaan ei lopulta vaikuttanut meidän tekemisiin kovinkaan paljoa. Koko kevät saatiin treenattua muutamaa kovaa nopeustreeniä lukuun ottamatta täysin niin kuin oli haluttukin. Kesällä kaikki treenit on jouduttu tekemään hallissa kentän ollessa kiinni mutta onneksi Joensuu Areena on hyvä treenipaikka. Mutta ylimääräisiä kompromisseja ei ole tarvinnut viimeisiä viikkoja lukuun ottamatta tehdä.

Kisan jälkeen:

 – Voittajan on helppo hymyillä. Niin se vaan menee.

 – Helpotus oli suuri, niin urheilijalla kuin valmentajalla. Vuoden aikana ehtii nimittäin miettiä kaikenlaista. Monesti on treeneissä tai treenien jälkeen mietitty yksin tai yhdessä, mitä pitäisi tehdä eri tavalla, jotta päästäisiin sovittuihin tavoitteisiin. Päälinjaa ei kuitenkaan näköjään kannata edelleenkään miksikään muuttaa.

 – Aika nopeasti Siiri totesi, että ”kyllä niistä taputuksista taisi apua olla”. Ja olihan niistä, ainakin näennäisesti. Todellisuudessa tietenkin kaiken työn tekee Siiri itse, mutta ehkä ne taputukset antavat rytmiä sille työn tekemiselle. Ja tuovat ne juuri sen verran lisätsemppiä loikkiin, että normaalisti hyvin haastavat kontaktit pysyvät hieman jämäkämpinä.

 – Onhan Siiri aivan mahtava nuori urheilija. Fiksusti urheilusta ja elämästä muutenkin ajatteleva nuorukainen, jonka äärimmäisen fiksut ajatukset haastavat valmentajaa jatkuvasti. Mitään en valmentajana voi lähteä teetättämään treeneissä ilman syytä sille miksi sitä tehdään. Kysymyksiä saattaa nimittäin tulla ihan milloin tahansa ja mistä tahansa. Ja kysymykset ovat aina ihan aiheellisia kysymyksiä.

 – Kunhan jossain vaiheessa Siirin kanssa päästään käymään oikea kauden yhteenvetopalaveri, tulee siitä varmasti taas mielenkiintoinen keskustelu. Ennätys on parantunut puoli metriä ja SM-kisoista tuli kultaa. Vaikka näihin pitää olla enemmän kuin tyytyväinen, löytyy kaudesta taas selkeitä valmennuksellisia asioita, jotka meidän pitää pystyä tekemään jatkossa paremmin. Tätä varten reilu viikko sitten saatiin jo valmiiksi (tai Siiri siis ilmoitti oman mielipiteensä) ensimmäinen versio siitä, millaisella treenisuunnitelmalla ensi kautta lähdetään viemään jossain vaiheessa eteenpäin.

 – Itse olen nyt kisan jälkeen paljon pohtinut sitä, miten tyytyväinen tähän kisaan voin valmentajana olla. Tulos on lähes täydellinen ja sijoitus onkin täydellinen. Ja valmentajana varmasti pystyin auttamaan kisassa Siiriä paljonkin. Mutta aiemmin mainitsemani terveyteen liittyvät haastavat kysymykset pyörivät jatkuvasti ajatuksissa. Miten paljon menestyminen korvaa sitä kipua mitä urheileminen aiheuttaa? Ja onko menestys oikeasti sen kivun arvoista? Enkä siis tiedä edelleenkään varmaa vastausta.

 – Mutta on valmentaminen vaan siistiä puuhaa, etenkin tällaisten nykyisten urheilijoideni kanssa. Välillä tulee parempaa tulosta ja välillä ei niin hyvää.

Vaikka sepustuksesta tuli hyvin pitkä, ei tämän tarkoitus ole väittää, että olisimme toimineet täydellisesti. Ei tosiaankaan. Kyseessä on vain kertomus siitä, miten me tällä kertaa toimimme. Joillain toisilla ratkaisuilla päätös olisi varmasti ollut erilainen. Mutta olisiko se ollut sitten parempi vai huonompi, sitä en osaa sanoa.